lauantai 4. maaliskuuta 2023

Kahden maailman välissä

Alan käydä yhä levottomammaksi.

Mies muistelee lapsuusajan kissaansa, joka pentuja odottaessaan haahuili eksyneen näköisenä päiväkausia naukuen, ei saanut sijojaan missään. Etsi turvapaikkaa, mukavaa pesää, jonne vetäytyä.

Yhteneväisyys minuun on kuulemma ilmeistä.

Mieli käy ylikierroksilla, saa valvomaan öisin tuntikausia. Kun Mies aamulla kysyy, mitä kaikkea mietin, on äärimmäisen vaikeaa summata ajatuksia yhteen, sillä niitä on ollut tuhansia ja taas tuhansia.

Ehkä etsin jonkinlaista henkistä kotia, pohdimme yhdessä.

Rauhaa itseni ja maailman kanssa.
Sopivaa mielentilaa, johon vetäytyä, sulkeutua turvaan.

Jonkinlaista yhteenvetoa tai edes välitilinpäätöstä.
Sillä onhan tässä ollut vähän kaikenlaista, ennen kuin tähän hetkeen on päästy.

Aivoni yrittävät vimmatusti hahmottaa ja käsitellä kokonaistilannetta, siihen liittyviä valtavan suuria kysymyksiä, epäselvyyksiä ja kipukohtia, koettavat epätoivoisesti saada niitä jonkinlaiseen järjestykseen.

On kova tarve pakata epämääräisyydet pois häiritsemästä, viemästä voimia, hankaamasta kaikessa vastaan. Sulkea huolella kompaktiin pakettiin, jotta voin elää kaiken tämän kanssa itseäni kadottamatta. 

Jotta pystyisin siihen, mihin on pian pystyttävä.
Siihen, mitä on lähiaikoina edessä.

Samaan aikaan, kun sullon laatikkoa kiinni, sieltä pursuaa lisää haamuja, kysymyksiä, pelkoja.
Asiat, joiden ajattelua ja käsittelyä on viimeiseen asti välttänyt, tulevat vastaan, haluavat mukaan.

En halua niitä seuraksi synnytykseen tai ensihetkiin vauvan kanssa.
Supistuskipuihin, sairaalasänkyyn tai häilymään perhehuoneen nurkkaan.

Vaikka eiväthän ne mihinkään tule katoamaan, sen tiedän.
Ne seuraavat minua ja me kohtaamme vielä, monta kertaa.

Toivon vain, ettemme lähiaikoina.

Yleensä jotain odottamatonta ja mullistavaa, hyvää tai huonoa, tapahtuu elämässä yllättäen.
Puhelin soi, kirje kilahtaa postilaatikosta, katseet kohtaavat ja lukkiutuvat, auto suistuu tieltä.

Jälkeen päin siitä puhutaan, että enpä tiennyt silloin, että vain tuntia, päivää tai viikkoa myöhemmin tapahtuisi näin. Jos olisin tiennyt, mitä ihan kohta seuraa, olisin suhtautunut edeltäviin hetkiin eri tavalla.

Raskauden loppuvaiheessa mielipuolista onkin, että tiedostat kokoajan eläväsi tähänastisen elämäsi viimeisiä hetkiä, aikaa Ennen Kuin. Häilyt kahden maailman välissä, vanhan tutun ja uuden tulevan.

Viimeistään tässä vaiheessa viikonpäivät ja kellonajat menettävät merkityksensä. Kiertelen tunnin ruokakaupassa kummastellen ruuhkaa, kunnes havahdun olevani liikkeellä perjantai-iltapäivänä.

On vain toisiinsa etäisesti sekoittuvia, samean samankaltaisia päiviä.
Katkonaisia öitä lukuisine vessakäynteineen. Pohdintoineen, saanko enää viideltä uudestaan unta.

Ihan hyviä päiviä ja huonompia. Hyvinä päivinä saan jotain aikaiseksi, tai ainakin tunnen jollain tasolla viihtyväni itsessäni, itsenäni. Huonoina päivinä olen passiivinen, itkuinen ja loputtoman huolissani.

Siedettäviä öitä ja niitä öitä, jotka haluaisi unohtaa, mutta jotka painavat tahmeina silmäkulmissa koko päivän. Saavat ailahtelemaan, tunteet ponnahtelemaan ennustamattomiin suuntiin, Miehen varpailleen.

Eräänä aamuna Mies kysyy, huolestuttaako minua kipu synnytyksessä.
Mietin pitkään, ennen kuin vastaan.

Tottakai se jossain määrin huolestuttaa. Sen määrä, voimakkuus, taso.
Syvyys, kesto, kontrollista luopuminen, mahdollinen voimien loppuminen.

Mutta en osaa olla erityisen huolissani juuri siitä.
Enemmän huolestuttaa kaikki muu, ehdottomasti eniten epätietoisuus.

Se, onko vauvalla kaikki hyvin, joka käänteessä. Tapahtuuko jotain pelottavaa, yllättävää.
Miten Mies pärjää, jaksaa vierelläni. Miten itse pärjään. 

"Kun saat sen syliisi ekaa kertaa, muista sitten katsoa sitä heti silmiin", sukulaisnainen painottaa.

"Koska sen silmät ovat alussa ihan mustat, ja vanhan kansan mukaan niissä on kaikki viisaus, mitä ihmisessä voi olla. Menneiden sukupolvien opit. Jotain, minkä äärelle aikuinen ei enää pääse."

Lupaan yrittää muistaa. Jos sitä vaikka tarttuisi itselle mukaan pieni hippu.
Ei voisi olla pahitteeksi.

"Joko sua jännittää paljon?" ystävä kysyy puhelimessa.

Tosiaan, ajattelen.

Sen lisäksi, että tärisyttää, turhauttaa, ilahduttaa, ahdistaa, stressaa, ihastuttaa, pelottaa, hengästyttää. Sen lisäksi, että olen samaan aikaan innoissani ja kauhuissani, tämä taitaa olla myös sitä.

Minua taitaa jännittää.

Se, miten kaikki menee, meneehän kaikki hyvin.
Se, miten asiat lähtevät sujumaan, meillä kaikilla.

Ja tietysti se, että pian tapaan hänet, jota olen kauan kantanut, mutta vielä paljon kauemmin odottanut, ajatellut, haaveillut, toivonut. Vaikka mikä merkillisintä, en tunne häntä vielä ollenkaan.

Millainen hän mahtaa olla?

Miltä hän mahtaa näyttää, kuulostaa, tuntua, tuoksua?

Ja mitä mieltä hän on meistä?


4 kommenttia:

  1. Hän rakastaa teitä ensisilmäyksellä, koska te vastaatte hänen tarpeisiinsa 💚

    Mua taas jännittää kuinka käy sinun blogisi, se ei ehkä päivity yhtä usein mutta innolla ainakin odotan ja olen ensimmäisenä lukemassa sitä sitten!

    https://ajatuksiakalenterissa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, niin yksinkertaista se hänen(kin) osaltaan varmasti on. :) Blogin tulevaisuutta en ole lyönyt lukkoon, mutta hyvin vahvasti uskoisin, että ainakin sanottavaa löytyisi jatkossakin. Tämä on toiminut myös itselle loistavana purkukeinona, ja voihan olla, että sellaiselle on vastaisuudessakin tarvetta.

      Poista
  2. Kirjoitat niin jotenkin kauniisti, mutta erittäin realistisesti. Kuka meistä ikinä olisi uskaltanut noin rohkeasti kertoa tuntemuksista ennen ensimmäisen lapsen saamista. Kyllä sää pystyt ja noilla ajatuksilla susta tulee varsin lähiön paras äiti. Kaikkea hyvää loppumetreihin, elämä kantaa kyllä! Terkuin viiden lapsen äiti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, niin kaunis kiitos sanoistasi! Olen pyrkinyt olemaan suodattamatta liikaa vertaistuen tarjoamisen lisäksi myös sillä ajauksella, että niin omituiselta kuin se kuulostaakin, haluan silti muistaa tämän kaiken, myös ne kaikista huonoimmat hetket. Jotta ei unohtuisi, mistä ja mihin on tultu.

      Poista