En oikein osaa pukea sanoiksi, mitä tästä aiheesta kirjoittaa.
En varsinaisesti edes tiedä, mitä ylipäänsä osaisin tällä hetkellä sanoa.
Ehkä päälimmäisenä mielessä on vain, että toivottavasti ensi vuonna isänpäivä on vähän enemmän täynnä iloa ja muita senkaltaisia tunteita, kuin tänään.
Ehkä ensi vuonna edes jotkin asiat ovat selkiytyneet tästä hahmottomasta, ilmassa epämääräisen aukinaisena roikkuvasta, aineettomasta massasta, joka kaiken päällä tänään leijuu.
Jospa ensi vuonna tähän aikaan on edes vähän vähemmän kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.
Niin… Siis onhan vaimon kokema tahaton lapsettomuus ja miehen toive lapsettomasta elämästä saman pariskunnan sisällä ihan hullun ristiriitainen asia…
VastaaPoistaSitä se nimenomaan on, ihan hullun ristiriitaista.
PoistaIhmisillä on usein taipumuksena sopeutua vähitellen mitä omituisempiin asetelmiin ja olosuhteisiin, jolloin epätavanomaisesta tulee vähitellen tavanomaista omassa arjessa. Mutta aina välillä kun tätä katsoo hetken vähän enemmän ulkoreunalta, onhan tämä käsittämättömän ristiriitaista ja monitahoista.
Esimerkiksi yritysaikana usein mietin, miten hämmentävää varmasti Miehelle on toisaalta toivoa onnistumista, jotta minun tuskani helpottaisi, ja samaan aikaan toisaalta tietysti ei-toivoa sitä omalta osaltaan.