Toki se on täysin teoreettista, varmuutta siitä en koskaan tule saamaan.
Ajatusteni taustalla ovat kauan kestäneet omituiset tuntemukset, kirkkaanpunaiset veripisarat juuri oikeaan aikaan (kiinnittymistä ajatellen) ja rusehtava vuoto viikkoa ennen kuukautisia, joka yhdelle lukijoista oli ollut raskausoire. Sekä äkillisesti ja ennenaikaisesti alkanut, epätyypillisen runsas kuukautisvuoto.
Vaikka "todisteita" ei ole paljon, niitä on tarpeeksi siihen, että olen alkanut rakentaa mielessäni hataraa tarinaa, jossa raskaus alkoi, mutta meni pian kesken. Eihän se olisi lainkaan epätodennäköistä.
Hyvin varhaiset keskenmenot, jotka tapahtuvat ennen kuin raskautta on edes ehditty todeta, ovat käsittääkseni yleisiä, vaikkei niistä juuri puhuta. Osittain ehkä siksi, ettei niitä välttämättä huomata.
Kerron epäilystäni parille läheisimmälle ystävälle.
He toteavat heti, että toivottavasti kyseessä ei ollut keskenmeno. Jään miettimään tätä.
Onko ei raskautta jollain tavalla selkeästi parempi tila, kuin alkuunsa keskeytynyt raskaus?
Saako pelkkä sana "keskenmeno" ihmiset kavahtamaan, tuoko se jollain tapaa huonoa onnea?
Miltä minusta tuntuu ajatus siitä, että sain mahdollisesti varhaisen keskenmenon?
Rehellisesti sanottuna päälimmäinen ajatus on, että se on kai jokseenkin hyvä merkki.
Että edes jotain tapahtui. Jotain meni oikein, kulkeutui oikein, kiinnittyi oikein.
Kunnes jotain meni väärin.
Huomaan, että tämä lapsiasia on nykyään mielessäni aina, aamusta iltaan.
Vähintään taustalla, mutta useimmiten aktiivisena. En pääse siitä kunnolla eroon muualla, kuin töissä. Siellä keskittymistä vaativat tehtävät pakottavat unohtamaan sen, jopa useaksi tunniksi. En ole erityisen työorientoitunut ihminen, mutta on todettava, että työt ovat oikeastaan ihan tarpeellinen ja toimiva pakokeino.
Aiemmin ajatukseni ja niiden aktiivisuustaso olivat enemmän sidoksissa kuukautiskiertoon.
Nyt sillä ei enää vaikuta olevan väliä. Ajattelen tätä, oli kyseessä mikä kuukautiskierron vaihe tahansa.
Kuukautisten alettua, päästyäni eteenpäin pettymyksestä yritän siirtää ajatukset hetkeksi sivuun, koska mitään ei ole enää tehtävissä, ei vielä pitkään aikaan. Ajattelen tätä silti kokoajan.
Ovulaation aikaan en edes yritä rentoutua, yritän vain suoriutua, mahdollisimman hyvin. On keskityttävä, annettava kaikkensa. On siis sanomattakin selvää, että ajattelen tätä kokoajan.
Ovulaation jälkeen yritän rentoutua, koska olen tehnyt kaiken voitavani, ja seuraavaksi on vain odotettava. Siitä huolimatta ajattelen tätä kokoajan.
Kuukautisten lähestyessä yritän parhaani mukaan hillitä kasvavaa toivoani ja rauhoittua, jotta kehon ja mielen stressitasot pysyisivät rauhallisena siltä varalta, jos sisälläni kasvaa jotain.
Se ei auta, vaan ajattelen tätä kokoajan.
Välillä käy mielessä, että olisipa ihanaa unohtaa tämä kaikki hetkeksi.
Nukkua viikko putkeen, tulla hypnotisoiduksi, saada lobotomia, mitä tahansa.
Olla hetken pelkkä Neiti Kuu vain, ei aina se nainen, jolta puuttuu lapsi.
Jotenkin lohduttavaa lukea että joku muukin ajattelee mahdollista raskautta koko ajan. Mulla on ihan sama. Monta kertaa päivässä se tulee mieleen, ihan mistä vain. Mustakin välillä tuntuu että haluaisin vain unohtaa tämän. Olla hetken ilman tätä kaikkea.
VastaaPoistaTuntuu niin oudolle että toiset vain voi yrittää rennolla otteella vauvaa "tulee jos on tullakseen" ajatuksella ja yhtäkkiä havahtua siihen että kuukautiset onkin viikon myöhässä ja testi näyttää plussaa. Itse elää jatkuvassa kierteessä että mikä vaihe on menossa milloinkin ja ajattelee kaikkea ihan liikaa, oli mikä vaihe hyvänsä kierrossa.
Tuosta mahdollisesta keskenmenosta ajattelen ehkä itsekin niin että ainakin raskaus olisi silloin mahdollinen. Siis kun välillä olen miettinyt kaikkia ajatuksia päässäni että entä jos miehen siittiöt ei olisikaan eläviä tms. Mutta varmasti tosi surullista ajatella että jos raskaus alkoi niin minkä takia sen piti sitten mennä kesken kun sinäkin niin kovasti toivot vauvaa.. <3
-S
Se on kyllä lohdullista tietää, että on muitakin, jotka eivät trendikkäästi kykene elämään hetkessä ja rauhassa vain katselemaan, mitä tapahtuu.
PoistaOlen huomannut olevani tietyissä asioissa rento ja kykenevä toimimaan fiiliksen mukaan, mutta tietyissä asioissa olen todella paljon ennakointia ja suunnittelua kaipaava. Minua häiritsee suuresti, jos en esimerkiksi tiedä edes suurin piirtein, mitä huomenna, ensi viikolla tai kuukauden päästä tapahtuu. Uskon, että siksikin tämä on jotenkin tosi vaikeaa sulattaa, että tässä vain tulisi katsella rauhassa kuukaudesta toiseen.
Juuri näin itsekin ajattelen, että tässä tilanteessa ajatus varhaisesta keskenmenosta tuntui lähinnä helpotukselta sen osalta, että ehkä jotain tapahtuu, ehkä emme ole täysin hedelmättömiä, sitäkään kun ei varsinaisesti tiedä. Keskenmeno myöhemmässä tilanteessa, jossa raskaus on jo todettu ja sitten keskeytyisi, olisi tottakai täysin eri asia ja tuntuisi varmasti ihan kauhealta.