Joulu. Monelle tahattomasti lapsettomalle vuoden kipeintä aikaa, jossa lapsettomuuden tuoma tyhjyys korostuu entisestään.
Joululla on ollut erityinen rooli myös omassa lapsettomuudessani, koska joulun aikaan kolme vuotta sitten lähti liikkeelle jotain, mikä käänsi minun ja Miehen elämän ylösalaisin.
Satoja kertoja ehdin toivoa, ettei sitä yhtä tapaninpäivää olisi koskaan ollutkaan. Että ne ajatukset olisivat vain pysyneet poissa mielestäni eikä kaikki olisi vain yhtäkkiä hajonnut palasiksi.
Huomaan kirjoittavani viimeisimpiin postauksiin lauseita, joita en missään nimessä olisi itse halunnut lukea aiemmassa tilanteessani. Pitkään etsin kirjoista ja blogeista tuskaa, kärsimystä.
Halusin lukea toisten kivusta. Sallin ainoastaan sitä ympärilleni, koska sitä ymmärsin.
Olen laittanut kotia jouluiseksi jo viikkoja. Joulumieli on
jokseenkin hakusessa eikä vähiten koronan takia, mutta kyllä se tästä.
Tänä jouluna sydämeni on keveämpi, kuin aikoihin.
Kaikilla näin ei kuitenkaan ole.
Juuri nyt toivon mahdollisimman hyvää ja rauhallista joulua kaikille.
Lepoa ja hengähdystaukoa niille, jotka sitä kipeästi kaipaavat.
Toivoa ja voimaa puskea eteenpäin.
Erityisesti toivon sitä heille, jotka syystä tai toisesta vielä odottavat, mutta eivät sillä perinteisellä tavalla. Odottavat kipeiden päätösten tekemistä, parempaa aikaa, lausuntoa, tutkimuksia, seuraavaa ovulaatiota, kumppania, lapsiesitystä adoptioprosessissa, raskautta.
Mitä tahansa, mikä seisoo vielä lapsen edessä niin, ettei hänen ääriviivojaan voi kunnolla nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti