1. Töissä tiimiimme liittyy uusi työntekijä. Hän on rento ja mukava, mutta ehdottomasti paras ominaisuus hänessä on, että hän on mies. Koska hän ei voi tulla raskaaksi.
Minun ei tarvitse katsella vierestä taas uutta kauniisti pyöristyvää raskausmahaa.
Aivan sama, vaikka kyseessä onkin lyhyt sijaisuuspätkä ja hänellä on alanvaihtokin vasta takana.
Jos hän olisi nainen, minun tuurillani hän takuuvarmasti pamahtaisi heti paksuksi!
Toki hänen puolisonsa voi tulla raskaaksi, ja sitten joutuisin todistamaan esikoislastaan odottavan isän innokkuutta. Mutta edes se ei olisi niin paha, kuin raskaana oleva nainen, minun tiimissäni.
2. Eräs tuttava mainitsee ohimennen huomanneensa, että hänen kuukautisensa ovat myöhässä yli viikon. Hän on vähän miettinyt, pitäisikö tehdä raskaustesti. Hän arvelee myöhästymisen liittyvän mahdollisesti toisen koronarokotteen saamiseen, sillä se oli viimeksikin sekoittanut kierron.
Hänen äänessään on jotain niin höyhenenkevyttä, että kateus leimahtaa yllättävällä voimalla. Äkillisenä, kuin iskuna kasvoihin. Olen niin mielettömän kateellinen.
Voisipa minunkin elämäni olla sellaista, jossa voisin vastaavanlaisessa tilanteessa vain rauhassa pohtia, että jaa, tekisinkö vaikka raskaustestin loppuviikosta? Ei valtavia odotuksia, ei kattoon asti nousseita toiveita tai hiljalleen heränneitä pelkoja. Vain toteamus, jonka voi selvittää, ei sen kummempaa. Ja tietysti toivottu vaihtoehto on se todennäköisempi, eli se, että ei ole raskaana.
Välillä toivon niin kovasti, ettei minun tarvitsisi jatkuvasti miettiä, olenko raskaana vai en.
Se on raivostuttavaa. Ei mene päivääkään, ettenkö tiedostaisi, miten pitkä aika on seuraaviin kuukautisiin, seuraaviin lääkkeisiin, seuraavaan ovulaation, seuraavaan irrotuspiikkiin.
Olisi siis täysin mahdotonta, että vain yhtäkkiä huomaisin kuukautisten olevan yli viikon myöhässä.
3. Tähän asti minua on kammottanut ajatus siitä, että yksikin potentiaalinen yrityskierto "tuhlattaisiin", että se menisi hukkaan. Olen vieroksunut ajatusta tauoista tai välikierroista, mutta pikkuhiljaa ne eivät tunnukaan ajatuksena niin pahalta. Tosin en tiedä, osaisinko päästää kokonaan irti.
Joka tapauksessa en olisi koskaan voinut kuvitella, että tieto siitä, ettei jossain kierrossa olisi käytännössä mitään mahdollisuutta tulla raskaaksi, voisi tuntua pelottavan lisäksi myös vapauttavalta.
Vaikka samaan aikaan toivon niin kovasti, ja haaveilen kuin viimeistä päivää. Ne eivät sulje toisiaan pois, sen olen nyt huomannut.
4. Voi olla, ettei tästä koskaan tule mitään. Että olemme Miehen kanssa juuri se yksi prosentti kaikista, jolle ei auta mitkään lapsettomuushoidot.
Olen huomannut, että erityisesti tätä pelkoa on vaikeaa, lähes mahdotonta selittää kenellekään, joka ei ole sitä kokenut. Sen ääneen sanominen saa myös usein toppuuttelua lähipiiriltä, koska ainahan on toivoa, ei saa vaipua synkkyyteen! Silti väitän, että käytännössä hyvin moni tahattomasti lapseton joutuu kohtaamaan tämän ajatuksen jossain vaiheessa. Osa lähinnä vain ajatuksellisella tasolla ja pintaraapaisuna, osa hyvin konkreettisella, kaiken muuttavalla tavalla.
Se pelko on sietämätöntä, ehdottomasti kaikkein pahinta tässä kaikessa.
Eikä siihen hyssyttely auta.
5. Tiedän olevan mahdollista, että joskus vaikeudet tulla raskaaksi voivat johtua hormonihäiriöstä, jossa naisen munasolu ja miehen siittiöt jollain tavalla hylkivät toisiaan, koska eivät geneettisesti sovellu yhteen. Tai jompi kumpi osapuoli hylkii toista.
Olisiko se nyt niin ihme, että Miehen siittiöt hylkisivät munasolujani?
6. Epätoivoisimmissa hetkissä huomaan välillä toivovani vain, että saisin olla edes hetken raskaana. Edes ensimmäisten raskausoireiden ajan. Edes sen yhden positiivisen raskaustestin ajan.
Kaikista synkimmillä hetkillä melkein toivon, että saisin keskenmenon. Ihan vain siksi, että tietäisin, että voin sentään jollain tapaa tulla raskaaksi, että kehoni ainakin hetkellisesti pystyy siihen, mitä raskaaksi tulemiseen naiselta vaaditaan. Nämä ajatukset ovat karseita, järjettömiä, likaisia.
Hävettää, että olen yhdenkään sekunnin ajan tuntenut niin.
Sulla on oikeus omiin tunteisiisi.
VastaaPoistaMuistan kuinka itsekin jopa kadehdin niitä, jotka olivat kokeneet keskenmenon, tai useammankin. En osannut tuntea myötätuntoa, kun ajattelin vain, että toiset ne sentään tulee raskaaksi ja minä en. Siskoni sai keskenmenon samoihin aikoihin, kun omat lapsettomuushoitomme alkoivat. En tainnut osata tukea häntä silloin juurikaan... T. Saila
Kiitos tästä! On minusta ihan mahtavaa, että te lukijat muistuttelette siitä, että aina on oikeus omiin tunteisiin, oli ne miten synkkiä tahansa.
PoistaSamoin kävi minullekin työkaverin keskenmenosta kuullessa. Tottakai pahoittelin ja kuuntelin, kun hän siitä kertoi, mutta samalla en voinut estää kitkeriä ajatuksia tulemasta, että no hän sentään tuli raskaaksi, se oli fyysisesti mahdollista. Voin vain kuvitella, miten hankalasta tilanteesta löytää itsensä, kun keskenmenon saanut henkilö on noinkin läheinen kuin oma sisko.
Samaan aikaan järjellä tiedostan muun muassa sen, että yhtä lailla keskenmenon saanut voi pelätä, toistuuko keskenmeno mahdollisessa toisessa raskaudessa ja miettiä, saako lasta koskaan syliin asti. Niin ristiriitaisia nämä ajatukset välillä!
Saanko kysyä, miten lapsettomuushoidot teillä sujuivat ja mihin ne teidät kuljettivat?
Saat toki kysyä! Meillä onnistui toisella ivf:llä.
PoistaInseminaatioilla yritettiin muistaakseni neljä kertaa, mutta lääkärin mielestä oli aihetta siirtyä tehokkaampiin menetelmiin jos inseminaatiot eivät tuuota tulosta muutamalla yrityskerralla.Ja oikeassa oli.
En kokenut ivf- hoitoa yhtään rankkana, vaikka luin ikäviä kojemuksia siitä.
Taisin ajatella vain, että nyt tehdään kaikki mitä voidaan, olinhan jo 35-vuotias.
T.Selja
Kiitos, kun avasit hoitoja vielä tarkemmin. Pitkä tie oli teilläkin takana ja huippua, että IVF-hoidoilla onnistuitte!
PoistaOn aina mukavaa kuulla IVF-hoidoista myös sellaisia kokemuksia, joissa kaikki ei ollutkaan äärimmäisen kivuliasta tai muuten raskasta. Herättää toivoa, ettei sekään ehkä automaattisesti niin kamalaa olisi, vaikka jonkin verran kuulee niitä ikävämpiäkin kokemuksia.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi tähän syksyyn ja loppuvuoteen! :)
Kuulostaa niin tutulta. Erityisesti tuo keskenmenon toivominen, se että ylipäätään voisi tulla raskaaksi vaikkei se loppuun asti kestäisikään. Ensimmäinen raskauteni alkoi pitkällisen yrityksen jälkeen alkionsiirrosta ja vaikka sitä iloa kesti vain pari viikkoa, en jotenkin osannut siinä hetkessä surra keskenmenoa, vaan olin huojentunut, että sentään hoitojen avulla voin raskautua. Seuraavalla siirretyllä alkiolla oli onneksi sisua matkassa ja hän on nyt reipas 8-kuinen. Minun tarinaani voi halutessaan lukea vauvavauvavauva.blogspot.com.
VastaaPoistaKiitos kommentista, ehdottomasti alan seurailemaan blogiasi. Vaikka tahattoman lapsettomuden kokemusta ei toivoisi kenellekään toiselle, on silti jotenkin tosi lohdullista kuulla, että näinkin synkkiä ajatuksia on ollut myös muilla. Se tekee tästä kaikesta edes vähän helpommin siedettävää, kun tietää ettei ole (toisinaan hyvinkin mustine) ajatuksineen ihan yksin.
PoistaLämpimästi onnea pikkuisesta, sekä kovasti tsemppiä ja onnea matkaan teille tulevaan, toivottavasti tärppäisi pian toisen kanssa! :)