Negatiivinen.
Onko raskaustestin mahdollista olla niin negatiivinen, että sen valkoisuudesta suorastaan sokaistuu?
Ihmettelen hämmentyneenä, mihin kohtaa tässä ylipäänsä pitäisi tulla toinen viiva, jos se joskus tulisi?
Missä on se kohta, jossa monet näkevät niin sanotun "viivanpaikan", sen haalean juovan, jonne toisen viivan pitäisi piirtyä?
Koko tila sen yhden tökerön tummanpunaisen viivan ympärillä hohtaa häikäisevän valkeana, kuin ensilumi.
Kaikki ne raskausoireilta vaikuttavat tuntemukset, kaikki ajankohdallisesti omituiset ja pitkäkestoiset, menkkamaiset kivut.
Ne olivat Terolutien ansiota. Tottakai.
Se, että haistoin eilen sukulaisen
kerrostalon pihassa ilmiselvän tiikerikakun tuoksun, ilman kakkua missään näkyvissä. Kävi ilmi, että iltapäivällä oli
tulossa taloyhtiön järjestämä ulkotapahtuma, johon kenties joku jossain leipoi tai oli leiponut.
Pelkkää mielikuvitusta, toiveajattelua. Vääristynyttä todellisuutta, harhaa.
Miten ihmeessä voisi olla, että kaikki olisikin ollut jotain muuta, Sitä Muuta, sitä toisenlaista erilaista?
Se ei vain ole mahdollista, ei minulle.
Raskaustesti on negatiivinen.
Minä olen negatiivinen.
Tulevaisuudensuunta on negatiivinen.
Koko ympäröivä maailma on negatiivinen.
Niin, ja myös kehonkuvani on negatiivinen.
Haluan viiltää vatsani auki, tempaista sieltä kohdun ulos ja puristaa sen tiukasti nyrkkiin, niin pieneksi kuin vain on mahdollista.
Haluan nyhtää ja taitella ja pahoinpidellä sitä niin, että se repeää monesta kohtaa, joutuu yhtä mielivaltaisen riepottelun kohteeksi, kuin itse olen sen takia kuukaudesta toiseen joutunut.
Haluan, että siitä tulee kuin kalaverkkoa, mutta liian isoin silmukoin.
Haluan heittää sen veteen keskellä tuhansien metrien syvyistä valtamerta, jonka pohjaan se hiljalleen vajoaa kaikessa rauhassa, koska mikään kala tai muu eliö ei kelpuuta mitään niin kelvotonta ruoakseen.
Haluan sen vaipuvan raukeana hiekkapeittteen alle, toivottomaksi todettuna, hylättynä unohduksiin. Niin, että vain vesi ympärillä voi kuulla sen huokaavan äänettömänä helpotuksesta.
Jotta siinä tapauksessa, jos tämä menee vain näin eikä ollenkaan niin, voin joskus aikanaan kertoa kummitytölleni tarinaa, että sellainenkin minulla joskus oli, mutta ei siitä mitään tullut.
Voi Kuu, mä olen niin pahoillani että sydämeen sattuu. <3 Sulle jos jollekin olisin niin toivonut maailman parhaimman joululahjan, positiivisen raskaustestin. Voimahalaus! Täällä olen lukenut kaikki postaukset reaaliajassa vaikka kommentointi laahaakin.
VastaaPoista-S
Voi kiitos S, niin kauniisti sanottu. ♥
VastaaPoistaTuskaisemmaksi tämä vaan käy, vaikka kuinka sitä yrittää ajatella, että ensimmäisiä Varsinaisia Lapsettomuushoitojahan tässä mennään. Kumpa esimerkiksi ajatus "vasta ekoista kunnon hoidoista" lohduttaisi enemmän, mutta ei se mene niin.. :(
Miten sinulla menee?
Niin, olen miettinyt että onkohan tämä kaikki helpompaa sitten jos / kun on hoidoissa. Mutta ilmeisesti se ei tosiaan mene niin.
PoistaKiitos kysymästä.
Koko loppuvuoden olin käsittämättömän väsynyt, huonotuulinen ja niin turhautunut. Tuntui kuin olisin tarponut jossain syvällä tahmassa itku kurkussa.
Mikään ei innostanut ja olin niin täynnä tätä kaikkea. Olin kateellinen kaikille jotka oli raskaana / jolla on lapsia että ihan pahaa teki.
Tuntui (ja tuntuu edelleen pahalta) veljeni ja hänen kumppanin raskaus. Tunnen itseni niin huonoksi ihmiseksi kun tunnen ahdistusta kun olen heidän lähellä (perheeni on tiivis ja näemme mekko usein.) Tuntuu vaan niin järkyttävän pahalta seurata vierestä heidän onnea, ja koko perheeni onnea koska tämä on ensimmäinen lapsenlapsi. Totta kai ymmärrän että asia on iloinen ja jos olisin samassa tilanteessa, toivoisin että perheeni puhuisi aiheesta ja odottaisi lastamme innolla. On vaan niin epäreilu olo että jotkut todella onnistuu ensimmäisestä kierrosta hupsista vain. En tiedä miten pystyn hyväksymään ja käsittelemään tämän asian. Joka päivä saan informaatiota milloin mistäkin vaivasta / hankinnasta / pahan olon aiheuttajasta. En tietenkään voi olettaa että he eivät voisi kertoa mitään vain siksi ettei meillä ole toiveesta huolimatta lasta, mutta on niin raskasta käydä kaikki nämä tunteet läpi mitä käyn.
En saanut itseäni loppuvuonna gynekologille vaikka olin niin suunnitellut. Toinen koronapiikki sekoitti vuosia säännöllisenä olleen kierron aivan sekaisin. Loppujen lopuksi olin vain niin turhautunut ja väsynyt kun en saanut edes ovulaatiota enää kiinni ja päätin että nyt saa pari kuukautta olla taukoa yrityksestä. Varmaan joku toinen olisi raskautunut juuri tuon "tauon" aikana mutta minä en tietenkään. Nyt olen aloittanut uuden vuoden vähän paremmalla mielellä. Varasin laajat verikokeet itselle ja ajattelin nyt myös hoitaa sen gynekologi käynnin mahdollimman pian. Ehkä jotain pientä toivekkuutta on siis ilmassa, ainakin kun vertaa tuohon loppuvuoden tunnelmaan. Ehkä lisääntyvä valon määrä saa meidät molemmat vähän toivekkaammalle mielelle, tämä rypeminen on tosi raskasta! :D
Voimaa ja valoa! ��
-S
Huh, onpa sinulla ollut melkoinen loppuvuosi.. :/
VastaaPoistaSuoraan sanottuna tilanteesi kuulostaa omaan korvaani painajaismaiselta, mitä tulee veljeesi ja hänen puolisoonsa. En edes osaa kuvitella, miten uskomattoman raskasta ja ahdistavaa on ikään kuin "pakotettuna" joutua seuraamaan noin läheisten ihmisten iloista odotusaikaa ja samalla jatkuvasti todistaa koko suvun onnea, kun yhteyttä pidetään niin tiiviisti ja nähdään usein.
Oletko harkinnut sitä vaihtoehtoa, että rajaisit heitä jotenkin, olisiko se mahdollista? Joko rehellisesti jonkin verran todellisesta voinnistasi kertomalla (en tiedä, tuntuisiko miten luontevalta), tai vaihtoehtoisesti jotenkin "vaihvihkaa", hienovaraisesti?
En tietenkään lainkaan tiedä, miten realistista kumpikaan näistä olisi tilanteessasi, tai onko ylipäänsä jollain muulla järjestelyllä mahdollista "suojata", säästää itseäsi edes osittain.
Rypeminen tosiaan vie kaikki olemassaolevat voimat ja vielä vähän päälle..
Tosi hienoa, että jaksat kaiken tuon keskellä varata verikokeet ja edistää tutkimuksiin pääsyä. Toivon niin kovasti, että niistä olisi sinulle hyötyä ja ne tarjoaisivat jotain apua ja selkeyttä. Tulethan sitten kertomaan, miten meni? :) Aivan hurjasti tsemppiä ja voimahalaus sinne!