Myyty

Saan ystävältäni viestin, jossa kerrotaan että se on menoa nyt. Töissä kyttään kuumeisesti puhelinta, odotan jännittyneenä tilannepäivitystä. Hyppään puoli metriä ilmaan jokaisesta viestiäänestä.

Lopulta saan ensimmäisen kuvan hänestä. Olen välittömästi myyty.
Hän on hurmaava, ihmeellinen.

Hän on ensimmäinen lapsi, johon olen näin aikuisiällä vahvasti kiintynyt, nimenomaan omassa henkilökohtaisessa elämässäni enkä esimerkiksi töiden kautta. Lapsi, jonka kanssa minulla tulee olemaan oma, erityinen side, joka jatkuu myös hänen vanhemmistaan erillisenä.
Aikanaan, isompana hän tulee toivottavasti joskus käymään luonani myös itsenäisesti.

Se tuntuu hassulta, kummalliselta, erilaiselta. Se tuntuu hyvältä.

Ympärilläni on ollut ystävien, sukulaisten ja töiden kautta paljon lapsia. Olen nähnyt heitä kotona, juhlissa, illanistujaisissa ja harrastuksissa, yhteisissä puuhissa. Olen touhunnut ja leikkinyt heidän kanssaan, olen hoitanut osaa heistä. Mutta kukaan heistä ei ole liittynyt erityisesti minuun.

Tämä on eri asia. Hän on eri asia.

Olen odottanut häntä pitkään, säilyttänyt häntä sydämestäni kauan ennen kuin hän oli edes olemassa.
Siitä lähtien, kun ala-asteella kaksi ystävystä kysyi tunnustelevasti toisiltaan, voisivatko he olla kummeja toistensa lapsille.

Toivon, että hän tulee aina olemaan osa elämääni. Haluan antaa hänelle ison osan sydämestäni, ajastani, itsestäni. Aion olla hänen tukenaan kaikessa, juuri niin paljon kuin hän tarvitsee.