Joulun jälkeen ystävä kertoo olevansa raskaana.
Esikoisemme ovat samanikäiset.
He ovat yrittäneet rennosti tasan vuoden verran.
Useita kiertoja on jäänyt välistä, kun arki ollut niin täyttä.
Heidän ensimmäinen lapsensa sai aikoinaan alkunsa noin vuorokausi sen jälkeen, kun he olivat päättäneet aloittaa yrittämisen.
Vuoden ajan olen odottanut tätä uutista.
Pelännyt sitä, aavistanut sen tulevan todennäköisesti ennemmin kuin myöhemmin.
Halaan häntä, lausun tukahtuneen onnentoivotuksen.
Halaaminen on oikeastaan melko kätevä ensireaktio, koska siinä voi piilottaa oman ilmeensä hetkeksi.
Hän huokaisee syvään, koko maailman paino harteillaan.
"Joo. Siis tää on ihan kamalaa."
Tavoitan hänen katseensa.
"Siis mulla on niin huono olo. Aivan järkyttävä."
Tuijotan häntä tyhjin silmin.
En tiedä, mitä sanoa.
"Kamalaa. Tämä on kamalaa", hän toistelee.
Mitä pitemmälle hänen raskautensa menee, sitä enemmän se alleviivaa omaa tilannettamme.
Sitä, mitä meilläkin voisi olla, muttei ole.
<3
VastaaPoista♥
PoistaKiva kun oot päivitellyt blogia, oon käynyt lukemassa kaikki postaukset vaikka kommentointi on harmillisesti jäänytkin.
VastaaPoistaSulla on ollut paljon rankkoja juttuja, onneksi oot hakenut ja saanut apua ❤️🩹 Voin itse samaistua joihinkin juttuihin puolisoni kautta, meillä oli viime vuosi tosi raskas. Lopuksi miehen tie vei osastolle kun vointi meni niin huonoksi. Paniikkikohtaukset, terapia ja lääkitys kuulostaa myös tutulta. Mieheni voi paljon paremmin, toivottavasti sinäkin ❤️
Voin samaistua moneen muuhunkin blogitekstiin.
Samalla teidän tilanne tuntuu vielä epäreilummalta kun miehesi ei halua hoitoihin ja sinä haluaisit. Meillä tilanne on se että molemmat toivottaisiin kovasti lisää lapsia mutta tämä kolmivuotias on edelleen ainut lapsi. Palasin äskettäin töihin ja "innolla" odotan ensimmäisiä "no koskas teille tulee toinen lapsi" kommentteja. Kuulin läheiseltä työkaverilta että ennen töihinpaluutani oli työpaikalla jo spekuloitu sitä aionko "tehdä" kaikki lapset ja palata sitten vasta töihin. En käsitä miten vielä tänäkään päivänä läheskään kaikki ei tajua ettei niitä lapsia tosiaankaan vaan tehdä tai saada sillon kun nyt itse sattuu haluamaan niin. Huh alkaa verenpaine nousta jo kun kirjoitankin tämän. Mä oon kokenut niin paljon surua viimeaikoina siitä ettei lapsia ole siunaantunut lisää. Suren lapseni puolesta jos se ei koskaan saa kokea sisaruutta ja olisi aivan "yksin". Ennen lasta tuli oikeasti joskus ajateltua että jos vaan saan yhdenkin lapsen niin en pyydä enää ikinä mitään. Tietysti oma lapsi on ollut unelmien täyttymys mutta tuntuu niin pahalta kun näin pieni on jo kysellyt tuleeko meillekin vauva ja saanko olla isosisko kun lähipiiriin on syntynyt lapsille sisaruksia. Oma vauvan kaipuu tuntuu niin suurelta ja välillä todellakin tuntuu helpommalta skipata yrittäminen ovulaation aikana ettei joudu taas pettymään..
Tää mun kommentti oli varmaan ihan sekava mutta ajattelin että haluan kommentoida vihdoinkin jotain, oli sekava kommentti tai ei :D toivottavasti jaksat päivitellä jatkossakin! Voimia, valoa ja iloa ❤️
-S
Onpa todella ihanaa kuulla sinusta, S! Olen miettinyt, mitä teille kuuluu.
PoistaOlen pahoillani, että teilläkin viime vuosi oli raskas. Voin uskoa, että siihen mahtui valtavasti huolta myös sinun näkökulmastasi. Hienoa, että miehesi on toipunut ja saanut apua, niin lääkkeestä kuin terapiastakin. Itse tunsin pitkään jonkinlaista epämääräistä syyllisyyttä ja epäonnistumisen tunnetta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mutta vähitellen pääsin niistä ajatuksista yli.
Ajatuksesi surusta, kun toista lasta ei toiveista huolimatta ole, ovat aivan kuin omakirjoittamiani. Tosin meidän lapsella ei ole niin paljoa vauvoja lähipiirissä, eikä hän ei ole vielä osannut kysellä sisarusten perään. Voin kuvitella, miten sydäntäsärkevää on, kun toinen kyselee, tuleeko meillekin vauva. Tuntuu, että jo nyt puristun kasaan vaikkapa tilanteissa, jossa lapsi miettii, että aikoo näyttää kerhossa piirtämäänsä kuvaa kotona pehmolelulle..
En vain missään nimessä haluaisi, että lapsi jää siinä mielessä yksin. Enkä tarkoita pelkästään lapsuutta, vain enemmänkin jopa aikuisuutta. Ja sama juttu, ennen mietin, että kunhan vain saan yhden lapsen, millään muulla ei ole väliä.. Kovasti voimia teidän perheen kevääseen, ja valoa kohti! ❤