Hermoilua

Soitan klinikalle viimeisen inseminaation suunnittelua varten.

Kerron, että viime kierrossa ovulaatio-oireet pamahtivat itsestään päälle testiplussan kera kiertopäivänä 11, mikä on useita päiviä aikaisemmin kuin koskaan ennen. Mikäli samalla tavalla tai jotain sinne päin kävisi tässä kierrossa, ovulaatio tapahtuisi viikonloppuna, jolloin klinikka on kiinni. Tällöin inseminaatio siirtyisi seuraavaan kiertoon, koska maanantaina olisi jo liian myöhäistä.

Haluan, että inseminaatio tehtäisiin mahdollisimman pian, jotta pääsemme eteenpäin.

Voisi kai sanoa, että inseminaatiot ovat olleet minulle hedelmöityshoitojen pakollinen paha. 

Kuin tuore ex-puoliso, joka roikkuu emotionaalisesti kiinni ja jatkaa soittelua, kun ei voi hyväksyä eron lopullisuutta. Sellainen, josta haluaisin päästä mahdollisimman nopeasti eroon, koska olen jo aikoja sitten ymmärtänyt ja hyväksynyt, ettei yhdessä eteneminen niin sanotusti tuota hedelmää.

Mahdollisuus, että tämän kuun taukokierron jälkeen hoito siirtyisi taas kuukaudella eteenpäin, on sanalla sanoen Aivan Helvetin Turhauttava.

Tämä on jo niin nähty!

Lääkärikäynneillä on todettu moneen kertaan, ettei kehoni toimi oikein. Se on liian hidas. PCOS:stä johtuen se ei osaa ilman lääkkellistä tukea ovuloida oikeaan aikaan, tarpeeksi ajoissa, vaikka munarakkula olisi jo valmiina irtoamaan ja ovulaation pitäisi luonnostaan tapahtua.

Nyt yhtäkkiä pelätään, että kehoni toimii liiankin nopeasti. Että ovulaatio tapahtuu viikonlopun aikana, ennen kuin inseminaatio ehditään edes tehdä.

Se tuntuu omituiselta.

Kiehtovaa, tätä en olekaan vielä ennen pelännyt!

Olen alistunut siihen, että kehoani täytyy taluttaa ja ohjata eteenpäin kuin sokeaa. Jos haluaa munarakkuloiden kasvavan irtoamiskelpoisiksi, siihen tarvitaan lääkettä. Jos haluaa munarakkulan irtoavan oikeana aikana, siihen tarvitaan lääkettä. On paljon mahdollista, että tarvitsen raskaaksi tuloon myös kiinnittymistä tukevaa lääkettä, jota olen inseminaatioissa syönyt.

Olen mukautunut toteamaan lääkärin kanssa yhteen ääneen, että eihän tässä ole mikään kiire, ei se lähiaikoina sieltä mihinkään itsestään irtoa.

Olen tottunut siihen, että jos inseminaation voisi munarakkulan koon puolesta tehdä tänään ja se ei sovi kivasti työkalenteriini, se voidaan tehdä huomennakin, ei se ole niin päivän päälle. Koska mitään ei tapahdu kuitenkaan ilman irrotuspiikkiä, ja niin kauan kun sitä ei pistetä, aikataulu on joustava ja säätö mahdollista.

Tällä kertaa saan ohjeistuksen muuttaa Letrozolin syömistä normaalikaavasta (kiertopäivät 3–7), ja syödä niitä kiertopäivinä 5–9, jotta mahdollista itsestään tapahtuvaa ovulaatiota saataisiin siirrettyä viikonlopun yli.

On se tämäkin.

Naisen keho on arvaamaton laitos, loppujen lopuksi erittäin huonosti ennustettavissa.
Ainakin tämän naisen.

Ennemmin tai myöhemmin jokin muuttuu, rutiini murtuu, särkyy, hajoaa.

Varmaa on vain se, että jotain hermoillaan joka tapauksessa, juuri kun ehtii tuudittautua tiettyyn kaavaan.