Pian on kulunut vuosi ehkäisyn poisjättämisestä. En ole raskautunut siinä ajassa, jossa 84 prosenttia ikäisistäni raskautuvat ehkäisyn poisjätettyään.
Jo toista kertaa elämässäni.
Tällä kertaa minusta tulee elokuussa virallisesti sekundäärisesti lapseton.
Miltä se tuntuu?
No, ei se ainakaan yllätä.
Ovathan munasarjani ensinnäkin tutkitusti todella munarakkulaiset.
Tosin minulla ei ole siitä ajankohtaista ultraäänellä todettua näyttöä viime vuosilta, mutta esimerkiksi hirsutismi (liiallinen karvankasvu miehisillä kehonalueilla) on ennallaan, samaa mitä se on ollut 15-vuotiaasta lähtien.
Myönnän, että viime syksynä olin hiukan toiveikas. Olinhan kuullut paljon mahdollisista hormonitoiminnan muutoksista, joita ensimmäinen raskaus ja synnytys saavat aikaan.
Olin tietoinen siitä, miten monelle on käynyt toisen lapsen kohdalla.
Miten ensimmäinen raskaus on ollut tiukassa ja saatu lopulta alulle hoitojen avulla, mutta seuraava on alkanut kuin itsestään, jopa suunnittelematta.
Olin lukenut, miten joskus myös PMOS (entinen PCOS) voi oireiltaan lieventyä merkittävästikin raskauden ja synnytyksen jälkeen, tosin yleensä lähinnä tilapäisesti.
Miten pysyvämpää lieventymistä voi tulla painonpudotuksen myötä.
Tai yksinkertaisesti, kun ikää tulee lisää.
Mutta tässä ollaan.
15 kiloa kevyempänä, kuin alkuvuodesta.
Ja siitäkin huolimatta.
Sen ilmeisen ja yhä konkreettisemmaksi käyvän epätodennäköisyyden äärellä, että tulisin raskaaksi ilman hoitoja, joihin palaamisesta olemme erimielisiä.
Onhan spontaani raskaus silti edelleen mahdollista.
Se tuntuu ajatuksena toisaalta äärimmäisen lohdulliselta, toisaalta saman verran vaaralliselta.
Pelkään, ettemme vuosikausiin saa todellista päätöstä tehtyä.
Että ripustaudun määrittelemättömän mittaiseksi ajaksi tähän teoreettisen mahdollisuuden looppiin, jossa pyörin, kunnes vaihdevuodet alkavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti