tiistai 12. tammikuuta 2021

Pää kylmänä

Ovulaatiokivut tulevat voimakkaina yhden illan ajan. Olen ylpeä, että alan päästä yhä enenevässä määrin selville kehoni toiminnasta, joka vielä muutama kuukausi sitten oli itselleni suuri mysteeri.

Kivut jatkuvat laimeampina myös seuraavina päivinä. Jomotus muuttuu enemmän lieviä kuukautiskipuja muistuttavaksi. Kun selkeästi ovulaatiosta johtuneista kivuista alkaa olla jo neljä, viisi päivää aikaa, myönnän etteivät tuntemukset taida enää liittyä ovulaatioon.

En ole edelleenkään löytänyt selkeää ratkaisua, miten suhtautua näihin ovulaation jälkeisiin viikkoihin. Olen järkeillyt, ettei toivossa ei ole itsessään mitään pahaa, sehän vain helpottaa elämää. Jos ei muuta, niin edes sen parin viikon ajan. Mutta silti pelkään toivoa.

Toivoa olisi hyvä olla tarpeeksi, mutta ei liikaa. Jos sitä on liikaa, mieli alkaa helposti kuvitella ja korostaa asioita, kiinnittää epäterveellä tavalla huomiota kehoon. Silloin epäselvät tuntemukset voivat muuttua omassa päässä todeksi. 

Mieleni on kuin kuriton koiranpentu, jota yritän parhaani mukaan saada pysymään talutushihnassa.
Se poukkoilee villisti ympäriinsä, innostuu pienimmästäkin asiasta ja pyrkii jatkuvasti juoksemaan mahdollisimman pitkällä, vaikka haluaisin sen pysyvän nätisti vierellä. Välillä yritän hellästi houkutella sitä käyttäytymään, kun taas toisinaan kiskon sitä kovakouraisesti. 

Lopulta löydän menetelmän, jolla tulen toimeen itseni kanssa. Kun tunnen outoja kivistyksiä, totean itselleni, että nyt tuntuu tältä. En ohita sitä tai teeskentele, etten huomaa mitään poikkeavaa, mutta keskityn ainoastaan fyysiseen tuntemukseen, yli-innokkaan analysoimisen sijaan. 

En tiedä mistä se johtuu, mutta nyt tunnen näin. Aikanaan se selviää tai on selviämättä, mutta juuri nyt ei ole mahdollista saada sitä tietoa, on vain mahdollista tuntea.

Yllätyn itsekin, miten hyvin se toimii.

Yhtenä päivänä sorrun kertaamaan, mitä neljän ensimmäisen raskausviikon aikana tapahtuu. Perustelen itselleni, ettei perustietojen parempi hallitseminen ole liioiteltua. Luen, että munasolun kiinnittymiseen liittyy pientä veristä vuoroa, joka on niin vähäistä, että useimmat naiset eivät huomaa sitä lainkaan. 

Samana iltana, noin viikko ovulaatiosta, katson epäuskoisena kahta pientä, kirkkaanpunaista veripisaraa vessapaperin palassa. Minulla ei ole aiemmin ollut mitään välivuodoksi laskettavaa. 

Pidä pää kylmänä, toistelen itselleni.

Monta päivää erikoisia tuntemuksia ja kaksi tippaa verta.
Se kaikki voi johtua mistä tahansa muustakin. 

Se ei ole tarpeeksi tietoa, ei lähellekään.

2 kommenttia:

  1. Toivon todella että nuo oireesi johtuisi siitä mitä eniten toivot!

    Se on jännä miten keho voikin saada aikaan jos jonkinlaisia tunteita. Ärsyttävintä on että oireet voivat olla ovulaatio, PMS- tai menkkaoireita ja ne kaikki voi olla samanlaisia kuin alkuraskauden oireet. Olen tehnyt raskaustestejä kun on ollut mm. järkyttävää väsyä ja kylmä koko ajan, rinnat turvonneet ja arat, pää kipeänä ja pahoinvointia.
    Ja kun erehtyy lukemaan vauvapalstoja, on sielä aina joku jolla raskauden ensioire on ollut jano, nenän tukkoisuus, flunssainen olo tai raudan maku suussa. Nekin oireet on kaikki ollut mulla ja kuten tiedät niin lopputulos on ollut aina negatiivinen testi ja pian alkaneet menkat.
    Toivotaan että nuo pari tippaa verta kertoisikin sulle jostain tosi ihananasta!
    Mutta ymmärrän niin tuon ettei haluaisi innostua liikaa. Samaa yritän vältellä ettei pettymys olisi niin suuri.

    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näinhän se on, on oltava varuillaan toiveidensa kanssa. On kieltämättä raivostuttavaa, että monet raskausoireet ovat tismalleen samankaltaisia kuin pms- ja kuukautisoireet..

      Se kyllä jaksaa itseäkin hämmästyttää, miten paljon erilaisia lupaavia oireita voi tuntea, vaikka lopputulos ei kuitenkaan ole toivottu. Itselläni olen yhdistänyt sen siihen, että tietyssä kierron vaiheessa jatkuvasti seuraa (tiedostaen tai tiedostamattaan) omaa kehoa ja sen tuntemuksia niin tarkkaan ja intensiivisesti, että monet asiat korostuvat sitä kautta. Ja olen huomannut, että vaikka kuinka yrittäisi olla seuraamatta, sitä seuraa silti ihan eri tavalla, kuin vaikkapa ennen ovulaatiota.

      Viime kierrossa en tuntenut kertakaikkiaan yhtään mitään poikkeavaa. Se oli tietyllä tapaa yksinkertaista, mutta myös surullista, kun oli hyvin vähän toiveita raskautta kohtaan kuukautisia odotellessa. Tällä kertaa tilanne on hyvin erilainen, kun on tuntenut paljon kaikenlaista.
      Kaikista eniten mietityttää tuo yllättävä veri, koska se on itselleni ihan uutta.

      Poista