maanantai 15. kesäkuuta 2020

Milloin?

Kerron ystävälleni puhelimessa nykyisestä tilanteesta. Hän ei oikeastaan sano mitään.
Hän kiljuu. Kovaa.

Joudun pitämään puhelinta kauempana korvastani. Hymyilyttää. Hänen spontaanit, haltioituneet kiljahduksensa herättelevät minua. Se olen tosiaan minä, jonka puolesta voi kiljua ilosta.
Olenko se minä, vai onko tämä unta?

Ihanaa, hän sanoo saatuaan puhekykynsä takaisin. Välillämme viipyy hölmistynyt hiljaisuus.
Niin, saan sanottua. Niin on.
Kerron hänelle hahmottavani vasta nyt, miten rikki olen ollut aiemmin.
Ääneni murtuu. Annan sen murtua.

Toinenkin ystäväni innostuu heti. Hänen silmiinsä syttyvät välittömästi vauvankuvat ja sydämet.
Hän kysyy, miten nopeasti aiomme edetä yrittämään lasta.
Soperran, etten tiedä muuta kuin sen, että ei nyt ihan heti.
Niin, ystäväni myöntelee. On se varmaan hyvä pitää pieni tauko ennen kuin aloittaa, ehkä kuukausi?
Katson häntä typertyneenä.

Kuukausi?

En voisi tehdä sitä Miehelle. En voisi vaatia sellaista. Ei hänen päänsä kestäisi siinä mukana, hänhän on vasta päättänyt asian. En ole varma, kestäisikö edes oma pääni mukana.

Mies on tehnyt päätöksen, joka tulee muuttamaan hänen elämänsä radikaalimmin, kuin mikään muu aiemmin. Ei olisi mielestäni oikein, että hänellä olisi muutama hassu viikko aikaa totutella koko ajatukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti