Toisen armoilla

Yhtenä iltana olen yksin mökillä.

Astelen saunasta viileään järviveteen. Odotan, että sen tutut laineet asettuvat turvallisesti ympärilleni, alkaen pikkuhiljaa tuntua lämpimämmiltä, toisaalta tietyllä tapaa kylmemmiltä.

Keho janoaa niiden tuomaa raikkautta. Ilma on ollut painostava, ukkosta tulossa.

Tuntuu perin pohjin kummalliselta ajatella, että mihin ikinä kuljenkaan, mukanani seuraa joku toinen (toivottavasti edelleen) elävä olento. Joka ei itse pysty vaikuttamaan mihinkään.

Sen täytyy vain tulla mukana sinne, minne menen.
Vaikken itsekään tietäisi, mihin olen menossa.

Raukkaparka. Reppana.
Toisen armoilla. Minun armoillani.

Huhuu, oletkohan vielä siellä?

Ja jos olet, olethan kunnossa?

Jostain kaukaa vastarannalta kuuluu kuikan huuto.
Vaikka äsken tuuli puhalsi pajukkoa kumaraan, nyt on yhtäkkiä ihan tyyntä.

"No, mitä mieltä olet?", kysyn mielessäni.

"Uidaanko?"