Synkkiä ajatuksia

Synkät ajatukset ovat alkaneet vallata mieltäni yhä enenevässä määrin.
Olen yrittänyt pysyä toiveikkaana ja positiivisena, mutta se alkaa käydä vaikeaksi.

Joinain päivinä tämä asia tuntuu vähän samalta, kuin ikävästi lohjennut hammas. Terävänä, nopeana kipuna, joka viiltää yllättäen, muistuttaa olemassaolostaan. Mutta jo seuraavassa hetkessä se on poissa, unohtunut. Se ei jäydä, ei pakota, ei raasta, ei syki avohaavan lailla.

On niitäkin päiviä, jolloin kaikki on vaikeampaa, kivuliaampaa, turhautuneempaa.
Olen hämmentynyt ja ymmälläni. Tiedän, että minun tulisi yrittää ymmärtää.
Niin ymmärränkin, siihen asti kun pystyn ymmärtämään. Sen pitemmälle en pääse.
Minun tulisi olla kärsivällinen. Mutta kuinka pitkään ihmisen kärsivällisyys voi kestää?

Edes alkaneet kuukautiset eivät lohduta kovin kauaa.
Olen helpottunut, jokin sisälläni toimii siis oikein.
Mutta vaikka kehoni toimisi oikein, ei siitä ole mitään hyötyä, mikäli lasta ei edes yritetä.

Koska olen etsinyt ja lopulta tilannut netistä kummitytölle lelun, kaikki internetselaimeni mainospalkit täyttyvät nyt lasten lelukauppojen mainoksista. "Eikö tämäkin olisi söpö?", ne kysyvät.

Mies on luvannut yrittää saada ajatuksensa siihen pisteeseen, että konkreettisesti pystyisi yrittämään lasta kanssani. Hän ei ole vaikuttanut itsekään tietävän, miten hän pääsee ajatuksissaan sinne asti. Minun roolini on odottaa.

Olen yrittänyt olla pelkäämättä, ajattelematta sitä hetkeä, kun kaikki menee palasiksi.
Mutta uskoni on koetuksella, pelko hiipii huomaamatta varjoksi vierelle.

Huomaan, että alan pikkuhiljaa mennä kyyryyn. Käpertyä pienemmäksi.
Havitella suojavarusteita, joilla torjua väistämätön lyönti, joka tuhoaa kaiken sen, minkä tiedän hyväksi. Jos luon kovan panssarin ympärilleni, ehkä se ei satu niin paljoa. Siitä ei ole hyötyä, tiedän sen.

En voi olla ajattelematta, miksi tässä kestää näin kauan?

Ennen kaikkea, mitä se tarkoittaa, että tässä kestää näin kauan?

Mitä muuta se voi tarkoittaa, kuin sitä että Mies yrittää ja yrittää pystyä tähän, muttei kuitenkaan lopulta pysty, se viimeinen askel jää puuttumaan?

Tuleeko tämä koskaan tapahtumaan?

Mitä tässä tulee tapahtumaan?

Mikä meitä ja minua odottaa seuraavaksi?