Maraton

Sen jälkeen, kun viimeksi aloin vuotaa verta, olen muistellut yhtä iltaa kauan sitten, kun eksyin. 

Olin lenkillä ja käännyin jostain tienhaarasta väärään suuntaan. Meni pitkään, ennen kuin myönsin itselleni, etten varsinaisesti tiedä, missä olen. Kaikki näytti etäisesti tutulta, muttei kuitenkaan.
Ketään ei näkynyt missään, oli myöhäinen syksyinen ilta. Kun lopulta hahmotin, missä olin, tulin samalla tuskaisen tietoiseksi siitä, miten pitkä matka kotiin vielä oli. 

Jalat veivät eteenpäin ja tunsin kivun vain etäisesti, vaikka olin kävellyt jo useita tunteja.
Tiesin, etten voi pysähtyä, koska muuten en enää pääse liikkeelle.

Kun olin vain muutaman sadan metrin päässä kotoa, yhtäkkiä en olisi jaksanut enää askeltakaan.
Kannustukseksi itselle tarkoitettu toteamus siitä, ettei ole enää pitkä matka, kohta olen jo kotona, sai aikaan käänteisen reaktion. Reisiä poltteli, pohkeita pakotti. Olin lyyhistyä ulkorappusemme eteen.

Olen miettinyt, että sitä elämäni nyt on. On kuin olisi juossut putkeen kolmen maratonin verran, näkemättä häivähdystäkään maaliviivasta. Ja kun lopulta näkee kaukaisuudessa siintämässä jotain mahdollisesti sennäköistä, yllättäen jaloista pakenee voima kokonaan. 

Vasta silloin tuntee ensimmäistä kertaa, miten väsynyt on. Tiedostaa, miten koville matka on ottanut, kun tähän asti on vain puskenut pakolla eteenpäin. Vaikka ei uskoisi, ne viimeksiksi jäävät sadat metrit voivat tuntua paljon pitemmiltä, kuin kaikki edelliset tuhannet metrit yhteensä. Vaikka maali olisi jo lähes havaittavissa, mitä se ei aiemmin koko aikana ollut.

Kun viimein pääsee maaliviivan yli ja lysähtää henkeään haukkoen maahan, itsekin ihmetellen, miten ylipäänsä selvisi tänne asti, joku tulee kysymään, mitä sinä siinä vielä makaat?

Ylös siitä. Nyt alkaa seuraava matka.

Ja nyt, minun kohdallani, se matka on raskaaksi tulemisen yrittäminen. 

Sen jännittäminen, tulenko raskaaksi, ja jos, niin milloin, ja jos en, niin miksi en.

Se matka on vasta toden teolla alkanut. Ja sen kesto ja sisältö on tuntematon.

On hämmentävää myöntää, että jollain tasolla salaa toivoin, että tähänastinen matkani huomioitaisiin jotenkin, kenties jossain karman lain markkinoilla. Että tämä olisi sen takia helpompaa, kävisi suht nopeasti ja kivuttomasti. Olenhan jo odottanut niin kauan tähän pisteeseen pääsyä. 

Luonnollisesti tiedostin, ettei se mene niin. Mutta silti hiljaa toivoin ja olin heti valmis muuttamaan kantaani, jos se menisikin niin. Lapsellista, tiedän. Typerääkin, ja itsekästä.

Ei elämää kiinnosta, mitä olet aiemmin kokenut. Oletko väsynyt vai levon tarpeessa.

Jaksatko enää vai oletko saanut jo tarpeeksesi.

Se on, mitä on. Ottaa ja antaa. Sinusta huolimatta, ei sinun vuoksesi.