sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Lupa uhriutua

Seuraavana päivänä töissä ovulaatiokivut lyövät yli ennennäkemättömällä voimalla.
Vääntelehdin työpöydän takana tuskaisena, kärvistelen puhelimeen puhuessa.

Lopulta luovutan ja lähden töistä aiemmin kotiin epämääräiseen huonoon vointiin vedoten.
En ole koskaan ennen tehnyt niin. Toimiston ovea kiinni painaessa mietin epäuskoisena, kuka lähtee tällaisen asian takia kotiin? Näen ulkopuolelta itseni huijarina, vaikka sattuu niin paljon, että tunnen halkeavani.

Jokin näistä tuntemuksista tulee mieleen, mutten millään saa päähäni, mikä.
Sen tiedän, etten itse ainakaan ole aiemmin tuntenut tällaista.
Kuin joku yrittäisi aukaista minua sisältäpäin.

Sitten keksin: supistukset.
Tuntuu ihan siltä, kuin olen aina kuvitellut ensimmäisten kivuliaiden supistusten tuntuvan.

Tiedän, ettei pelkästä panadolista ei ole itselleni hyötyä mihinkään, enkä uskalla ottaa buranaa.
Kotiin raahauduttuani hautaudun lämpötyynyn kanssa peiton alle ja mietin, että sekin on muuten yksi asia lisää, mikä tässä on perseestä. Vaikka sattuisi, ei uskalla ottaa lääkettä, josta olisi apua. Koska onhan tämä kaikki niin kevyttä yläpilveä, että on hyvä edes välillä muistaa, mitä kipu ja tuska on.

Alkuillasta palaan takaisin elävien kirjoihin.
Seuraavana päivänä töissä yritän vaikuttaa ekstrapirteältä: ei minua mikään enää vaivaa!

Ylipirteys ei kuvasta sisäistä maailmaani. Olen täysin varma siitä, että tulemme päätymään aikanaan julkisen puolen hoitojonoon. Olen vakuuttunut siitä, että jokin on sillä tavalla pielessä, ettei muista kevyemmistä hoidoista ole hyötyä. Jos tämä olisi toimiakseen, se olisi toiminut jo. Sitä aavistusta on hankalaa karistaa kokonaan pois mielestä.

Koska Miehen siemennestenäyte oli normaali, on todella vaikea uskoa, että inseminaatioista olisi meille apua. Lääkärin mukaan ne olisivat meillä joka tapauksessa edessä myös julkisella, ja tilanteemme takia teetän ne mieluummin yksityisellä.

Hänen mukaansa minun PCOS:ni ei hyvin todennäköisesti ole itsessään syy päästä julkisella puolella ohituskaistalta suoraan IVF-hoitoon. Olen vielä nuorehko. Mikäli käy ilmi, että Miehen siemenneste kestää huonosti pesua, se voisi olla yksi peruste saada siirtyä julkisella puolella suoraan koeputkihedelmöitykseen.

Viime kierrossa sain niin pahasti nenilleni toiveikkuuteni takia, että tuntuisi erityisen julmalta masokismin muodolta toivoa mitään tässä kierrossa.

Pessimisti ei pety, niinhän sitä sanotaan.
Paitsi että pettyy. Ja se sattuu, mutta ehkä yhden prosentin vähemmän.

Tänä päivänä vastoinkäymisistä puhuttaessa todetaan usein, ettei niiden takia saa uhriutua, se on huono asia. Eetoksena vaikuttaa olevan, että hyvää täytyy pyrkiä löytämään kaikesta, vaikka väkisin.

Itse olen taas sitä mieltä, että tahattomasti lapseton ihminen saa uhriutua.
Hänellä on kaikki oikeus uhriutua.

On tietysti eri asia, kannattaako ja haluaako niin tehdä koko loppuelämäkseen.
Mutta joka tapauksessa, saa olla kitkerä, synkkääkin synkempi, toivoton.

Mitä vain, mikä milloinkin tuntuu luontevimmalta, ilman paineita siitä, että suree lapsettomuutta väärällä tavalla tai jos tuntee liikaa negatiivisia tunteita, on huono ihminen.

Itse ainakin uhriudun välillä oikein olan takaa. Olen kaikkea sitä, mitä pitäisi välttää: katkera, vihainen ja oikein pohjamutia myöten negatiivinen. Tuhlaan energiaa turhuuksiin, vaikka pitäisi trendikkäästi käyttää mielentaitoja ja suunnata ajatukset omaan sisäiseen turvapaikkaan, iloita pienistä asioista, keskittyä tuntemaan maa jalkojen alla, ja mitä vielä. Keskittyä kaikkeen positiiviseen elämässä, laatia lista kiitollisuuden aiheista.

En väitä, etteikö näistä asioista olisi hyötyä, varmasti voi olla. Mutta jos ajaudun koko viikonlopuksi rypemään itsesäälissä ja vihaamaan koko maailmaa, niin so be it. Sitten ryvetään.

Saa ärsyyntyä siitä, kun raskaana oleva (aivan ihana) työkaveri vastaa kohteliaaseen vointitiedusteluuni: "Eipä tässä mitään, maha vaan kasvaa!" Voi että kun se onkin joillekin niin yksinkertaista.

Saa ärsyyntyä Ilta-Sanomien uutisesta, jossa rocklaulaja Olli Hermanin pitkäaikaiseksi kumppaniksi tituleerattu nainen kertoo raskaudestaan. Täsmennys saa uutisen kuulostamaan vielä entistä kauniimmalta: ovat olleet yhdessä niin kauan, ja nyt yhteinen onni täydentyy!

Uutisen lopussa todetaan, että henkilöt ovat seurustelleet noin kolme vuotta.
"Pitkäaikainen kumppani", mihin tämä maailma on menossa?!

Milloin tulee lyhytaikaisempien suhteiden vuoro, onko huono että ensi vuonna tulee 11 vuotta täyteen?

Saa hetkellisesti unohtaa lojaliteettiinsa muita tahattomasti lapsettomia kohtaan ja ärsyyntyä, kun samassa uutisessa kyseinen pitkäaikainen kumppani toteaa, ettei tiedä, miksi tuli viimein raskaaksi, vaikka oli saanut huonon ennusteen raskautumiselle. Hän kuitenkin epäilee syyn liittyvän mahdollisesti siihen, että hänellä oli kerrankin meneillään stressittömämpi elämänvaihe, ja hän oli yksinkertaisesti vain aidosti onnellinen.

Vaikka kuinka tietäisi tällaisen yhteyden olevan hyvin mahdollista, saa silti haluta paiskata koko puhelimen seinään.

Yön pimeinä tunteina on sallittua miettiä, eikö tämä painajainen koskaan lopu.

Kyllä tämä kaikki paska saa tuntua jossakin.
Jos johonkin olen tyytyväinen, niin siihen, että annan sen tuntua, vaikka toisinaan tuskastunkin ja koen painetta olla kiitollisempi nykyisestä tilanteesta.

Ei aina tarvitse olla niin kamalan seesteinen, valaistunut, tiedostava tai kehittynyt.
Ei jokaisesta mustasta ukkospilvestä tarvitse väkisin repiä hopeareunusta.

2 kommenttia:

  1. Voi kuu, ei tarvitse esittää reipasta, iloista ja "kaikki on ihan hyvin". Tiedän repivän tuskan, niin sisältä kuin ulkoa. Tuntuu aivan järkyttävän epäreilulta tuntea ovulaation aikana, ennen menkkoja JA vielä menkkojen aikana kipua, oikein muistutuksena että kappas vaan ei sulla lasta ole mutta ota siitä nyt vähän kipuja kaupanpäälle kuitenkin. Suuri halaus! <3

    Meillä on oikeus tuntea se mitä tunnemme. Voimme lähteä töistä kotia kivun takia, oli se sitten ovulaatio tai menkkakipu, pääkipu tai mikä vaan. Vaikka tiedostan että itsekin olisin miettinyt tuossa tilanteessa "voinko" lähteä. Mutta kyllä sitä voi.

    Ja musta on ihan typerää väittää että näe se kaikki hyvä mitä on elämässäsi, mitä olet jo saanut. Ole kiitollinen niistä, moni vaihtaisi varmasti osaa kanssasi. Sanon vaan että se joka nämä sanoo, tuskin on kokenut lapsettomuutta. Ymmärrän että osa yrittää nähdä ratkaisua toisen suruun ja "vellomiseen" sanomalla että mieti miten ihana mies, kiva koti ja hyvätuloisia olette. Sellainen vain satuttaa kahta kauheammin. Itsekin haluaisi tuntea aina onnea siitä mitä on jo saanut. Mutta ei osaa, pysty tai voi kun tärkein puuttuu. On paljon lohduttavampaa kun joku sanoo että saat tuntea juuri niin miten tunnet.
    Oli lohduttavaa kun kommentoit mullekin että nyt ei tarvitse olla riemun ja onnen aika.

    Minä romahdin töissä totaalisesti kun kuulin sinne veljeni ja hänen kumppaninsa raskaudesta. Menin täysin toimintakyvyttömäksi, sydän meinasi hakata rinnasta läpi ja kyyneleet sumensi silmät. Kädet olivat aivan jäässä, en pystynyt syömään ja päässä takoi vain yksi asia MIKSI niille?
    Kiiruhdin yhden työkaverini luo jonka kanssa olemme aika läheisiä ja hän tiesi lapsettomuudestamme. Oli pakko puhua, saada omia ajatuksia selkeämmäksi.
    Työskentelen tosiaan hoitoalalla, joten en voinut yrittää pysytellä vain omassa työhuoneessani tms koska työ on täysin tiimityöskentelyä.
    Kohta huoneessa oli yhteensä kolme työkaveria joille itkin meidän lapsettomuutta ja inhottavia kommentteja mitä siihen liittyen on saanut kuulla. Myöhemmin vähän hävettikin jotenkin tuo tunteenpurkaus koska en ole aiemmin ollut hyvä kertomaan tunteitani tai itkemään muille. Nyt ainakin kaikille selvisi että minkälaista surua olen kantanut sisällä ja toivottavasti edes he osaavat olla hiljaa idiooteista kommenteista. Vastaanotto oli ihanan empaattinen ja myötätuntoinen ja yksikin sanoi että nyt alkaa tajuamaan miten repivää surua lapsettomuus voikin olla kun näkee näin läheltä.

    En koe itseäni rohkeaksi koska tilanne oli se että en olisi voinut lähteä kotiin, mutta en myöskään jatkaa töitä niinkuin mitään ei olisi muka tapahtunut. Olen kuitenkin jollain tapaa tyytyväinen että tämä asia tuli ilmi.

    Tämä teksti oli ihan kuin mulle. Niin hyvin kirjoitettu, kiitos! Tämä on paska ja siltä se saa tuntuakin. Yön pimeinpinä tunteina se tuntuu välillä kauheimmalta. Siitäkin on valitettavan paljon kokemusta. Välillä olen miettinyt nukkuisinko paremmin jos olisi lapsi kun nyt kun ei ole. En nimittäin muista koska viimeksi olisin nukkunut yön täysin heräämättä tai valvomatta.

    Myötätuntoisin terveisin;

    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tismalleen samaa mieltä! Kaikki tunteet ovat oikein ja sallittuja, eikä yksikään tunne, oli se miten synkkä tahansa, ole jotenkin enemmän väärin kuin jokin muu.

      Tahattomaan lapsettomuuteen liittyy on jo itsessään niin paljon stressiä ja ahdistusta, että vielä kamalampaa olisi kokoajan tuntea syyllisyyttä siitä(kin), ettei osaa olla sitä tai tätä, tarpeeksi kiitollinen/onnellinen/tyytyväinen/toiveikas.

      Olen huomannut, että minulla toimii suht hyvin se, että yrittää antaa tunteille tilan ja luvan tulla, ja sitten vain, no, tuntea ne, tarkastella niitä, tarvittaessa ihan pysähtyä niiden äärelle.

      Ja tunteethan eivät ole yhtä kuin ajatukset, teoista puhumattakaan, eivätkä ne ole mitenkään "koko totuus". Esim. jos on tunne että aivan kaikki menee yhtä aikaa pieleen ja on huonosti, niin harvoin kai asia on ihan niin.

      Mutta minusta tunteet (negatiivisetkin) ovat asia, mitä ei ole hyvä ohittaa vaan kohdata rehellisesti. Joskus lohtua on antanut sekin toteamus, että tämä pahin terä tunteesta menee vielä ohi aikanaan. Ehkä tunnin, yön tai viikonlopun jälkeen, mutta se menee. Tai ainakin edes lieventyy vähän, niin että saa edes vedettyä henkeä jälleen.

      Kuvailemasi hetki töissä kuulostaa tosi pysäyttävältä, sait työkaverisi ajattelemaan. On koskettavaa, miten hyvin he osasivat pysähtyä ja suhtautua tilanteeseen, joka tuli osalle heistä eteen hyvin yllättäen. Joskus tulee hetkiä, kun syvältä sisältä purskahtaa jotain vähän hallitsemattomasti pintaan, ja siitä voikin olla lopulta apua tavoilla, joita ei osannnut edes odottaa. :)

      Kiitos niin kovasti sanoistasi. Kaikkein eniten saan hyvää oloa blogiin liittyen siitä, jos joku löytää näistä teksteistä jotain itselleen, oli se sitten mitä tahansa, mistä kokee jotain apua tai hyötyä.

      Toisenlaisista unettomista öistä haaveilu jatkukoon..

      Poista