keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Mitä jaksamme kantaa

Olen aina inhonnut sanontaa, jonka mukaan kenellekään ei anneta enempää, kuin jaksaa kantaa.
 
Kyllä annetaan, mutta niistä ihmisistä ei lähde paljon ääntä, joilla kannettavaa on liian paljon.
Heidän voimansa menevät selviytymiseen, eikä osaa heistä ole enää täällä kertomassa jaksamisestaan.
 
Ymmärrän, että sanonnalla usein tarkoitetaan, että ihmisessä itsessään voi olla enemmän sisäistä voimaa, kuin hän aluksi uskoisi. Että hyvin vaikeistakin asioista voi selvitä. Se on totta, niin voi.  
Voi on kuitenkin eri asia, kuin pitää. Se on eri asia kuin oletus siitä, ettei muu ole edes mahdollista.

Elämä ei ole sillä tavalla reilua, kohtuullista tai yksinkertaista, että vain tarpeeksi vahvoille ihmisille annetaan suuria vaikeuksia. Ei jaksaminen ole vain omasta tahdosta tai mielenlujuudesta kiinni. 
Siihen liittyy myös paljon monitahoisia, itsestä riippumattomia ja minän ulkopuolisia tekijöitä, kuten elämän peruslähtökohdat, lapsuudessa saadut mallit hankalien tilanteiden kohtaamiseen, taloudellinen tilanne, läheisiltä saatava tuki tai sen puute.

Eivätkä vähemmän isoja haasteita elämässään kohdanneet ole jotenkin lähtökohtaisesti heikompia ihmisiä. En usko kärsimyksen itsessään jalostavan ketään, enkä ole vakuuttunut siitä, että paljon kärsineet ihmiset olisivat itsestäänselvästi jalostuneempia, kuin muut.

Mielestäni emme tarvitse tässä yhteiskunnassa ympärillemme enempää ylimääräistä painetta jaksaa. Painetta purra hammasta, sietää, kärsiä ja jollain opilla selvitytyä. 

Joskus tulee hetkiä, joissa ei vain jaksa kantaa kaikkea, mitä on annettu. Silloin on hyvä myöntää se ennen kaikkea itselleen, mutta myös muille. Pyytää apua, eikä tuudittautua siihen, että kai tämä on vain kestettävä jollain tavalla, koska niin on tarkoitettu. Koska kaikkea ei tarvitse jaksaa kantaa.

Kuvitellaanpa, että meillä tämä tilanne olisi jatkunut seuraavan vuoden ajan, enkä lopulta olisi jaksanut sitä enää vaan olisimme päätyneet tuskaisaan eroon, jota lopulta olisin katunut loppuelämäni.

Olisinko ollut vain keskimääräistä heikompi ihminen, poikkeusyksilö, joka ei kestänytkään niin paljon, kuin hänen oletettiin kestävän? Jonka arveltiin jaksavan kantaa sellainen taakka, mutta ei jaksanut.

4 kommenttia:

  1. Minä inhoan tuota sanontaa myös. Jos joku "lohduttaa" tuolla lauseella, tulee sellainen olo että kokemaani vähäteltäisiin. En tiedä saatko kiinni tästä ajatuksesta.

    Tällä hetkellä en jaksaisi yhtään taas huomenna jälleen kerran alkavia kuukautisia. Nykyään oireina on joka kierrossa joku munasarjakipu tms noin viisi päivää ennen kuin menkat alkaa, menkkoihin asti. Ja aina tulee myös finni tai pari. Eipä tarvitse ainakaan haaveilla raskaudesta kun tietää lopputuloksen.

    Eilen nähtiin illalla kaupassa joku miehen nuoruudentuttu. Raskaana tietenkin. Onneksi oli maski, ei näkynyt että en hymyillyt. "Ihana" katsella muiden pyöreitä raskausmahoja ja kuunnella tuntemattoman ihmisen tuttavallista jutustelua omasta raskaudestaan, samalla kun omia munasarjoja väännetään niin kipeästi ja muistutetaan siitä että kohta haaveet valuvat taas verenä vessanpönttöön. Haluaisin että voisin olla aidosti onnellinen kaikkien puolesta jotka on raskautunut. Mutta en vaan pysty.

    Olipas taas tälläinen sekava avautuminen, mikään ei oikein liity mihkään :D Odotan jo nykyään uusia tekstejä. Ihan hyvä että tänne voi ahdistella niin ei tarvitse kaataa ihan kaikkea miehen niskaan.

    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen saavani kiinni siitä, mitä tarkoitat. Itselleni tulee tuosta sanonnasta samanlainen olo. Kuin tulisi ohitetuksi eikä olisi mitään väliä, mitä itse kokee. Sen lisäksi itselleni tulee tietynlainen paine siitä, että on vain pärjättävä, vaikka mitä eteen tuodaan, ja sitä ympäristökin minulta odottaa.

      Tunnistan niin hyvin tuon tunteen, että kuukautisten alkamispäivä ärsyttää jo valmiiksi, etenkin jos on vahva aavistus, että ne tulevat alkamaan entiseen tapaan.

      Olen tullut siihen päätelmään, että lapsen yrittäminen on elämäntilanteena todella eriskummallista aikaa. Miten paljon kierron eri vaiheet vaikuttavat yleiseen mielialaan ja olotilaan, myös hormonaalisesti mutta erityisesti siitä riippuen, onko toivoa meneillään olevan kierron osalta vai ei. 

      Samoja ajatuksia on itselläkin siitä, että toivoisi kovasti, ettei tuttujen ja puolituttujen raskaus herättäisi niin suuria negatiivisia tunteita, mutta kun se vaan herättää, halusi tai ei. Jopa siinä määrin että haluaisi vaan paeta paikalta tuollaisista tilanteista.

      Tuntuu jotenkin kornilta sanoa toivovansa voimia ja jaksamista, mutta niitä todella sinulle toivon. Ja onpa kiva kuulla, että odotat tekstejä! Vertaistuen voima on korvaamaton.

      Poista
    2. Samaistun kyllä niin tuohon miten eri vaiheessa kiertoa on erilainen fiilis. Välillä tämä koko lapsen yrittäminen tuntuu niin rasittavalta ja turhauttavalta että tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin jo ennen varsinaista yritystä. Varsinkin kun meillä monesta eri syystä johtuen on juurikin lapsen "tekoa" vaikka inhoan samalla tuon ääneen sanomista kun haluaisin ajatella että lapset saadaan eikä niitä tehdä. Raivostuttaa ajoittaa seksi aina tiettyyn kohtaan kuukaudesta koska muuten vähäisetkin mahdollisuudet raskautua menee hukkaan. Luin johonkin sinun vanhempaan postaukseen tulleen kommentin siitä että tunnetko ovulaation/tekeekö silloin automaattisesti mieli enemmän seksiä jne. Minä tunnistan ainakin joskus ovulaation ja olen halukas mutta ei riitä että pelkästään nainen haluaa. Ja juuri tämä tekee koko tilanteesta niin ahdistavan koska omassa parisuhteessa mieheni ei ole sellainen "aina haluava ja valmiina seksiin" tyylinen mies jota esimerkiksi media korostaa vaan selvästi minä olen seksuaalisempi. Miehelle tulee paineet kun pitäisi onnistua ja on "pakko" yrittää vaikkei sillä hetkellä just olisikaan fiilistä.

      Eilen alkavat menkat aloikin vasta tänään. Koska omistan säännölliset kuukautiset, pienen hetken elättelin jo toivetta että entä jos ne ei alkaisikaan. Vaikka sisimmässäni olinkin lopputuloksesta täysin varma. Tänäänhän ne sitten alkoi. Kaikki tälläinen oikein korostaa sitä että tilanne voisi olla sellainen ettei menkat alkaisikaan ja testi näyttäisi plussaa. Vaan ei.

      Et arvaakkaan miten mieltä lämmittävää oli lukea tuo tsemppilause. KIITOS siitä <3 Toivotan sitä samaa sinulle.
      Tälläset empaattiset virtuaalitsempit tuntuu hyvältä kun ei oikein livenä pysty kellekkään avata meidän vaikeutta raskautua.

      -S

      Poista
    3. Taidetaan molemmat olla siinä tilanteessa (tosin eri syistä), että on meidän vastuulla on saada puoliso "mukaan". Tämä on omiaan luomaan tietynlaista ahdistavaa, turhauttavaaakin lisäpainetta koko asetelmaan, etenkin sen tiedon valossa että aikaikkuna raskautumiselle on ylipäänsä niin tuskastuttavan lyhyt.

      Olen pahoillani. :( Kuulostaa niin tutulta tuo, että aina se pieni toivo on olemassa, jos sitä ei ole vielä täydellisesti poissuljettu siinä kierrossa. Ehtii jo ajatella, että voisiko sittenkin mennä nyt toisin.

      Tsempit auttaa aina, virtuaaliset tai mitkä tahansa. ♥

      Poista