tiistai 16. maaliskuuta 2021

Body

Selaan ruokapöydän ääressä kaupan tarjouslehteä.
Suihku kohisee taustalla, tiedän Miehen astuvan sieltä kohta iho höyryten.

Lehdessä on yhden aukeaman verran vauvanvaatteita, joiden mainostetaan olevan 100-prosenttista puuvillaa. Villatakkeja, sukkahousuja, sukkia ja potkuhousuja. Kuosit ovat yksinkertaisia ja selkeitä, värit vaaleita. Värivaihtoehtoja on kolmessa kategoriassa, perinteistä vaaleanpunaista ja sinistä sekä neutraalia valko-harmaata.

Silmiini osuu harmaa body, jossa on teksti.

Hey you:
I love you.


Haluaisin ostaa sen. Enkä edes pidä harmaasta.

Haluaisin olla ihminen, joka kävelee tavalliseen markettiin, ja ostaa sieltä lapselleen ihan tavallisen pienen bodyn, jossa on söpo teksti. Olisiko se liikaa pyydetty?

Miksi en voisi tehdä sitä, ajattelen lähes uhmakkaasti.
Miksi en voisi ostaa unelmissani olevalle lapselle vaatteen?
Olisiko se niin ihmeellistä, vai kiroaisinko samalla tämän kaiken yrityksen lopullisesti tuhoon tuomituksi?

Seuraavana päivänä auton pyörät vievät kuin itsestään pois tutulta kotireitiltä ja kaupan parkkipaikalle.
Ennen kuin huomaankaan, seison tutkiskelemassa vaatteita, jotka vetävät minua magneetin lailla puoleensa.

Kun sormeni koskettavat pehmeää kangasta, alan perääntyä.
En uskalla ostaa tällaista. Miten voisin, tässä vaiheessa?

Luen kokonumeroita, jotka eivät sano minulle mitään.
Yksi koko on tarkoitettu 0-2 kuukauden ikäiselle. Suloinen ja uskomattoman pieni, juuri sen haluaisin.

Entä jos en koskaan saa lasta?
Jos se suloisuus jää vuosiksi pyörimään kaapin perälle, jonne olen sen sullonut.
Vain tullakseen esiin kerta toisensa jälkeen, kun etsin jotain muuta, juuri silloin kun haluan unohtaa.

Katselen lisää kokoja.
12-24 kuukauden ikäiselle. Jos ostaisin tämän enkä tulisikaan raskaaksi vielä hetkeen, se mahtuisi silti kummitytölle. Pääsisin siitä tarvittaessa eroon. Voisin selittää itselleni, että se oli hänelle tarkoitettu kokoajan.

Kävellessäni autoon minusta ei tunnu yhtään sen enempää tavalliselta, vaan lähinnä siltä että esitän tavallista ja ulkomaailma uskoo sen. Totuuden tietävät vain minä ja universumin lainalaisuudet, joita olen tänään tarpeettomasti härnännyt.

4 kommenttia:

  1. Mitä jos uskoisimme siihen, että todennäköisyydet ovat puolellasi? Yli 80% naisista tulee raskaaksi ensimmäisen yritysvuoden aikana. Yli 80%! Miksi et kuuluisi heihin? Minä luulen, että sinä vielä kuulut heihin.
    -Jemima

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos tsempistä, on hyvä välillä kuulla myös muualta kantautuvaa järjen ääntä, eikä vain omia pelkojaan!

      Todennäköisyydet ovat tosiaan vahvasti puolellani, mutta mikä siinä onkin, että olen jo henkisesti alkanut valmistautua siihen, että tästä voi tulla mutkikkaampi polku..

      Huomaan tämän olevan melko kausittaista. Välillä olen hennon toiveikas ja hyväntuulinen. Välillä on sitten näitä päiviä, kun on suuri tarve lyödä omat toiveet ja odotukset mahdollisimman matalaksi ja vain pelätä pahinta, ettei pettymyksiä seuraava ahdistus ja paha mieli saisi yhtään enempää sijaa.

      Poista
  2. Mulla on kaapissa laatikollinen vauvanvaatteita/tavaroita. Osan olen ostanut kirppareilta, osa on itseni vanhoja vauvanvaatteita ja osa on uutena ostettu. Rakastan niitä pieniä ihania vaatteita ja tietäisin niin tarkasti miten vauvani pukisin.

    Joudun välillä on käymään tiukkaa keskustelua pääni sisällä että en ostaisi jotain suloista mikä tulee vastaani. Pelkään sitä että jos ostan valmiiksi, pitäisin vauvaa itsestäänselvänä ja sitten se ei ainakaan tulisi. Kuulostaa kyllä vähän hassulle omastakin mielestä näin kirjoitettuna.

    Joskus katselen niitä pieniä säilössä olevia vaatteita ja mietin miltä tuntuisi pukea oma vauva siihen. Osan vaatteista olen ostanut jo vuosia sitten, vanhimmat yläasteikäisenä. Vauvakuume on ollut silloin jo.
    Joskus pääsee itkukin kun pidän käsissä bodyjä missä toisessa lukee " i love mom" ja toisessa "i love dad". Itken kun pelkään etten koskaan saa pukea sitä omalle vauvalle vaan joutuisin antamaan vaatteet jollekin muulle sydän särkyneenä kun koskaan ei tullut mahdollisuutta pukea sitä omalle pienelle.

    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun vauvaa odottava laatikkosi on ajatuksena tosi kaunis, hän on elänyt mielessäsi jo niin kauan..

      Ennen kaikkea ajattelen, että olet ollut rohkea. Rohkea unelmissasi, jo nuoresta lähtien. Paljon rohkeampi kuin minä, joka hädin tuskin kykenin ostamaan yhtä vaatetta ja siinäkin koon osalta jänistin viime hetkellä. 

      Vaikka se kuulostaa aukikirjoitettuna erikoiselta, saan hyvin kiinni tuosta "taikauskoisesta" ajattelutavasta, että seuraako tästä jotain, jos ajattelen näin toiveikkaasti, luottavaisesti. Ajatteleeko joku jossakin (kuka, missä?), että minua pitää vielä kouluttaa, koska olen näin ylimielinen hankkiessani pokkana vaatteita vauvalle, jota ei ole vielä olemassakaan. Juuri sama jarrutti minuakin, ja lisäksi se kauhea mahdollisuus, että joutuisi antamaan vaatteen eteenpäin käyttämättömänä..

      Tällaista enemmän lapsille ominaista "maagista" ajattelua, jossa yksittäisellä omalla ajatuksella tai teolla kuvitellaan olevan suora yhteys todella isoihin ja monimutkaisiin, jopa fysiologisiin tapahtumiin. On helposti nähtävissä, näissä asioissa liikutaan niin syvästi tunnetasolla, ettei ajatukset ole aina kovin rationaalisia, vaan vahvasti pelon värittämiä!

      Poista