Olen alkanut arvottaa viikkoja ja niiden sisältöä yhä enemmän sen mukaan, mikä kuukautiskierron viikko on menossa. Henkisesti kaikkein helpoin viikko on heti ovulaation jälkeen.
Silloin kaikki on (ainakin periaatteessa) mahdollista.
Viikko, jona kuukautiset alkavat, on vaikea. Saan tehdä jotain, eli syödä lääkkeitä, mutta niiden tuoma uutuudenviehätys on ajan mittaan kadonnut.
Sitä seuraava viikko, joka päättyy ovulaatioon, on vaikea. Alkuun mitään ei tapahdu, ja tuleva ovulaatio lieveilmiöineen stressaa jo etukäteen. Lopulta koittaa (irrotuspiikin avulla varmistettu) ovulaatio, jonka aikana on pakotettu keskittymään aivan liiallisissa määrin siihen, mitä juuri sinä hetkenä tapahtuu.
Sitten koittaa viikon autuus. Kaikki tarvittava saattaa teoriassa olla jo tapahtumassa sisälläni.
Seuraava viikko ennen kuukautisia on vaikea. Odotan jatkuvasti sitä mystistä tunnetta samalla kun jo yleensä tiedän, ettei sitä ole tulossa. Tämä viikko huipentuu siihen, mitä jo yhdessä kirjoituksessa nimitin pieneksi kuolemaksi.
Usein mietin jostain tulevasta suunnitelmasta tai tapahtumasta heti ensimmäisenä, millaiseen ajankohtaan kuukautiskierrossa se osuu.
Illanistujaiset kavereiden kanssa kuukautisten juuri alettua/alkaessa:
Pitäisikö yrittää, vai perua suoraan, ei edes lupautua?
Mökkiviikko Miehen kanssa ovulaation jälkeisellä viikolla:
Mahtavaa, ei pakkoseksiä vaan rentoa yhdessäoloa ilman paineita!
Kävelylenkki ystävän kanssa 1,5 viikkoa ovulaation jälkeen:
Mikä tahansa toiminta on hyvä, että saisin levottomina pyörivät pahaenteiset ajatukset toisaalle.
Yksi työkaveri ilmoittaa odottavansa toista lastaan. Hänen kasvoillaan on raikas hehku.
Hän tulee saamaan taas upean kauniin raskausvatsan, jonka hän stailaa viimeisen päälle, niin kuin viimeksikin.
Olin arvannut, että hän saattaa piakkoin toivoa puolisonsa kanssa toista lasta.
Olin salaa haaveillut, että kenties voisimme huomata olevamme samaan aikaan raskaana.
Nyt hän ehti ensin, jo toisen kerran.
Kaikki muut ehtivät ensin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti