Ystäväni kertoo koirastaan, jonka arvelee olevan valeraskaana.
Se on käyttäytynyt viime aikoina kummallisesti ja on vaikuttanut olevan erityisen herkillä.
Se stressaantuu asioista, joista se ei yleensä välitä ja poikkeuksellisesti uikuttaa perheenjäsenten perään, kaivaten huomiota. Välillä se vain makaa apaattisena ja katselee surullisen näköisenä omistajaansa.
Se kuljeskelee levottoman oloisena ympäri asuntoa, kantaen jatkuvasti suussaan milloin mitäkin lelua.
Kun lelut yksitellen takavarikoidaan, mikä tahansa muu kelpaa, vaikka sukka.
Viime päivinä se on löytynyt iltapäivisin vaatekomerosta, jonne se on raivannut itselleen tilan kaivamalla vaatteet ensin ulos. Se on tehnyt sinne itselleen pesän.
"Onhan se ihan reppana", ystäväni sanoo hellästi.
Jostain syystä samaistun tähän koiraan.
Se on ihan varma, että on raskaana, se tuntee sen.
Mutta sen sisällä ei ole mitään.
Silti se yrittää valmistautua tulevaan rauhallisessa paikassa, jonne kuljettaa tarpeelliseksi katsomansa tykötarpeet. Muut sen ympärillä eivät jostain syystä vaikuta ymmärtävän kaikkien näiden toimien tarpeellisuutta, vaan seuraavat sitä säälien, ehkä huvittuneena.
Mutta sille se ei ole hassua, se on täysin sisäänrakennettua.
Se toimii niin, koska jokin vaisto sen sisällä käskee niin.
Sen pesä hajotetaan, mutta se rakentaa sen yhä uudestaan, koska siellä on juuri sopiva olla.
Siellä se makaa hämärässä komerossa, sinnikäästi odottaen.
Lopulta hämmentyneenä, kun mitään taida tapahtua, vaikka vahvasti siltä tuntuukin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti