Hitaasti, mutta varmasti ne kuluttavat myös minua.
Lähden kulkemaan lenkkiä, joka näyttää arveluttavan tutulta. Pikkuhiljaa matkan varrella alan epäillä, olisinko sittenkin eri reitillä tällä kertaa. Olenko muka nähnyt tuollaistakaan ennen, en, tämän täytyy olla uusi tie. Kunnes lopulta olen taas siinä samassa risteyksessä, josta lähdin.
Tuolta oikealta tulin ja vasemmalta lähdetään uudelle kierrokselle. Muita suuntia ei ole.
Olen kiertänyt sitä samaa iänikuista mutkaa, joka tuo takaisin lähtöpisteeseen. Nyt näen ne kaikki maamerkit, jotka tunnistan vaikka unissani. Seisoessani siinä tunnen itseni idiootiksi todetessani, että toisaalta erityisesti ne pari kohtaa polun varrella näyttivät kuitenkin niin tutuilta.
Ja näin kierrän ympyrää, alan ja päätyn, täytyn ja tyhjennyn, aloitan ja lopetan yhä uudestaan.
Tunnen liikkuvani, mutta en liiku, poljen vain paikoillani, askeleeni eivät johda minnekään.
Tunnit vaihtuvat päiviksi, päivät viikoiksi ja viikoista tulee kuukausia kauhistuttavaa vauhtia, mutta samalla niin hiljalleen.
Yhtäkkiä mennään jo kevättä kohti.
Ei tullut koskettavinta isänpäiväyllätystä (omalle isälleni), ei parhainta joululahjaa, ei ihaninta uudenvuoden taikaa, ei mieleenpainuvinta ystävänpäivää.
Meille ei tule kesän lasta, ei alkusyksynkään. Tuntuu naurettavalta, että koskaan sekuntiakaan toivoin, että niin voisi todella käydä. Että yritetään lasta syksyllä ja kesällä saadaan lapsi.
Haaveilen Miehestä ja hänen kosketuksestaan. Unissani hän tulee lähelleni, painautuu minuun kiinni.
Minulla ei ole tilaa miettiä, miltä tuntuu olla ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa Mies ei halua koskea minuun.
Minulla on tilaa tehdä vain sitä, mitä milloinkin tarvitaan. Kun täytyy odottaa, odotan.
Ja kun täytyy haluta, haluan. Ja sen jälkeen täytyy taas odottaa.
Ja minähän odotan. Väsymättä, järkähtymättä, kyseenalaistamatta.
Kunnes on taas aika lähteä vasemmalle, uudelle kierrokselle.
Tiedätkö, kun aloimme yrittämään, minäkin ajattelin että jos hyvä tuuri käy niin mulla olisi laskettuaika helmikuussa. Nyt ajatus tuntuu niin hassulta. Että vähämpä sitä silloin tiesi.
VastaaPoistaOsaat pukea kipeätkin ajatukset taitavasti sanoiksi ja lauseiksi. Sulla on kirjoittamisen lahja. Paljon lämpöisiä ajatuksia!
-S
Kiitos, ja kuin myös sinne! ♥
PoistaOn kieltämättä jännä, millaisia laskelmia oli ehtinyt tehdä jo päässään, ja nyt jälkikäteen ne vaikuttavat tietysti ihan oudoilta. Vaikka toisaalta olin täysin tietoinen siitä, etteivät asiat välttämättä mene niin!
Kai sitä kerrankin sortui miettimään kaikkea siltä kannalta, mitä tapahtuisi ja olisi siinä tapauksessa, jos kaikki meneekin mahdollisimman hyvin, ei mahdollisimman huonosti..