Pitkä matka alas

Parina iltana tunnen närästyksen kaltaista tunnetta, mikä on todella epätyypillistä. 

 

Muutamissa päivissä tilanne etenee siihen, että alan tuntea makuuasennossa lievää pahoinvointia. Usein. Jälkeenpäin harmittelen, kun en tajua merkitä ylös ajankohtaa, milloin alan tuntea näin. 

 

En enää tiedä, mikä on totta ja mikä kuvitelmaa. Kun ajattelen pahoinvointia, halju oksettava tunne palaa suuhuni. Epäilen, tunsinko niin ennen kuin ajattelin sitä. Tunnen oloni vainoharhaiseksi. 

Jos tämä ei liity raskauteen, niin mikä minua vaivaa, vatsahaava? Vai onko tämä kaikki mieleni keksintöä? 

 

Olen ylpeä itsestäni, etten ole tällä kertaa vieläkään sortunut googlettamaan raskausoireita.

 

Kuvittelen, millaista olisi jälkeenpäin todeta, että kaikki se mitä tunsin, liittyi raskauteen.

Voisinko siinä tapauksessa myöhemmin sanoa, että jo näinä päivinä tiesin, aavistin?

En voisi. Koska en tiennyt.  

 

Elän suuren, vallitsevan ristiriidan keskellä, jossa toisaalta en halua uppoutua vahvasti toivoon, koska pilvilinnoista on pitkä matka pudota alas. Edellinen pettymys polttelee muistoissa kipeänä, silloin annoin itseni toivoa liikoja. Toisaalta toivon vältteleminen ja inhorealistinen oletus siitä, että joudumme kokemaan yrittämiseksi kutsutun helvetin uudelleen on musertava. 

 

Ajatus uudelleen yrittämisestä siintää horisontissani valtavankokoisena vuorena, joka minun olisi ylitettävä päästäkseni taas uudelleen tilanteeseen, jossa olisi toivoa. En halua kokea sitä kaikkea uudelleen. En halua Miehen kokevan sitä uudelleen. Kun mietin, millaista se olisi, tuntuu kuin jokin venyttäisi väkisin raajaani sijoiltaan. Sokaiseva kipu, jota ei voi seurata muu kuin ikävä rasahdus.

Yritän ratkaista tilanteen olemalla ajattelematta mitään. Kun pieni määrä nestettä nousee suuhuni ties monennenko kerran illan aikana, nielen sen hiljaa ja yritän keskittyä Masterchef Australiaan.

Minua inhottaa, että elämästäni on tullut asioiden kyttäämisen ympärille rakentuvaa. Haluaisin vain yhtäkkiä huomata, että kuukautiseni ovat jo viisi päivää myöhässä. Ilman, että olen edes ajatellut koko asiaa. Se ei ole millään tavalla mahdollista, kun olen näin epätoivoisen tietoinen ajasta. Jokaisesta kuluneesta minuutista ja tunnista.