Tämä ajanjakso ei voisi olla kauempana huolettomasta lapsen yrittämisajasta, jolloin uppoudutaan nauttimaan puolison seurasta niin paljon, kuin vain suinkin arjessa ehditään.
Tämä ei ole sellainen tarina, ei lainkaan. Ei ole pilkettä silmäkulmassa lounastauolla, ei sängyssä raukeina palloteltuja lapsen nimiä.
Tämä on tarina siitä, miten kaksi ihmistä, joiden ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla yhdessä, yrittää olla ja pysyä yhdessä.
Mies tuntee voimakasta syyllisyyttä siitä, miten yksin jään tämän kaiken kanssa.
Siitä, ettei hän vain yksinkertaisesti pysty jakamaan näitä asioita kanssani, kun suurin osa kaikesta tähän liittyvästä vain ahdistaa häntä.
Hän on pahoillaan siitä, miten vaikeaa niin moni asia edelleen hänelle on ja siitä, mitä joudun kokemaan vain sen takia, ettei hän halua lasta.
Minä kannan joka hetki mukanani niin valtavaa syyllisyyttä tästä tilanteesta, etten voisi elää itseni kanssa, jos en tekisi kaikkeani saadakseni asioita eteenpäin. Se intensiteetti ja energia, jotka käytän tähän asiaan, tuntuvat Miehestä niin vieraalta, että sen kautta välillä myös minä tunnun vieraalta.
Olen niin pahoillani siitä, mitä kaikkea hän joutuu käymään läpi, vain sen takia että minä haluan yhteisen lapsen.
Me emme vain kärsi molemmat omilla tahoillamme, vaan elämme jatkuvasti sen tiedon kanssa, miten paljon kipua aiheutamme toisillemme.
Teemme molemmat tämän eteen valtavan määrän asioita, joita emme haluaisi. Venytämme oman sietokykymme ja mukavuusalueemme rajoja toisen vuoksi. Samalla kun yritämme itse pysyä kasassa, sallimme sen kaiken tapahtuvan myös toisillemme, seuraamme toistemme kipuiluja vierestä.
On yksi asia tuntea tuskaa itse.
On aivan toinen asia katsoa rakastamansa ihmisen tuntevan tuskaa ja samalla tietää, että se johtuu osittain itsestä, siitä mitä on ja ei ole.
Tämä on ollut aivan jumalattoman väsyttävää.
Mutta kummallekaan meistä ei ole vielä tullut sellaista tunnetta, että nyt riittää, enää pitemmälle en pysty menemään.
"There ain't no mountain high enough, ain't no valley low enough. Ain't no river wide enough to keep me from getting to you", soi aamulla radiosta töihin ajaessa.
Välillä silmäni osuvat tiivistelmään blogin oikeassa reunassa ja siinä lueteltuihin asioihin, joita kirjoituksissani käsittelen. Toivoa, surua, unelmaa, pelkoa.
Vai onko tämä ennen kaikkea tarina siitä, miten pitkälle rakkaus voi mennä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti