Töissä raskaudesta ovat pikkuhiljaa alkaneet kuulla sellaisetkin, joiden kanssa olen käytännössä hyvin vähän, jos ylipäänsä ollenkaan tekemisissä.
He onnittelevat ohimennen käytävällä nähdessään.
Se on ihan mukavaa ja luontevaa, enkä kiinnitä siihen erityistä huomiota.
Siihen kiinnitän, että yhtäkkiä he alkavat puhua minulle lounas- ja kahvitauoilla.
Pelkkiä molemminpuolisia moikkailuja sisältänyt kommunikointi vaihtuu moninaisiin kysymyksiin siitä, miten olen voinut, milloin laskettu aika on ja onko lapsenlapsi isovanhempien ensimmäinen.
Se on todella hämmentävää.
Raskaus on asia, joka yhdistää monia naisia. Kaipa sama asia voisi tapahtua myös muuten, vaikkapa taloa remontoidessa, koiraa ostaessa tai sapattivuotta harkitessa.
Silti se on kummallista.
Tässä on jokin erityinen sävy, jonka ehkä kuvittelen, tai sitten en.
Tulee väistämättä tunne, että vasta nyt olen ikään kuin tullut näkyväksi, ainakin joidenkin ihmisten silmissä.
Olenko vasta nyt kunnolla aikuinen, koska äitiys on edessä?
Eikö minulle voinut puhua aikaisemmin, koska olin vain elämää opetteleva tyttönen?
Olen pallotellut kahta eri selittävää vaihtoehtoa:
Joko raskaudella ja lapsen saamisella on monille jokin kiistattoman erityislaatuinen painoarvo ja merkitys, ja intuitiiviset tunteeni pitävät siltä osin paikkansa: minusta todella on joidenkin silmissä vasta nyt tullut Jotakin.
Tai sitten tuttavat töissä ovat vain erityisen ystävällisiä ja kohteliaita, koska he olettavat, että niin täytyy normien mukaan toimia. Raskaana olevan vointia täytyy tiedustella, ja siitä täytyy esittää kiinnostuvansa.
Mutta jos näin on, miksi on normien mukaista kohteliaisuutta kysellä raskaudesta, muttei muuten ihmisten voinnista tai kuulumisista?
maanantai 24. lokakuuta 2022
Kunnolla aikuinen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ystävälleni kävi niin, että hän pääsi uusiin piireihin työpaikallaan ensin koiran myötä ja vielä enemmän lapsen myötä. Tuntui kuin hänestä olisi tullut ennen kaukaisten ihmisten silmissä yhtäkkiä paljon kiinnostavampi tai enemmän "näkyvillä" oleva ihminen. Hän oli ollut samassa työpaikassa useita vuosia ja ero oli huomattava. Uskon että jokin siis muuttaa ihmisten ajatuksia kun joku on perheellistymässä.
VastaaPoistaUskon että koirat ja lapset on vaan luontevampi puheenaihe. Ne ovat iso ja näkyvä osa ihmisen elämää, ja tavallaan myös jotain yksilöstä erillistä, ikäänkuin vähemmän henkilökohtaista, toisin kuin vaikkapa poliittinen näkemys.
PoistaSamantyylistä olen ollut huomaavinani, ja ero tosiaan on aika huomattava. Siihen päätelmään olen itsekin päätymässä, että jotain selkeää muutosta ympäristössä tapahtuu raskaudesta kuultaessa, varmaan sinänsä hyvin ymmärrettävistä syistä.
PoistaInhimillistähän se on, että hallitsevan suuret samankaltaisuudet arjessa yhdistävät ihmisiä ja nousevat helposti luontevaksi puheenaiheeksi. Jännää siinä onkin, että lapset ovat hyvin universaali puheenaihe, vaikka toisaalta minusta oma perhe-elämä yleisesti ottaen on hyvin henkilökohtainen asia. Varmasti vertaistuen tarvekin on merkittävä syy, miksi asioita päädytään jakamaan ja kokemuksia vertailemaan.
Tahattoman lapsettomuuden aikana sitä ajatteli, että ehkä vain kuvittelen, että minuun suhtaudutaan joidenkin ihmisten toimesta vähän eri tavalla, kun olen lapseton, ihan kuin en olisi kovin "kiinnostava". Mietin, että ehkä se ulkopuolisuuden tunne on enemmän oman pään sisällä.
Noh, nyt on varmistunut, ettei se ollut kuvitelmaa. Tai ehkä siltä osin, että enemmän kiinnostavan sijaan olenkin monen näkökulmasta lähinnä enemmän samaistuttava.
Onnea paljon vauvasta! On ollut ilo lukea, että asiat etenevät hyvin. Ehkä itse koen niin, että lapset ovat vaan lopulta tavalla tai toisella niin syvällisesti elämää ja jokaista arkipäivää muuttava asia, että se väistämättä yhdistää. Itsekin olen ajautunut lapset saatuani juttelemaan ihmisten kanssa joiden kanssa en ole ennen jutellut tai vanhojen tuttujen kanssa on tullut eri puheenaiheita kuin ennen. Ei sitä ajattele niin, että nyt tuokin on kiinnostava. Puolivahingossa vaan löytyy helposti yhteinen puheenaihe. En löydä tälle oikein oikeita sanoja, mutta liittyy siihen, että lapset eivät ole auto, talo, tai harrastus vaan sellainen ihan elimellinen osa, jota tiedostamattaan kantaa mukanaan koko ajan. Kun toisesta pulpahtaa se sama osa esille, se helposti yhdistää vaikka vain ohimennen. Ja silti kykenen ja haluan yhä jutella myös ihan muista aiheista. Ennen lapsia itselläni oli tapana puhua lapsista vähän ylimieliseen sävyyn ja ärsyyntyneenä, tai ihmettelin vauvan esittelijöitä. Nyt se tuntuu vieraalta tavalta ajatella, kun tuntee eri tavalla miten tärkeitä, ihan oikeita ihmisiä ja keskeneräisiä lapset ovat. Itse en tätä tajunnut ennen. Se ei tarkoita, että lapset ei ärsyttäisi välillä (kuten myös aikuiset) eikä sitä, että ilman lapsia olisi jotenkin vajavaisempi. Kokemusmaailma varmaan on vain muuttunut. Veikkaan, että viisi-kuusikymppisenä tulee taas uudet asiat jotka esim. työelämässä yhdistää tai saa tuntemaan ulkopuolisuuden tunnetta.
VastaaPoistaLämmin kiitos onnitteluista ja mukanaelämisestä! Uskoisin ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Lapsen saaminen on monelle niin perustavanlaatuisesti elämää mullistava asia, että siitä osa-alueesta puhuminen tulee luonnostaan, onhan se niin iso osa arkea ja elämää. Plus lapset ovat jatkuvasti mielessä kuitenkin.
PoistaOlenhan itsekin huomannut, miten jo raskaudenkin aikana on tuntunut tärkeältä jakaa ajatuksia saman kokeneiden kanssa. Tietäen, että he todennäköisesti ovat käyneet käpi (tahatonta lapsettomuutta lukuunottamatta) samoja vaiheita, pohdintoja, huolia ja myös kipuiluja tulevasta vanhemmuudesta, kuin itsekin. Ja tietysti herkullisinta on päästä vaihtamaan ajatuksia muiden esikoistaan odottavien kanssa, jotka ovat yhtä lailla uuden edessä, kuin itse.
Mulle tilanne on myös ihan käytännön sanelema juttu. Kahden pikkulapsen kanssa elämään ei lopulta mahdu ihan hirveästi muuta, joten lapset on myös aika luonteva puheenaihe. Itse keskustelen mielelläni muustakin, mutta välillä huomaan, ettei mulla oikein ole sanottavaa vaikkapa kaupungin uusiin ravintoloihin tai erilaisiin viikonloppureissuihin tai harrastuksiin. Siksi joidenkin oman ikäisten uusien työkavereiden kanssa on tuntunut vaikeammalta jutella kuin vaikkapa kymmenen vuotta vanhempien.
VastaaPoistaHyvä pointti. Tahattomasti lapsetomana sitä näki lähinnä sen oman ulkopuolisuuden lapsiarjen jutuista, mutta yhtälailla tiivistä pikkulapsiarkea elävä voi helposti jäädä ulkopuolisemmaksi toisenlaisista keskustelunaiheista.
Poista