Hän on samalla niin kevyt ja hauras, mutta hänen painonsa ankkuroi paikoilleen, on voimaa täynnä.
Toivoin, että voisin pidellä häntä sylissäni ensi kertaa niin, että minussa kasvaisi hänelle ystävä.
Nyt sisälläni ei ole ketään, mutta sylini on täynnä. En ole aiemmin pidellyt ketään näin pientä.
Siinä hetkessä hän ei ole kaikkien menetysteni, uhrausteni ja hatarien unelmieni heijastuma.
Hän on hän.
Eikä häntä sylissään pitävä nainen ole rikkinäinen ihmisraunio, vaan sylikummi, joka hypnotisoituu pienistä, tarkkaavaisista silmistä yhä uudelleen.
Hän pakottaa minut pysähtymään. Jokin hänen olemuksessaan, koko olemassaolossaan antaa toivoa, sanoo minulle, että asiat voivat mennä lopulta hyvin.
Muistan, kun pari päivää sen jälkeen, kun hän saapui maailmaan, tein ruokaa yksin kotona.
Olin sekaisin kaikista tunteista, mitä hänen syntymänsä oli minussa herättänyt.
Laitoin soimaan ensimmäisen mieleeni tulleen lapsiin liittyvän laulun, Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Vasta sitä kuunnellessani ymmärsin, että maailmassa oli todella olemassa uusi ihminen.
Ennen kuin huomasinkaan, itkin holtittomasti.
Toivoin vain niin kovasti, että hän pysyisi turvassa, aina.
Sitä toivon edelleen, niin kauan kuin elän.
Kummilapset on ihania ja rakkaita. Mulla on niitä kolme. Kaksi oli entuudestaan ja kolmannen sain kun tapasin mieheni. Hänen kummilapsesta tuli heti kuin omani ja myös lapsi pitää minua toisena kumminaan <3
VastaaPoista-S
Ovat ihania kyllä. :) Ymmärrän täysin, jos suurimmassa lapsettomuuden tuskassa joidenkin on vaikea kohdata edes heitä, mutta itse yllätyin positiivisesti, kun huomasin saavani kummitytöstä voimaa.
Poista