Verta 2

Aamulla totean, etten edelleenkään tunne kuukautiskipuja. Paperiin jää vaaleanpunaista, hailakkaa verta. Koen, että universumi haluaa leikitellä kanssani, viivytellä. Tämä tuntuu julmalta pilalta.
Ei, ei, ei, hoen mielessäni, en voi estää kyyneliä tulemasta.

Odotan apaattisena koko päivän sitä tunnetta, kun kivut alkavat.
Puhun äidin kanssa puhelimessa. Kysyn, miten hän voi, mutta en kuuntele vastausta.
Teen itseni kanssa sopimuksen, että saan itkeä seuraavan kerran, kun verenvuoto todella alkaa.
Se ei ala.

Illalla Mies katsoo minua niin, kuin katsoi viimeksi kauan sitten.
Suutelee minua niin, kuin suuteli viimeksi kuukausia sitten.

Seuraavat pari päivää yritän olla ajattelematta muuta, kuin sitä miten hyvältä Mies lähelläni tuntui.
Lopulta pakotan itseni kohtaamaan sen tosiasian, että varsinaiset kuukautiset ovat edelleen myöhässä ja mikä hämmentävintä, en ole tehnyt mitään.

Olen jumissa siinä ajatuksessa, etten halua romahduttaa tätä heiveröistä yhteyttä välillämme nyt, kun olen vihdoin saanut sen takaisin. Tiedostan itsekin, että reaktioni on todella omituinen, lähes nurinkurinen. Viimeksi tein testin heti, kun tunsin pientä hämmennystä ja edes teoreettisen mahdollisuuden. Nyt minun on myönnettävä itselleni, etten yksinkertaisesti meinaa uskaltaa tehdä raskaustestiä. 

Tähän asti olen ajatellut raskauden vievän tätä tilannetta ainoastaan eteenpäin, ei taaksepäin.
Koska meillä molemmilla on niin paha olla ja koko asetelma on ahdistava, ei raskaus voisi sitä enää juuri pahemmaksi tehdä.

Mutta nyt se voi. En tiedä miten tai miksi, mutta juuri tänään meistä molemmista tuntuu paremmalta. Se viedään pois, jos teen positiivisen raskaustestin. Silloin toisesta meistä ei hyvin todennäköisesti tunnu enää hyvältä. Olen jollain tapaa täysin lukossa. Haluaisin olla raskaana, tietenkin. Siitä olen varma. Haluan tätä, haluan tietää. Mutta toisaalta en halua tietää, en ihan vielä.

Kun kuukautiset ovat neljä päivää myöhässä, sisuunnun ja teen testin.
Se on negatiivinen. Silti pieni toivo jää kytemään mieleeni. Ehkä sittenkin?
Illalla päätän tehdä testin uudelleen muutaman päivän päästä, jos mikään ei muutu.

Aamulla kuukautiset alkavat. Työpaikan vessassa kuulostelen oloani.
Nyt minulla olisi lupa itkeä, mutta tuntuu kuin kyynelvarastoni olisivat vajuneet tyhjiksi.

Ja mitä käy pahoinvoinnille? Se häviää, vähin äänin.