tiistai 1. joulukuuta 2020

En kertonut

Viime viikkoina olen kohdannut joitakin tilanteita, joissa olen joutunut valitsemaan, toiminko sen pohjalta, että saatan olla raskaana, vai sen pohjalta, etten ole raskaana, kunnes toisin todistetaan.

Olen joutunut puntaroimaan, missä hetkissä tuntuu oikealta kertoa tilanteestani, ja missä ei.
Olenkin miettinyt, milloin toiveikkuus muuttuu epätoivoksi ja milloin epätoivo muuttuu ylioptimismiksi, lähes harhaisuudeksi.

Töissä etäisesti tuttu työkaveri avautui yllättäen siitä, että heillä on miehensä kanssa ollut erimielisyyksiä lapsiluvusta. Työkaveri toivoisi vielä yhtä lasta, mutta miehen mielestä lapsiluku on jo täynnä. 

Olimme kahden eikä keskeytyksiä ollut luvassa pitkään aikaan. Hän ei tunne läheisiä työkavereitani ja on siltä osin tarpeeksi kaukana. Hänen kanssaan oli helppo olla ja huomasin luottavani häneen.
Tilanne olisi ollut otollinen kertoa edes muutamalla sanalla omasta tilanteesta.

En kertonut.

Mukava hieroja kysyi esitietolomakkeesssaan, olenko raskaana. Olisin voinut kertoa, etten tällä hetkellä tiedä olenko raskaana, koska yritämme lasta. Kuukautiset eivät olleet vielä alkaneet.

En kertonut.

lllanistujaisissa seisoimme ulkoterassilla, kun yksi kavereistani vetäytyi kauemmaksi tupakalle. Halusin rupatella hänen kanssaan hetken kahden. Olisin voinut vastustaa tätä haluani ja mennä kauemmaksi tupakansavun takia. Jos olisin tiennyt tai edes epäillyt olevani raskaana, olisin mennyt.

En mennyt.

Luin taannoin blogipostauksen, jossa bloggaaja kertoi toivovansa lasta. Hän käytti jokaisessa lauseessa sanaa "kun". Kun tulen raskaaksi, kun saamme lapsen, kun tämä onnistuu.
En voi olla ajattelematta, että aika luottavaista, suorastaan uskaliasta. Nyt hän on raskaana.

Yksi ystäväni käyttää kanssani keskustellessaan sinnikkäästi sanontaa "sitten kun olet raskaana". Korjaan yhtä sinnikkäästi hänen lauseensa muotoon "sitten jos olen raskaana".

En aktiivisesti ajattele tai usko, ettei raskaaksi tuleminen onnistu minulta. Yleensä ajattelen, että se voi onnistua. Mutta entä jos ajattelisin, että se tulee varmasti onnistumaan, että se on vain ajan kysymys?
Voiko yltiöpositiivinen ajattelu auttaa raskautumisessa? Olisiko se edes yltiöpositiivista ajattelua?

En koe, että minulle olisi taattu tai luvattu mitään universumin toimesta. En myöskään halua itse taata itselleni mitään sellaista, mihin minulla ei todellisuudessa ole valtaa tai kontrollia. Koen, että niin toimiminen olisi yksinkertaisesti vaarallista. En tiedä onko kyseessä taikausko vai lamaannuttava pelko siitä, että jos uskottelen itselleni kaiken menevän suunnitellusti, romahdan mikäli niin ei käy.

Viime vuodet ovat ottaneet minulta luulot pois. Pakottaneet huomaamaan, ettei mikään ei ole itsestäänselvää. 

En haluaisi vaikuttaa ylimieliseltä jonkin sellaisen edessä, joka on niin suuri ja tuntematon.
Pelkään, että se kostautuisi minulle.

Jatkossakaan en siis ole raskaana, kunnes toisin todistetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti