Istun sohvalla ja tuijotan tyhjyyteen.
En romahda, joten ehkä tehtävä on siltä osin suoritettu.
En ole järkyttynyt, olenhan hokenut viimeiset viikot itselleni mantran lailla, etten ole raskaana.
Tämä omituinen kierto päättyi tyylilleen uskollisesti. Viimeiset päivät alushousuissa näkyi lähes huomaamaton määrä haaleaa verta kerran tai kahdesti päivässä. Erikoista oli, että muutama päivä sitten tunsin erehdyttävästi ovulaatiokivuilta vaikuttavaa särkyä. Sitä kesti usean päivän ajan yllättävän voimakkaana. En tiedä mitä se oli, mutta mielestäni erotan ovulaatiokivun helposti kuukautiskivuista.
Viimeiset viikot olen kieltänyt itseltäni Googlen käytön. Koska jos Googlelta kysyy, mikä tahansa voi olla merkki raskaudesta ja nimenomaan sitä olen halunnut olla ajattelematta.
Silti kirjoitan nyt hakukentään sanat, jotka kirjoitan aina kuukautisten alkaessa:
"Alkuraskauden verenvuoto."
Koska tottakai toivon, toivon aina viimeiseen asti ja vielä vähän sen yli.
Mitä tämä on, jokin luopumisen rituaali?
Kirjoitan sen, vaikka on päivänselvää, että tämä on kuukautisverta.
Hakutulos: Vähäinen verenvuoto alkuraskauden aikana ei ole vaarallista.
Mietin, kuinka moni nainen on juuri tällä hetkellä raskaana tällä maapallolla.
Niin uskomattoman moni, ja silti juuri minä en ole.
Tämä tunne jaksaa yllättää tyhjyydellään, vaikka olen valmistautunut siihen huolellisesti viikkoja.
Jos vain tietäisin edes jotakin tulevasta. Jos tietäisin, että kahden kuukauden päästä tulen raskaaksi. Tai puolen vuoden päästä.
Mutta kun en tiedä, tulenko koskaan, kukaan ei voi sitä kertoa.
En tiedä mitään. Se on tässä kaikkein pahinta.
Minun sisälläni ei kasva kukaan. Niinpä voin ottaa tulehduskipulääkkeen, kun minuun sattuu.
Voin tilata intialaisessa ravintolassa mitä vain, miettimättä sen kummemmin. Voin juoda niin paljon kofeiinia, että päässä alkaa humista. Voin tehdä ihan mitä huvittaa, ajattelematta ketään muita kuin itseäni.
Mutta miten vapaus voi tuntua näin kahlitsevalta?
Kiitos taas viime aikaisista postauksista, täällä ollaan luettu jokainen vaikka kommentointini vähän laahakin. Mutta aloitetaan tästä uusimmasta tekstistä.
VastaaPoista"Mietin, kuinka moni nainen on juuri tällä hetkellä raskaana tällä maapallolla.
Niin uskomattoman moni, ja silti juuri minä en ole.
Tämä tunne jaksaa yllättää tyhjyydellään, vaikka olen valmistautunut siihen huolellisesti viikkoja.
Jos vain tietäisin edes jotakin tulevasta. Jos tietäisin, että kahden kuukauden päästä tulen raskaaksi. Tai puolen vuoden päästä."
Varsikin nämä lauseet voisivat olla niin mun suusta myös. Usein mietin miksi en vaan voi olla se yksi raskaana oleva. Ja miten pelottavalta tuntuu ajatus siitä että kukaan ei voi tietää tai luvata mahdollista raskautta. Ei mulle, eikä kenelle muullekkaan.
Välillä tulee ihan epätodellinen olo että tuokin teki juuri plussatestin, kun omalle kohdalle se tuntuu niin kaukaiselta ja vieraalta. Tai siis osaan kuvitella ja unelmoida päässäni miten ja missä tilanteessa tekisin positiivisen testin, miten kertoisin sen miehelle jne mutta ajatuksena se että testi tosiaan näyttäisi joskus postiviista kohdallani, tuntuu niin kaukaiselta.
Musta tuntuu että aina kun oon eniten rikki tästä etten raskaudu, maailma oikein hieroo onnellisia uutisia naamaani. Itkin tässä esimerkiksi ennen iltavuoroa miehelle väsymystä tästä ainaisesta kierron kyttäämisestä ja siitä miten turhauttaa edes harrastaa seksiä oikeaan aikaan kun lopputulos on aina menkat. Kun keräsin itseni ja pääsin töihin, sielä samantien osastolle päästessäni juhlistettiin työkaverini äitiyslomalle jäämistä. Siinä sitten ihastelin vaippakakkua ja kuuntelin puhetulvaa sukupuolesta, painoarvionnista ja synnytysjännityksestä. Samalla mietin että tuunkohan itse olemaan koskaan tuossa tilanteessa. Onneksi,
pystyn olemaan ystävällinen ja kiinnostuneen tuntuinen tälläisissä tilanteissa. Kukaan ei varmasti osannut ajatella kuinka kipeetä teki tilanteemme ja kuinka surullinen sisimmässäni olin tässäkin hetkessä.
Ja vapaus, se todella voikin tuntua kahlitsevalta. Tuntuu että sitä tekisi helposti valinnat jotka raskaus edellyttäisi, kunhan vain saisi olla raskaana..
Helpottavaa kirjoitella tänne ajatuksia, niin jaksaa paremmin "normaalissa elämässä" kun välillä saa avautua kunnolla asioista joita ei välttämättä muille kertoisi. Että kiitos kun kirjoitat, en tiedä arvaatkokaan miten tärkeä paikka blogistasi on mulle muodostunut <3
-S
Samaan tulokseen olen tullut, että se mikä tässä eniten pelottaa, on se ettei varmuutta mistään ole. Voi toki tulla raskaaksi seuraavasta kierrosta, mutta yhtä lailla vaikkapa vuoden päästä, rankoilla lapsettomuushoidoilla viiden vuoden päästä tai ei koskaan. Sitä epävarmuutta on tuskallista sietää.
PoistaLaillasi olen monesti ajautunut kuvittelemaan mielessäni, millaista olisi tehdä positiivinen raskaustesti, tai kertoa läheisille raskaudesta. Tuntuu kuin ne kuvitelmat olisivat toisaalta hyvin lähellä, lähes kosketusetäisyydellä, mutta toisaalta kuin toisesta universumista, ihan absurdeja. Samaan aikaan minua kalvaa ajatus siitä, että vaikeutemme eivät tule olemaan ohi, enkä voi sille tunteelle mitään..
Tilanteestamme johtuen Miehelle kertominen on mielessäni musta aukko, sitä en ole halunnut juuri ajatella, vaikka monilla muilla se on varmaan yksi raskaushaaveiden kohokohdista.
Kuulostaa tutulta tuo kuvailemasi tilanne, jossa itse on lopen uupunut tähän loputtomalta tuntuvaan, itseään kiertävään odottamisen kehään ja samaan aikaan raskausuutisia satelee joka puolelta ympärillä. Ne hetket ovat henkisesti raskaita, vaikka niissä näennäisesti koossa pysyisikin. Samoin kuin sinäkin, olen itkenyt omat itkuni yksin omassa rauhassani, ja saanut muiden seurassa vaikutettua sosiaalisen koodiston mukaan ihastuneelta ja ilahtuneelta vauvauutisista.
Kiitos niin paljon sanoistasi, et arvaakaan, kuinka paljon ne minulle merkitsevät. Blogia perustaessa tavoittenani oli tuoda edes yhdelle ihmiselle lohtua ja tuntuu upealta, että olen saanut toteuttaa sen. Tämän ulkopuolisuuden tunteen keskellä on niin tärkeää, että on jokin paikka, missä purkaa rehellisesti tunteita ja missä pidetään yhtä. ♥
Olen tehnyt tuon googlailun myös tuhat kertaa! Sitä vaan ei suostu uskomaan mitään, MITÄÄN, järkisyitä kun toivoo niin kovasti olevansa raskaana.
VastaaPoistaJuuri tänään muuten luin jonkun "stressi voi aiheuttaa lapsettomuutta"-jutun ja mietin, että on se kumma, että kaikenlaisilla pakolaisleireillä ja ISIS:in orjina naiset tulevat raskaaksi, mutta minä vaan en. Kaikki muut, vaan en minä.
Kiva kun kirjoitat, mulla on tosi samanlaisia ajatuksia. :) noh_emilia
https://www.lily.fi/blogit/nayttaa-oikein-hyvalta/
On se vaan välillä niin lohdullista tietää, ettei tosiaan ole ainut, joka googlettelee kerta toisensa jälkeen samoja asioita! Aina välillä sitä jotenkin ajautuu kuvittelemaan, että on ainoa maailmassa joka tekee näin epäloogisia, järjettömiä asioita raskautta toivoessaan, että varmasti kukaan muu ei ole ihan tällainen.
PoistaTuo sama ajatus on itselläkin käynyt mielessä, vaikka toki ymmärrän, että stressi aivan varmasti vaikuttaa. Uskoisin, että myös eri ihmiset (ja heidän kehonsa) reagoivat stressiin eri tavalla, jotkut voimakkaammin ja jotkut eivät niin voimakkaasti, että se merkittävästi hankaloittaisi raskaaksi tulemista. Mutta saan niin kiinni tuosta "miksi kaikki muut, mutta en minä?!"- tunteesta.