Iltaisin ennen nukkumaanmenoa tunnen sen parhaiten.
Ajatus lävistää mieleni väkivaltaisesti tunkeutuen, lupaa kyselemättä.
Osaan odottaa jo sen tuloa, sillä se tulee varmasti, joka kerta.
Suljen silmäni. En estele, koska se olisi turhaa.
Olen saanut jo niin paljon.
Hädin tuskin pysynyt järjissäni yrittäessäni saada sitä.
Hädin tuskin pysynyt järjissäni saatuani viimein sen.
Mutta samaan aikaan se on yhtä selvää, kuin aamukaste takapihan nurmikolla.
Kylmenneen kuulas elokuun aurinko. Sängynpeitto, jota kukaan ei jaksa nostaa lattialta.
Joku puuttuu.
Joku, jonka kuuluisi olla täällä.
Haluaisin toisen lapsen.
Mutta pystynkö?
Voinko?
Uskallanko?
Osaanko?
Pärjäänkö?
Jaksanko?
Ja Mies, tiedän hänen mielipiteensä.
Mitä se tekisi meille, jos saisimme toisen lapsen?
Miten meille sitten kävisi?
Miten meille tähän mennessä on käynyt?
Kerron Miehelle haluavani jättää hormonaalisen ehkäisyn pois.
Sitten jätät sen, hän toteaa.
Haaveilen palaavani takaisin hoitoihin.
Kokevani uudelleen raskauden.
Onko toiveeni itsekäs?
Asetanko sillä koko tämänhetkisen perheeni, myös lapseni, tulevaisuuden vaaraan?
Olenhan joskus vannonut mielessäni, että jos saan edes yhden lapsen, se riittää.
Lapseni saisi elämäänsä ihmisen, jonka arvo on mittaamaton.
Sisaruksen. Tiedän, että hänestä tulisi mahtava isoveli.
Mutta millä hinnalla?
Voin koko vauvavuoden niin huonosti.
Entä jos se kaikki palaisi takaisin?
Entä jos voin yhtä huonosti?
Tai huonommin?
Entä jos palaisimme hoitoihin, ja ne epäonnistuisivat?
Kestäisinkö sen?
Kyllä minä selviäisin, jos en saisi toista lasta.
Uskoisin niin.
Siitä en olisi selvinnyt, jos en olisi saanut tätä ensimmäistä, ainoaa.
Paljonko liikaa pitää pyytää, ennen kuin tajuaa pyytävänsä liikaa?
Entä jos kaikki menisikin ihan eri tavalla?
VastaaPoistaEntä jos odotusaika sujuisikin ilman pelkoa, menihän kaikki ensimmäiselläkin kerralla ihan hyvin ja sait syliisi terveen lapsen. Uskaltaisitkin nauttia raskaudesta heti alusta lähtien.
Ihmisen mieli toimii merkillisesti, eikä todellakaan etukäteen voi tietää kuinka mihinkin asiaan tulee reagoimaan.
Sinulla on nyt isoja asioita mietinnässä, toivon niihin mietintöihin voimia ja rohkeutta.
Pitäisihän sitä Miehenkin toiveita ja mielipidettä joskus kuunnella. Ei ole oikein että hän aina vain vasten tahtoaan miellyttääkseen suostuu johonkin mitä ei itse todellisuudessa haluaisi. Joskus vaan joutuu luopumaan asioista jos haluaa kunnioittaa muiden oikeuteen olla tahtomatta eikä runnoa omia unelmiaan läpi. Mies on jo tehnyt yhden lapsen ollakseen mieliksi ja täyttääkseen toisen unelman. Milloin olisi miehen vuoro tulla kuulluksi, hitaan tunnetason maanittelun sijaan, jonka päämäärään hän liiallista kilteyttään suostuu?
Poista