Yöllä käydessäni vessassa minun ei enää tarvitse laittaa valoja päälle. Tiedän näkemättäkin, mitä tapahtuu. Seison pimeässä niin pitkään, että silmäni tottuvat siihen.
Ajatukset ovat tahmeita ja liikkuvat hitaasti, vaivalloisesti.
Jostain syystä päädyn miettimään, miten kertoisin tästä tunteesta jollekulle, joka ei ole sitä itse kokenut? Miten kuvailisin, mitä tunnen nyt?
Miten kaikki on näennäisesti ihan samalla tavalla, kuin viisi minuuttia sitten, mutta mikään ei ole enää samalla tavalla. Miten syvällä, oikeastaan ihan kaikkialla on se, mikä on nyt toisin.
Mihin kaikkialle se ehti ulottua. Miten monimutkainen, kaikkialle ulottuva verkosto ajatuksissa oli ehtinyt kasvaa, kunnes yhdessä hetkessä se katkaistiin poikki. Se on mahdotonta.
Sitä ei yksinkertaisesti voi tavoittaa, jos ei ole itse sitä kokenut.
Se on kuin suosikkijoulukoristeet, joita ilman joulu ei tule. Ne haluaa asetella kotiinsa esille hyvissä ajoin ennen joulua. Ne näyttävät niin kauniilta, tutuilla paikoillaan. Joka kerta kun niitä katsoo, tulee hyvälle mielelle. Mutta kun joulu on ohi, ne näyttävät kaapin päällä lähinnä hölmöiltä.
Suorastaan hassuilta, vähän kiusallisilta. Aika on väärä.
Taika on kadonnut.
Minulla on tuhat kysymystä, muttei yhtäkään vastausta. Haluaisin loppuraportin jossa kerrotaan, mitä sisälläni tapahtui. Kaipaisin epätoivoisesti jonkinlaista lääketieteellistä selontekoa.
Yhteenvetoa, tietoa, varmaa faktaa.
Valitettavasti munasolun kiinnittyminen kohdunseinämään epäonnistui.
Ikävä kyllä tällä kertaa ovulaatio tapahtuikin 12 tuntia tavanomaista aikaisemmin, eikä tästä syystä yksikään siittiö ehtinyt puhkaistemaan reikää munasolun pintakalvoon.
Olinko hetken raskaana ja jos olin, mikä meni pieleen?
Kuvittelinko kaikki ne erikoiset tuntemukset vai olivatko ne todellisia, oliko jokin oikeasti eri tavalla?
On kuin elämäni olisi muuttunut ärsyttävän tulkinnanvaraiseksi dekkarisarjaksi, joka on käsikirjoitettu ja kuvattu niin, ettei katsojalla ole mitään mahdollisuutta pysyä kärryillä siitä, mitä oikeastaan tapahtuu.
Mikä on unta, mikä kuvitelmaa, mikä henkilön toivetta, nykyisyyttä, menneisyyttä, tulevaa.
Kerta toisensa jälkeen palaan siihen, miksi ensimmäinen kokemani ylimääräinen verenvuoto tuli juuri sinä päivänä, kaikista elämäni muista päivistä? Noin viikon päästä ovulaatiosta, juuri oppikirjan mukaan. Liittyikö se munasolun kiinnittymiseen? Jos liittyi, mikä epäonnistui?
Tapahtuuko niin uudelleen? Onko se jotain, mistä tämä kaikki jää yhä uudelleen kiinni?
Sain uudenvuoden tinasta oksalla istuvan linnun muodon. Lajina se muistuttaa lähinnä pöllöä.
Selvitin netin syövereistä, mitä se ennustaa tälle vuodelle.
Köyhyys, sairaus, epäonni ja häpeä, here I come!
Olen aiemminkin lukenut kirjoituksiasi. Voi miten monta kertaa minäkin koin tuon. Viikko ovulaation jälkeen vaaleanpunainen tai pieni verinen vuoto, ja toiveet taivaissa. Kuitenkaan koskaan se ei kohdallani raskautta tarkoittanut, toivon, että sinulla vielä tulee tarkoittamaan.
VastaaPoistaOlen kokenut tuon kokemuksen, jossa itse haluaa lasta ja mies ei. Meidän kohdalla tarina päättyi aikoinaan avioeroon. Ei tosin vain tämän lapsiasian takia, mutta maailmamme olivat kaikkiaan liian erilaiset toimiakseen. Löysin uuden miehen, joka halusi lasta kanssani heti ja aloimme yrittää. Aika pian minulla oli sisällä tunne, että kaikki ei ole ok. Olin oikeassa. Lasta ei kuulunut. Meni kaksi tuskaisaa pitkää vuotta, ja vaadittiin ivf-hoito, että tulin raskaaksi ja sain lapsen. Yityksistä huolimatta emme ole saaneet toista, alkionsiirrot eivät ole onnistuneet.
Koska minulla oli taustalla jo vuosien kokemus siitä, että ex ei halua lasta ja minä haluan kaikkine niine vaikeine tunteiteen, joita sinäkin olet täällä blogissasi kuvannut, olin jo siinä vaiheessa kun tapasin uuden miehen ja aloimme oikeasti yrittää lasta muodostanut itselleni lapsettomuudesta kärsivän naisen kokemuksen ja identiteetin. En tiedä koetko sinä niin. Mutta ennen kuin uuden mieheni kanssa aloimme yhdessä yrittää lasta - ja se oli ihana kokemus, toinen haluaa aidosti lapseni kanssani, olin jo sisältä valmiiksi rikki. Olinhan jo vuosia katsonut, miten ystävät ja tuttavat vierelläni ryhtyvät perheenperustamiseen ja saavat sen ja itse olen vierelläkatselija tässä näytelmässä. Muilla oli kaikki se, mitä itse toivoin ja halusin. Jouduin käymään eron ja siitä toipumisen läpi, myös psykoterapian. Ja sitten kun asiat ovat vihdoin "kunnossa", ne eivät olekaan kunnossa, eivät lainkaan. En saanut lasta. Voi miten monta kertaa kääntelin kaikkien lamppujen ja ikkunanvalojen edessä raskaustestejä - näenkö jotain, onko siinä jotain. Eikä ikinä ollut. Ivf-hoidolla vihdoin lapsi, ja sen jälkeen vielä sekundäärisen lapsettomuuden kokemus. Nyt olen lähes 40 v ja todennut, että noin 15 vuotta minulla on ollut jo tämä lapsettomuuden kokemus - ensin siksi, että ex ei lasta kanssani halunnut, enkä saanut edes yrittää - sitten siksi, että lasta ei oikeasti tullut, vaan jouduin hoitoihin saadakseni tämän ainokaisen, jolle sisarusta emme ole saaneet.
Toivon sinulle voimia. Haluan vain kertoa, että tiedän jo puolesta sanastasikin miltä tuo tuntuu. Toivon sinulle helpompaa tietä!!
Hei! Kiitos tuhannesti, kun jaoit palasen omaa tarinaasi. Matkasi äitiyteen on ollut täynnä tuskaisia tilanteita toisensa perään, kunnes hartaasti toivotun ainokaisen kautta on varmasti tullut hienoja onnen hetkiä.
PoistaOlen todella pahoillani, että polullasi on edelleen surua, joka jatkuu. En osaa kuvitella, miten kipeä kokemus sekundäärinen lapsettomuus voi olla.
Kun nyt mietin sanojasi, tunnistan, että juuri samoista asioista omallakin kohdallani on kyse: myös itselleni on ehtinyt rakentua hyvin vahva lapsettoman identiteetti. Usean vuoden elämäntilanteesta johtuva lapsettomuuden – ja kuten hyvin sanoit, vierellä katselijan – kokemus on jättänyt jälkensä, vaikka lasta ei ole yritetty kuin vasta muutaman kuukauden ajan.
Joskus on jopa vaikeaa muistaa, etten edelleenkään ole tahattomasti lapseton, koska emme ole yrittäneet lasta vuoden ajan tuloksetta, kuten sen varsinainen määritelmä kuuluu. Tällä hetkellä olen vain lasta (melko erikoisessa tilanteessa) yrittävä nainen. Se tuntuu identiteettinä oudolta, jollain tapaa vieraalta. Luonnollisesti myös tilanteemme lapsen yrittämisen taustalla vaikuttaa siihen, että mihinkään rentoon ja huolettomaan yritysaikaan on vaikea tuudittautua.
Ja mitä tulee tähän asetelmaan, joka sinulla johti avioeroon ex-puolison kanssa ja jossa me nyt yritämme lasta, on jotenkin aina yhtä pysäyttävää tuntea yhteys toiseen ihmiseen, joka on kokenut saman. Tämä on tilanteena niin vähän puhuttu, että tuntuu mielettömän lohdulliselta tietää, että on olemassa joku, joka on kokenut samoja tunteita. Joku, joka ymmärtää, jopa siitä puolesta sanasta. Niin edellämainittua asetelmaa kuin näitä tyhjiä hetkiä, kun haaveidensa palasia joutuu keräämään vessan lattialta.
Toivon sinne valoa alkuvuoteen ja kaikkea hyvää!
Mua harmittaa kun täällä ei voi painaa mitään sydäntä tai muuten tykkäillä, haluaisin jättää sulle merkin että vakkarilukija taas käynyt :)
VastaaPoistaYksi sana on ylitse muiden: kiitos. ♥
PoistaOlen niin pahoillani puolestasi ❤️
VastaaPoista-S
Kiitos S. ♥ Tämä kerta teki taas tosissaan kipeää. Olin jo ehtinyt ajatella, etten enää hajoilisi ihan tällä tavalla.
Poista