Whatever works

Yritän miettiä viimeisiä puuttuvia hankintoja vauvalle, mutta yleensä siihen aiheeseen siirryttäessä aivoni sulavat puuroksi.

Kaikilla on oma mielipiteenä siitä, mitä minulta vielä puuttuu.
Paitsi minulla, koska en tiedä, mitä oikeasti vielä tarvitsen, mitä vauva tarvitsee.

Lähtökohtaisesti en usko, että varsinaisesti tarvitsemme enää mitään.
Olennaisimmat hankinnat on jo tehty, ja muutamasta järkeenkäyvästä suosituksesta otettu koppi.

Viime kuukausina olen saanut huomata, että monilla lapsen saaneilla on hämmentävän jyrkkiä mielipiteitä lähtökohtaisesti kovin neutraaleilta vaikuttavista aiheista, kuten rintapumppu, unipesä tai äitiyspakkaus.

Ymmärrän erilaiset vinkit ja lämpimät suositukset. Sen, että joku haluaa laittaa hyvän kiertämään ja kertoa, mistä vempeleestä itselle oli hyötyä, tai minkälaiset sukat omalla lapsella kestivät parhaiten jalassa.

Kyseenalaistan, miksi minulle on ilmoitusasiana kuulutettu muun muassa, että tietyt hoitotarvikkeet eivät missään nimessä ole hyviä tai sopivia kenellekään. Ilman mitään varsinaisia perusteluita (kuten vaikkapa välitön hengenvaarallisuus?).

Älä osta tätä.
Se on ihan paska, eikä missään nimessä tarpeellinen!

Perusteluksi esitetään yksiselitteisesti vain, että ”ei toiminut meillä”.
Mielestäni se on argumenttina hatarahko noin voimakkaalle lausumalle.

Mistä joku voisi aukottomasti tietää, mikä toimii tai ei toimi jollakulla toisella, vain sen perusteella, miten itselle kävi?

Vauvojen tavaraviidakko sisältää myös erikoisia, näennäisen neutraaliksi tai korkeintaan uteliaiksi tarkoitettuja, mutta sävyltään omituisen latautuneita toteamuksia, jollaisiin en aiemmin ole törmännyt, missään aihepiirissä koko tähänastisen elämäni aikana.

Ai otit äitiyspakkauksen, etkä rahana?

Ai et ole varma, tarvitsetko erillistä hoitotasoa?

Ai et ole miettinyt, ovatko bodyt ja housut värimaailmaltaan yhteensopivia?

En ole ennen kohdannut yhtä palavaa tarvetta olla oikeassa, päteä ja tietää, kuin sen tietäminen, mikä on lapselle milloinkin parasta. Se on hämmentävää.

Muistelen erään työkaverin viisasta lausumaa.
"Whatever works", hän totesi.

Ehdottomuus kannattaa heittää romukoppaan, sillä yleensä siitä joutuu ennemmin tai myöhemmin hellittämään. Kaikkea kannattaa ja todennäköisesti myös haluaa kokeilla etenkin epätoivon hetkellä, kun vauvan itkua ei saa loppumaan.

Jonain päivänä jokin juttu toimii, seuraavana ehkä ei. Ei kannata kuunnella muita, vaan itseään.
Eikä ainakaan jättää kokeilematta jotain siksi, että kerran muistaa kuulleensa siitä huonon kokemuksen.

Kaikki, mistä on edes jotain hyötyä jossain vaiheessa, on hyväksi, muistan työkaverin summanneen. Jos se on tutin tarjoaminen vastasyntyneelle jonkun toisen kauhisteluista huolimatta, sitten se on.

Jos se säästää yhden riekaleen omia hermoja, jaksamista ja mielenterveyttä lapsiperheeksi opettelun kaaoksessa, se on jo kotiin päin.

Päätän yrittää toimia sen mukaan, nuo lauseet mielessä pitäen. Se ei tarkoita sitä, että hamstraisin kaikki mahdolliset vimpaimet siltä varalta, jos jostain niistä olisi apua johonkin hetkeen.

Se tarkoittaa sitä, että yritän mennä mahdollisimman paljon oman fiiliksen ja maalaisjärjen mukaan.
Luottaa itseeni, vaikkei se varmasti tule olemaan helppoa.