Eriskummallista aikaa

Kun kuukautisten oletettuun alkamispäivään on viikko aikaa, paperiin jää aamulla jonkin verran rusehtavaa verta.

Tulen yllätetyksi kylmiltään. En osannut yhtään varautua tähän.
Mitä tämä tarkoittaa, onko tämä keskenmeno? Alkavatko kuukautiset näin paljon etuajassa?
Onko tämä välivuotoa, josta olen kuullut puhuttavan, mutta en ole koskaan kokenut?

Ainakin veri on rusehtavaa, ei kirkkaanpunaista. Se on hyvä merkki, sen verran tiedän.
Tuntuu, kuin minua kiskottaisiin sängystä ylös kesken ihanan unen.
Kuvittelin, että huoletonta toivon aikaa olisi vielä jäljellä ensi viikkoon.

Töissä hoen hiljaa mielessäni, että mitä ikinä nyt tapahtuukaan, en voi sille mitään, en voi estää sitä.
Se auttaa yllättävän vähän. Tunnen kiivasta, pakottavaksi yltyvää tarvetta tehdä jotain. En vain tiedä, mitä tekisin. Tarkkailen tilannetta neuroottisesti illan aikana. Pelkään mennä nukkumaan.

Seuraavana päivänä verta ei enää näy. Olen silti varuillani. 

Samalla muistelen netistä lukemaani tietoa neljään ensimmäiseen raskausviikkoon liittyen.
Siinä mainittiin, että nainen voi olla raskaana, vaikkei hän vielä tunne klassisia raskausoireita.
Ensimmäinen asia, josta raskauden huomaa, voi olla kuukautisten myöhässä oleminen.
Kaikki eivät tunne varhaisia oireita, kuten metallin makua suussa.

Takerrun tähän lauseeseen ja sidon sen itseeni kiinni, kuljetan sitä mukanani joka paikassa.
Saan siitä lohtua.

Nämä päivät ovat eriskummallista aikaa. Ne ovat ihan tavallisia päiviä, mutta niiden saumoihin kiinni ommeltu toivo on niin tiheää, niin lähellä kaikessa ja kaikkialla, että sen ansiosta jokainen eletty sekunti on silti jotain enemmän. 

Se johtuu siitä, nämä ohikiitävät päivät, nämä rutiininomaiset hetket voivat myöhemmin muuttua maagiseksi ajaksi, jolloin jotain oli jo toisin, vaikkei kukaan sitä tiennyt.