Ex-salkkaritähti Ilona Chevakova odottaa toista lastaan, kertoo Ilta-Sanomat.
"Toisen lapsen hankkiminen ei ollut pariskunnalle itsestäänselvyys. He olivat puhuneet asiasta pitkään, mutta oikeaa aikaa ei ollut kiireisen arjen keskellä helppo löytää.
Myös jaksaminen ja epäsäännöllisten työaikojen yhdistäminen mietitytti.
– Katsoin kalenteria ja totesin, että nyt ei ole isompia työprojekteja, joten olisi hyvä hetki yrittää. Olimme onnekkaita, koska aika nopeasti tärppäsi. Nyt ei stressaa eikä pelota, kun tietää, mitä tuleman pitää, hän tiivisti."
Yksi asia ei näemmä muutu.
Edelleen näen punaista joka kerta, kun luen tämäntyylisen, kertakaikkisen vaaleanpuna-höttöisesti kirjoitetun haastattelun julkisuuden henkilön raskausuutisista.
Joo no tota me mun miehen kanssa yks perjantai-ilta vaan katottiin, et lokakuu ois kyl tosi inha kuukausi syntyä kun on niin sateistakin ja kaikkee. Nii tähdättiin sit siihen et tulis semmonen söpö jouluvauva.
Ja tosi ihanastihan se kaikki sit meni ja ihan nappiin osui ajoitus kohdalleen, kun just jouluaatoksi päästiin sairaalasta kotiin! Saatiin sit vauvalle se mini-tonttulakkikin päähän, mikä jo kesällä hankittiin valmiiks.
Loppuukohan näistä ärsyyntyminen koskaan?
Aikaisempia ärsyyntymisiä:
Vitun Rihanna
Lupa uhriutua
Helppoa ja nopeaa
Sanojen voima
Ei lopu. Sain ainoan lapseni hoidoilla 15 vuotta sitten.
VastaaPoistaToinen, mikä ärsyttää vähintään yhtä paljon on se, että kaikki mahdolliset raskausajan kromosomi -ja ultraäänitutkimukset paljastavat lapsen vammattomuuden.
Minun kymmenen pisteen lapseni sai 5-vuotiaana autismi-ja kehitysvammadiagnoosit.
Olen silti onnellinen hänestä, mutta tämä kaikki on todellakin opettanut ettei elämää voi hallita.
Kiitos, kun jaoit tämän! Samanlainen aavistus on itselläkin herännyt, ettei näistä lehtijutuista yms. samantyylisistä aiheeseen liittyvistä ärsyyntyminen taida olla häviämässä ihan pian mihinkään..
PoistaSen hyväksyminen, ettei elämä ole millään tapaa kontrolloitavissa, eikä läheskään kaikki ole aina itsestä kiinni, on pitkä matka, joka ainakin itselläni on edelleen pahasti kesken.
Lopulta kaikkihan elämässä on epävarmaa. Sitä yrittää iloita pienistä virstanpylväistä raskauden aikana (ja todennäköisesti sen jälkeenkin), vaikka samaan aikaan ristiriitaisesti tiedostaa, ettei mitään voi taata ja kaikenlaista yllättävää voi tulla eteen, nyt ja jatkossa.
Samaistun! Samaan sarjaan menee ehkä se kun joku on kokenut kärsivänsä lapsettomuudesta kun yritys on onnistunut "vasta" muutaman kuukauden jälkeen. Omassa tuttavapiirissä lapsettomuudesta kärsivänä sain kuulla tällaista tilitystä ihmiseltä, joka oli tullut raskaaksi muutaman kuukauden yrityksen jälkeen.
VastaaPoistaJep..! On toki ymmärrettävää, että ensimmäisetkin kuukaudet yrittäessä voivat tuntua pitkiltä, mutta tahattomasti lapsettomaksi ne eivät ketään tee. Eipä niitä kokemuksia oikein ole järkevää verrata keskenään, samaksi rinnastamisesta puhumattakaan.
PoistaItselleni tuli hyvin pian yrityksen alkuvaiheilla selittämätön tunne siitä, ettei kaikki ole hyvin, mikä myöhemmin osoittautuikin todeksi PCOS-diagnoosin myötä. Aavistin, että tulemme tarvitsemaan hoitoja, niin kuin tarvitsimme. Silti tiedostin, etteivät nämä pahat aavistukset tehneet minusta alkuvaiheessa tahattomasti lapsetonta, vaikka alusta lähtien raskaaksi tuloa kovasti stressasin ja suoritinkin.
Voin kertoa, että omalla kohdalla se ei ole loppunut (vaikka ivf-alkuinen lapsi täyttää jo 7 v.) Niin syvään se kokemus lapsettomuudesta voi juurtua. Sen kanssa kyllä oppii elämään, eikä se ehkä herätä niin kauhean vahvaa tunnetta aina, mutta kyllä se särähtää aina korvaan ja kääntää aina sisällä jotain.
VastaaPoistaNäin se varmaan on, että tiettyihin asioihin ja ilmaisuihin tulee jatkossakin vaan kiinnitettyä huomiota. Koska jokin itsessä on yksinkertaisesti muuttunut perustavanlaatuisella tavalla tahattoman lapsettomuuden myötä.
PoistaItsekin ajattelen, että kun silmät ovat kerran tällä tavalla avautuneet (tai pikemminkin tuntuu, että ne on väkipakolla revitty aukI), niitä on vaikea saada enää takaisin kiinni, olemaan näkemättä asioita eri näkökulmasta.
Onpa huippua, että tänne tulee kokemuksia ja muistoja myös teiltä, joilla lapsettomuushoidoista on jo useampi vuosi aikaa!
Kuulostaa niin tutulta, minäkin ärsyynnyin tästä! Välillä myös tajuan ärsyyntyväni edelleen samoista asioista mistä ennen, vaikka olenkin nyt itse raskaana.
VastaaPoistaJos tiedän että joku on vain ajatellut että olisi kiva saada vauva, ja tuleekin samantien raskaaksi, tunnen melkein kateutta. Jos joku valittaa kuinka raskasta vauvan kanssa on, mietin että olisipa tuokin nyt vain onnellinen kun on saanut vauvan. Kun näen ostoskeskuksessa nuoria äitejä vaunujen kanssa, meinaan kääntää pään pois kunnes tajuan että minäkin olen pian yksi heistä. Ehkä se lapsettomuuden kipu on jossain niin syvällä että menee vuosia ennen kuin se hälvenee? Jos ylipäätään hälvenee.
-S
Tosi tuttuja fiiliksiä nuo kaikki! On kiehtovaa, mitä kaikkea alitajunnasta voi ehtiä välähtää, ennen kuin ehtii kunnolla muistaa, mikä tilanne on nyt. Välillä tuntuu kuin mielessä olisi edelleen jonkinlainen krooninen ”tulehdustila” päällä. Ei tarvitse kuin vähäisen ärsykkeen, niin samat asiat nousevat pintaan, ajasta ja paikasta irrallaan.
PoistaUskon, että voi mennä pitkäänkin, ennen kuin toiseuden kokemus vähitellen hiipuu. Tai kuka tietää, ehkä jokin omassa olemuksessa ja ajattelussa on vain muuttunut pysyvästi.