Hän odotti nuoreen aikuisuuteen asti kuukautisia, jotka eivät alkaneetkaan. Kaksikymmentävuotiaana hän sai kuulla, ettei voi koskaan saada biologista lasta. Useita parisuhteita kaatui tähän.
Hänen tarinansa pysäyttää. Miltä tuntuisi kohdata sellainen lopullisuus?
Myöhemmässä tilannepäivityksessä hän kertoo, että oli tullut lääkäreiden hämmästykseksi raskaaksi kolmansilla treffeillä ja saanut lapsen.
Kateus kuohahtaa yllättävällä voimalla. Miksi minä en tule raskaaksi ovulaatiotestien hymynaamoista huolimatta, vaikka samaan aikaan raskaaksi tulee nainen, jolla ei ole koko kuukautiskiertoa?
Tietenkään se ei ole minulta pois. Se on aivan mahtava asia. Osoitus siitä, että ihmeitä tapahtuu.
Silti nämä ajatukset välähtävät tajuntaan, ennen kuin ehdin tehdä mitään estääkseni niitä.
Tiedän paljon kateuden ja katkeruuden tunteista. Ne ovat tulleet vuosien varrella ikävän tutuiksi.
Niin tutuiksi, etten välillä ole muistanut elämää ilman niiden jatkuvaa olemassaoloa kaiken taustalla.
Ne ovat tummia varjoja, jotka luovat taakseen omat, vielä synkemmät varjonsa.
Kateus on pitemmän päälle vaarallinen, kivinen tie, jonne voi kadottaa itsensä kokonaan. Maailmassa riittää monenlaista vääryyttä, jonka murehtimiseen voi helposti kuluttaa kokonaisia ihmiselämiä.
On ihmisiä, jotka saavat lapsia, mutta kohtelevat heitä kaltoin. On ihmisiä, jotka saavat lapsia, vaikkeivät jaksaisi, osaisi tai haluaisi huolehtia heistä. On ihmisiä, jotka eivät saa lasta, vaikka kuinka haluaisivat. On ihmisiä, jotka saavat kuin itsestään kaiken sen, mitä joku toinen on vuosia kaivannut.
Nyt olen itse (ainakin päällisin puolin) tilanteessa, josta moni voisi olla kateellinen. Minulla on ihminen, jota suuresti rakastan ja jonka kanssa yritän lasta, ilman että kummallakaan meistä on todettuna mitään hedelmällisyyteen liittyvää lääketieteellistä haastetta. Yrittäminen on vasta alussa eikä aihetta huoleen ole, vaikkei se onnistuisi vielä useaan kuukauteen.
Olen ollut sillä puolella, jossa olen ollut vihainen kaikille maailman ihmisille, jotka ylipäänsä yrittävät lasta. Tai jotka edes suunnittelevat autuaan huolettomia joskus tulevaisuudessa yrittävänsä lasta. Heistä puhumattakaan, joilla on jo lapsi. Olen ollut sisäelimiä korventavan kateellinen, sekä tutuille sekä tuntemattomille. Niille kaikista lähimmillekin ystäville ja läheisille.
On ihmisyyden pimeimpiä hetkiä, kun huomaat olevasi vihainen jonkun rakastamasi henkilön onnesta. Kun toisen onni vain hieroo naamaasi kaikkea sitä, mitä sinulta puuttuu, niin paljon ettet tunne enää muuta kuin kipua. Ja sen jälkeen tunnet olevasi hirvein ihmisolento, jota maa päällään kantaa.
Nykyään on trendikästä puhua monessa yhteydessä lempeydestä itseä kohtaan. Minusta erityisesti tahattomaan lapsettomuuteen liittyvissä asioissa tätä ei voi korostaa tarpeeksi.
Olen pikkuhiljaa opetellut ajattelemaan, ettei kateus ole merkki siitä, että olen huono, sydämetön ihminen, joka toivoo muille pahaa eikä kykene tuntemaan empatiaa tai iloa muiden puolesta.
Se kertoo, että tämä asia on minulle hyvin tärkeä. Itseä määrittävältä osin tärkeä.
Se kertoo myös, että olen ollut henkisesti tiukilla, vaikeiden tunteiden äärelle vietynä ja äärirajoille venytettynä. Sellainen kaventaa näkökenttää ja syö voimavaroja havaita enää muuta, kuin oman tuskan.
Mutta se, mitä hetkellisesti tunnen, ei määritä minua ihmisenä.
Kateus voi olla merkki siitä, että ihmistä sattuu johonkin syvemmälle. Ihan kuin polvikipu on merkki siitä, että polvessa kaikki ei ole kunnossa.
Kateus on sydänkipua.
Ensinnäkin iso kiitos blogista. Löysin tämän muutamia päiviä sitten ja kahlasin kaikki tekstit läpi, välillä kyyneleet vuolaasti valuen.
VastaaPoistaToiseksi; sanon heti alkuun että en halua mitenkään verrata meidän tilanteita keskenään mutta tuli silti tunne että haluaisin kirjoittaa jotain. Pystyn kipeästi samaistumaan niin moneen tekstiin.
Meillä on erilainen tilanne. Minä ja mies haluamme molemmat lapsen ja sitä ollaan yritettykin kohta vuoden päivät, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Sanon siksi näin koska seksi ei ole meille mikään itsestäänselvyys. Meillä ei läheskään aina halut kohtaa. Mies tuntee paineita kun "pitää" tehdä mieli aina ovulaation aikoihin jos vauvan haluaa. Minä turhaudun kun tiedän ovulaation olevan käsillä ja ei saada mitään aikaan. Miehelle ei muutenkaan ole seksi niin tärkeää ja ei haluaisi "väkisin" sitä harrastaa. Aluksi testailin ovulaatiotikuilla mutta nyt olen luovuttanut niiden suhteen kun siitä tuli vain lisää paineita, molemmille.
Kaiken lisäksi meillä on ollut tosi huonoa tuuria ovulaatio ajankohdan aikana. Milloin jompi kumpi on ollut kipeänä eikä ole jaksanut ajatellakaan seksiä, milloin on virtsatietulehdus ja milloin olemme olleet jossain yötä juuri silloin kun seksiä pitäisi muttei ole ei voinut harrastaa.
En tiedä miksi tämän kirjoitin, varmaan siksi että on hirveän hankala puhua tilanteesta oikein kellekkään. Mies kärsii kun ei halua niin paljon kuin haluaisi ja minä siitä etten koe tulevani niin halutuksi mitä haluaisin. (Mieheni on aivan ihana. Hellä ja rakastava, kyse ei ole siitä.)
Tämä vauvakuume meinaa tehdä minut välillä hulluksi. Itkettää miten moni muu saa vauvan kuin sormia napsauttalla "varmoista päivistä" ja muista huolimatta ja itse ei saa vaikka tekisi mitä.
Tällä pitkällä ja epäselvällä kertomuksella halusin vain kertoa että et ole tunteidesi kanssa yksin. Voin niin samaistua epätoivoon, kateuteen, pettymykseen, suuttumukseen ja kaikkiin tunteisiin. Ja siihen pelkoon että jääkö ilman lasta. Lasta jota haluaisi maailman eniten ja jota ilman elämä tuntuu täysin tyhjältä ja merkityksettömältä.
-S
Hei ja hämmentynyt kiitos sanoistasi. Tuntuu edelleen näin monen kuukauden jälkeenkin hassulta, että joku tosiaan oikeasti lukee näitä tekstejä, ja vieläpä tuntee vahvoja tunteita niihin liittyen.
PoistaSeksi lasta yrittäessä ei ole kaikissa tapauksissa lainkaan yksiselitteinen asia, päinvastoin. Voin samaistua siihen, että koet hankalana puhua siitä juuri kellekään. Aihe on arka ja helposti tulee jäätyä vain yksin hämmennyksen kanssa. On kurjaa, että kaiken lisäksi teillä on ollut huonoa tuuria ajoituksen osalta, kun monenlaisia lisähaasteita on tullut juuri väärään aikaan. Henkinen paine on varmasti kova teillä molemmilla, ja se jo itsessään vie voimia.
Ymmärrän hyvin, että olette jättäneet ovulaatiotestit pois. Ne ovat kieltämättä hyvä todiste siitä, että tieto todella voi lisätä tuskaa, vaikka itse niitä toistaiseksi käytän.
Olin pitkään ajatellut omasta tilanteestani, että jos vain pääsemme joskus yrittämisvaiheeseen, silloin kaikki on varmasti hyvin. On ollut tietyllä tapaa kolaus huomata, ettei se mennytkään ihan niin. Myös meillä Miestä ahdistaa ja turhauttaa se, että seksiä "pitää" harrastaa tiettyinä aikoina, mikä puolestaan ahdistaa ja turhauttaa minua, koska haluni saada lapsi on niin kova.
Meillä Mies ei ole ihmisenä millään tapaa suorituskeskeinen vaan pikemminkin intuitiivinen, ja kokee muissakin asioissa kuormittavana tehdä pakon sanelemana jotain sellaista, mitä ei huvita tehdä tai ei vain tunnu siltä, että haluaa juuri silloin tehdä.
On lohdullista, että muutkin tuntevat monenkirjavia tunteita ja käyvät niissä tummissakin sävyissä, eikä ole yksin. Hulluksi tulemisen tunne ei tosiaan välillä ole ollut kaukana. On uskomatonta, miten herkille tämä voi mielen viedä.
Kiitos vielä, kun jaoit omaa tarinaasi. Toivon, että teitä onnistaisi mahdollisimman pian. Rauhallista joulunaikaa sinne!
Tunnistan omassa miehessäni juuri samoja piirteitä. Että on vaikea tehdä jotain, joka ei tunnu ns. oikealta sillä hetkellä. Itse olen tosi erilainen, välillä varmasti liiankin suorituskeskeinen ja ihminen joka hoitaa asioita pois alta vaikkei sillä hetkellä oikeasti huvittaisikaan kyseinen asia.
PoistaJa on todella outoa miten laajasti voikaan tuntea erilaisia tunteita. Kun joskus on ihan ok sen kanssa että vielä ei ole tärpännyt. Ja joskus tuntuu siltä että meinaa murtua epätietoisuudesta ja surusta kun ei tiedä saako koskaan lasta.
Onneksi on joitain tälläisiä blogeja, joista voi saada vertaistukea. Olen itsekin joskus miettinyt oman blogin perustamista. Kirjoittaminen helpottaa omien ajatuksien sekasortoa ja olisi helpompi anonyymina avautua blogiin kuin puhua läheisille.
Kiitos ihanasta vastauksesta. Toivon teillekin kaikkea hyvää ja onnellista joulua! Toivottavasti molemmat saamme joskus kokea oman lapsen syntymän <3
-S
Suosittelen blogin perustamista, tämä on tehnyt hyvää niin monella tavalla ainakin omalle mielenterveydelle. Ja täällä ilmoittautuu ensimmäinen vakkarilukijasi. ♥
Poista