Menee seuraavaan iltaan, kunnes saan jälleen henkeä.
Liikkeet.
Hän on siellä edelleen, todennäköisesti elossa.
Sviuh, humps.
Pieni muljahdus, nopea pyörähdys.
Suljen silmäni, istun pitkään hiljaa paikoillaan.
Sohva allani unohtuu. Kaikki muu loittonee, katoaa kauemmas.
Lupaan parantaa tapani.
Nöyrryn, enkä ylpisty uudelleen.
Ei minua tarvitse muistuttaa, muistan sen kyllä.
Ettei mikään tässä ole itsestäänselvää.
Että tämä voi päättyä koska tahansa.
Tiedän, että kaikki on lopulta hyvin pienestä kiinni.
Montako kertaa tulen vielä pelkäämään menettäneeni sen?
Jos on tarpeen, voin tehdä vaikka katumusharjoituksia.
Lausua sata Ave Maria-rukousta.
Lähteä pyhiinvaellusmatkalle.
Kuunnella iltaisin vihaamiani mindfullness-harjoituksia Youtubesta.
Kirjoittaa päivittäin listan, minkä kaiken on pitänyt mennä hyvin, että ollaan tässä pisteessä.
Kunhan hän jatkossakin saa elää.
keskiviikko 2. marraskuuta 2022
Katumusharjoituksia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mulle kävi kesäkuumalla niin etten tuntenut liikkeitä. Olisiko ollut raskausviikko 30... Mä soitin polille (rakenneultran yhteydessä poimin talteen äitiyspolin numeron) ja neuvottiin juomaan lasi sokeripitoista mehua, asettumaan makuulle ja tarkkailemaan liikettä. Jos ei tunnin sisällä tunnu liikettä, uusi soitto ja tarkistettavaksi. En tuntenut liikkeitä joten sinne vaan. U ltrassa näkyi liikkuva lapsi, oli vain jo sen verran iso ettei enää kuperkeikkoja tehnyt ja asettunut "potkimaan selkärankaan päin" eli syystäkin en tuntenut. Oli aikas nolo olo, mutta ne siellä polilla sanoivat, että ehdottomasti kannattaa ottaa yhteyttä jos epäilyttää. Kun ollaan yli puolivälin, ne kyllä tarkistaa.
VastaaPoistaIhan totta, hyvä muistutus! Neuvolassa sanottiin jo yllättävän aikaisessa vaiheessa, että heillekin voi soittaa matalalla kynnyksellä ja tulla vaikka kuunteluttamaan sydänäänet, jos huolettaa.
PoistaTäytyy jatkossa muistaa tämä ja soittaa vaan rohkeasti, jos alkaa olla liian pitkä aika kulunut eikä sokerikaan auta. Tosin se on melkoista tasapainoilua itsen kanssa, mikä sitten on liian pitkä aika.. Nyt olen pyrkinyt siihen, että vähintään kerran päivässä tuntisin liikkeet tietoisesti ja selvästi, mutta mieluummin sekä aamulla että illalla.
Joskus nuo pienet on sellaisia keppostelijoita, että päättävätkin potkia selkärankaan päin. Silloin liikkeitä tuntee paljon vähemmän, jos lainkaan. Itse olen muuten yrittänyt takertua erään kätilön ajatukseen: "nauttimalla raskaudesta, et voi aiheuttaa vauvalle vahinkoa". Tämä on niin totta, mutta hurjan vaikea toisinaan sisäistää (myös täällä).
VastaaPoistaSepä se, kun heidän seuraavia siirtojaan on välillä aika vaikeaa ennustaa! :D Hyvin sanottu ja varmasti niin totta. Mutta voi että, miten vaikeaa kunnolla sisäistää näiden enemmän tai vähemmän relevanttien huolten keskellä.
PoistaItsekin sain terveydenhuollosta jo varhaisessa vaiheessa klassisen neuvon ”ota päivä kerrallaan”. Se tuntui jotenkin tarpeeksi vaatimattomalta, ja sitä pystyin jopa suht usein noudattamaan.