Kaksi pitää olla

Raskaaksi sekunnissa tullut kaveri on alkanut tilailla vauvanvaatteita nettikirppiksiltä.
Hän on innoissaan, kun pääsee jäämään pois kuluttavasta työelämästä.

Siihen minullakin on edes vähän sanottavaa.

Kerron, että itsekin lasta toivoessani huomasin, että on itse asiassa aika vähän muita keinoja jättäytyä luvan kanssa pois työelämästä vuodeksi, pariksi tai kolmeksi. Sellaisia keinoja, jotka ovat sallitun lisäksi myös yleisesti tunnustettuja ja hyväksyttyjä.

Opintovapaa on pakollista myöntää, ja sillä pääsee pois työelämästä.
Kuitenkin siinä kai pitäisi opiskella jotain.

Entä jos ei ole lasta eikä opintoja, mutta haluaisi neljän viikon kesäloman sijaan kunnon hengähdyksen työelämästä? Tauon, jonka aikana säilyttää vakituisen työpaikkansa, mutta ei opiskella sen sijaan mitään?

Puhumattakaan sellaisesta tauosta, jonka aikana saisi edes jonkinlaista korvausta?

Kuinka monella työpaikalla suostutaan vuoden palkattoman vapaan myöntämiseen, ilman opintovapaata? Tällaisina työllisyyden aikoina, uskaltaako kukaan ottaa sellaisen vastaan, vaikka saisikin?

Vuorotteluvapaita ei ole enää olemassakaan, eivätkä ne aiemminkaan varsinaisesti olleet tarkoitettu tyypillisimmässä lapsensaamisiässä oleville.

"Nii, tuleehan tätä poissaoloo sit jonki verra varmaa", kaveri kohauttaa olkiaan.
Hänen somasti pyöristynyttä vatsaansa peittää helmasta löysä Marimekon paita.

"Ai?"

"No ku se toinenki sit."

"Ai, haluaisitteko toisenkin lapsen?"

"Nojuu, kyllähän nyt se kaksi pitää olla!"

Niin tietysti.

"Pienellä ikäerolla?"

"Joo! Mä oon aatellu, että hankkiutuisin sit uudelleen ens vuonna raskaaksi, palaisin töihin vaikka siinä syksyllä hetkeksi. Oisin ehkä jonkun puoli vuotta töissä, ennenku jäisin taas uudestaan!"

Katson hänen innostunutta ilmettään, huolettomia silmiään.
Hän elää maailmassa, jossa kaikki on mahdollista.

Ja taas kerran olemme hänen kanssaan tässä.
Tilanteessa, jossa minulla ei ole kauheasti sanottavaa. 

 

 

 

Suonissa virtaava suru

"Muistaksä sen yhen mun työkaverin, josta joskus kerroin? Se jolla oli vähän hämäriä kuvioita", kysyy ystäväni.

"Joo."

"No, se irtisanoutu muutama kuukausi sitten."

"Ai?"

"Joo."

"Ehkä ihan hyvä teille."

"Se muutti toiselle puolelle Suomee."

"Oho."

"Joo. Sillä on nyt taas uus naisystävä."

"Okei."

"Joka käyttää suonensisäisiä huumeita kuulemma. Siis se ite kerto tästä ennenku lähti."

"Kiva."

"Ja arvaa mitä?"

Huokaan.
"Se nainen on raskaana?"

"No mistä arvasit!"

"Jep jep."

"Mä itkin tänään autossa, että siis miten voi olla mahdollista, että huumeidenkäyttäjätkin tulee hetkessä raskaaksi, samaan aikaan kun me ollaan Laurin kanssa yritetty monta vuotta?"

"Sitä mäkin oon monta kertaa ihmetellyt."

"Eiks niitten kehojen pitäis olla jotenkin toimimattomia huumeiden takia?"

"Niin, mut ei ne oo."

"Luulis, että kehoillakin ois joku juttu, että ne tajuis, että nyt oon niin huonossa hapessa, ettei kannata. Niinku sillon jos on liian laiha ja menkat jää pois."

"Ei siinä oo mitään tommosta logiikkaa, en mä ainakaan oo näiden vuosien aikana löytäny."

"Mä ja sä ei olla koskaan käytetty huumeita kumpikaan. Miten meidän kehot voi toimia huonommin, kuin jollain, jotka vetää suonensisäisiä huumeita?"

"Jep", sanon ja hämmennän samalla liedellä porisevaa jauhelihakastiketta.
"Meidän suonissa ei virtaa kuin suru."