Kaikki hyvin

Eksyn erään itselleni tuntemattoman vloggaajan Youtube-kanavalle.

Yhdellä videolla hän kertoo ajatuksiaan uudesta raskaudesta.

Olemme suunnilleen samanikäisiä. Tämä ei ole hänen ensimmäinen raskautensa.
Hän mainitsee sivulauseessa raskauden alkaneen tyypilliseen tapaan helposti, jälleen kerran.

Hän pohtii uuden raskauden vaikutusta elämään, kertoo alkuraskauden kelvollisesta voinnistaan.
Luettelee muutamia hankintoja, joita on jo tehny vauvaa varten. Pohtii, mitä kenties pitäisi vielä hankkia. Näyttää kameralle muutamaa ostamaansa pientä bodya.

Hän kertoo, miten onnellisia he kaikki, eli hän, puoliso ja koko perhe ovat uutisesta.

Klikkailen summamutikassa joitakin muita hänen videoitaan.
Lopulta päädyn yhteen, jossa hän kertoo, että vauvan sukupuoli on jo selvinnyt.

Hän puhuu arkisesti, hyväntuulisesti.
Sanat putoilevat rauhallisena, kevyenä virtana hänen suustaan.

Turvakaukalo, äitiyspakkaus.
Loppuraskaus, kehto.
Äitiysloma, synnytystoiveet.

Hän toimii aivan kuten kuka tahansa ihminen, jolla ei ole ollut mitään lapsen saamiseen liittyviä vaikeuksia.

Uusi vauva tulossa. Laitetaanpas ultrakuva jääkaapin oveen.
Merkataanpas taas laskettu aika perhekalenteriin, noin.
Hmm, mitenkähän loppuraskaudesta suunnitellun reissun käy?

Huomioni herpaantuu. En pysty enää keskittymään siihen, mitä hän sanoo.
On pakko pysäyttää video.

Minua ärsyttää. Suorastaan raivostuttaa.

Minua ärsyttää, että samaan aikaan, kun minä ja monet muut suremme sydämemme vereslihalle, maailmassa on niin paljon ihmisiä, joilla ei ole aavistustakaan, mitä käymme läpi.
Tai ei minua varsinaisesti se ärsytä.

Minua ärsyttää tietenkin se, etten itse ole niiden huolettomien joukossa.

Että tiedän jo nyt aivan liikaa, vaikka vasta valmistaudun, pikkuhiljaa harjoittelen olemaan tahattomasti lapseton virallisen määritelmän mukaan.

Tämä on hänelle täysin normaalia, eikä hän edes tiedä muusta.
Hän on saattanut kuulla jostain siskon työkaverista, jolla oli kuulemma vaikeuksia, mutta siinä kaikki.

Lapsia saadaan niin, että ajankohdan voi päättää kalenterista.
Milloin olisi sopiva päivä, olisiko kevätvauva kivaa vaihtelua?
Sitten yksi kerta seksiä puolison kanssa, ja tadaa, tikussa onkin jo kaksi viivaa.
Voi että miten ihanaa, pääsee suunnittelemaan, mitä uusia kivoja vaatteita vauva tarvitsee!

Vain silmänräpäys, ja voi liittyä siihen sujuvasti soljuvaan ihastelukerhoon, jossa kaikki on kerta toisensa jälkeen hyvin. 

Varhaisultra, kaikki hyvin. Niskaturvotusultra, kaikki hyvin.
Äidin vointi, sokerirasitus, verenpaine. Sydänäänet, sf-mitta, painoarvio, tarjonta.
Synnytys, imetys, palautuminen, kaikki hyvin. Vauvalla on kaikki hyvin, äidistä puhumattakaan.

Kaikki on niin uskomattoman hyvin, sikiäminen on yksinkertaisesti parasta!

Kaikki on hyvin, koska miksi ihmeessä se ei olisi?
Mitä edes tarkoittaa, jos kaikki ei ole hyvin?

Noniin. Käsi sydämelle.

Saisiko se minut paremmalle mielelle, jos tietäisin esimerkiksi, että vloggaaja oli todella huonovointinen raskauden puoliväliin saakka?
Tuskin.

Jos minulle kerrottaisiin, että oikeastaan he joutuivat odottamaan esikoista kolme vuotta?
Aivan varmasti, sillä lojaliteettini suuntautuu vahvasti muihin tahattomasti lapsettomiin.
He tietävät sen, mitä kaikkien pitäisi.

Tottakai tiedostan, että kyseisellä henkilöllä on elämässään suruja ja murheita.
Kaikilla on. En tunne häntä, enkä oikeasti tiedä hänen elämästään mitään.
En tiedä, mitä kaikkea hän on jättänyt kertomatta seesteisillä videoillaan.

Mutta en voi olla miettimättä, etten tietäisi, miten noin eletään.
Vaikka tulisin nyt raskaaksi, en osaisi enää.

Se on mennyttä, todennäköisesti iäksi.
Itsestäänselvän rento keveys, huolettomuus.

On hassua ajatella, että minä olen nyt juuri Se Ihminen, johon aina internetin huonoista puolista  puhuttaessa viitataan. Olen se, joka purkaa omaa pahaa oloaan muihin netissä, anonymiteetin suojissa. Sellainen, joista sanotaan, että niillä ihmisillä on vain itsellään paha olla.

Niin on. 

Minulla on usein paha olla.

Tietenkään en koskaan lähestyisi kommentteineni kyseistä henkilöä.
EIhän hän oikeastaan kuulu tähän asiaan mitenkään.

Kaikesta huolimatta koen, että tämä puoli lapsettomuudesta on hyvä tuoda julki.
Siitä on hyvä puhua. Vaikka se on synkkä, ikävä, epämiellyttävä puoli.

Mutta kyllä se on myönnettävä.

Täysin tuntemattoman ihmisen raskaus aiheuttaa minussa näin paljon negatiivisia tunteita, koska sisimmässäni pelkään niin kamalasti.