Heille tapahtuu uusia, jännittäviä asioita, kun jotain liikahtaa eteenpäin.
Kun jokin onkin eri lailla kuin ennen.
Minä herään aamulla ennen kellonsoittoa, harjaan hiukseni ikivanhalla (mutta pehmeällä) harjalla, pakkaan evääksi töihin samoja valmisaterioita ja kaivan työavaimen tutusta laukuntaskusta.
Katson iltaisin telkkaria Miehen kanssa, herkuttelen usein perjantaisin noutoruoalla ja ihmettelen kerta toisensa jälkeen, miten lyhyitä viikonloput ovat.
Luulen, että yksi satuttavimmista asioista tahattomassa lapsettomuudessa on tunne siitä, että varsinainen elämä tapahtuu muille ja muualla, samaan aikaan kun oma elämä tuntuu lipuvan ohi huomaamatta.
On jatkuvasti epämääräinen ulkopuolisuuden tunne. Kuin olisi jämähtänyt paikoilleen elämään määrittämättömän pituista ajanjaksoa, jota tuskin myöhemmin on tarvetta muistella.
Ajankulun käsite yleisesti ottaen on haastavalla tavalla kaksijakoinen. Yleensä aika tuntuu matelevan tuskallisen hitaasti, kuin kaikki tapahtuisi hidastetussa elokuvassa. Toisaalta välillä kauhistuttaa, miten nopeasti päivät ja kuukaudet kuluvat eteenpäin samalla, kun tietyt asiat pysyvät silti muuttumattomina.
Välillä tämä yhdistelmä leimahtaa kateudeksi, jopa itsesääliksi. Pahimmillaan epätoivoksi ja katkeruudeksi, kun mielessä pyörii, mitä minulle tällä halutaan opettaa, mikä on tämän kaiken tarkoitus?
Useimmiten se kaikki on vain muodoton, yksinäinen möykky, joka kulkee kirjapainona laukussa.
Ei se kauheasti häiritse, mutta siellä se on eikä poiskaan ole menossa.
Viime kuukausina olen oppinut kantapään kautta, että lapsen yrittämiseen liittyy paljon odottamista.
Odotetaan milloin mitäkin, ovulaatiota, mahdollisia raskausoireita, kuukautisten alkamista. Odotetaan, että päästäisiin jo seuraavaan vaiheeseen, eteenpäin, eli odottamaan lisää.
Koska en ole viime vuosina juuri muuta tehnyt kuin odottanut asioita, varsinainen lapsen yrittäminen on vaatinut minulta jälleen uutta kärsivällisyyden tasoa.
On selvää, että elämäntilanteiden vertailu sinänsä on turhaa. Tiedostan, etteivät hyvin monet puuduttavat ja tylsät asiat vain mystisesti häviä lapsen kautta. Yhtä lailla lapsen kanssa miettisin iltapäivällä, mitä söisimme tänään, ilman ainuttakaan järkevää ajatusta päässä.
Mutta merkityksellisyys, sitä kaipaisin elämään lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti