perjantai 26. marraskuuta 2021

Viides

Joudun soittamaan puolitutulle, jonka kanssa emme ole olleet yhteydessä ainakaan vuoteen.
Hän mainitsee sivulauseessa olevansa raskaana. Taas. Heillä on neljä lasta ennestään.

Huuleni pakottavat muodostamaan onnittelulauseen. Se pulpahtaa suustani ulos kuin siistiltä tehotuotantolinjalta. Huomaakohan kukaan näissä tilanteissa, miten pingottuneelta ääneni kuulostaa?

Tuskin.

"No joo, no kiitos", tuttava tokaisee ja huokaa sen jälkeen syvään. Äänestä kuultaa turhautuneisuus.

"Mutta on tämä niin kuormittavaa. Kun tiedätkö, raskaana oleminen tuo aina omat haasteensa jo entisestään hektiseen arkeen."

Itse asiassa en tiedä.


"Niin", totean, kun en muutakaan keksi. Samalla tunnen, kuinka kirkkaanpunaisia unelmani riekaleita, isoja hyytymiä valuu hiljalleen sisältä ulos. Kahden samaan aikaan tuhoutuneen munarakkulan sekä ontoksi jääneen kohdun lupaavan paksuisen limakalvon jäänteet. 

Kaksoset. Joku toinen olisi saanut niistä kaksoset.

"Ja kaikki ne yritykseen liittyvät asiat vielä", tuttava jatkaa päivittelyään, ihan kuin uusi raskaus olisi jokin kohtuuton, pakollinen paha. Ikävä tilapäinen häiriö, joita hän vain sattuu saamaan osakseen tavanomaista enemmän.

Yritykseen, mitä heidän tarvitsee enää yrittää?

Aa, siis Yritykseen. Hänellä on yritys.

Niin. Se on kyllä sääli.

Että tälle ihmiselle sitten vielä viides, ja minä en ansaitse yhtäkään?

2 kommenttia:

  1. Tuo tuntuu varmasti väärältä ja epäreilulta....

    Vähänkun meillä, mies sanoi että miksi meille tulee vahingossa lapsi ja toisille ei tule vaikka he kuinka haluaisi ja yrittäisi...niin... mitäpä tohon vastaisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä se juuri tuntuu. Ja niin, mitäpä siihen sanoisi. Ovatko nämä vain mystisiä elämän sattumanvaraisuuksia, vai todiste kohtalosta/isommasta suunnitelmasta, jostain mikä "vain pitikin mennä juuri niin"?

      Ainakin itsellä on välillä suuria vaikeuksia uskoa sellaiseen. On jollain tasolla helpompi ajatella, että kyse on pelkästä huonosta tuurista ja satunnaisuuskertoimesta, ei siitä, että joku/jokin on suuressa viisaudessaan tällaista tarkoittanut, mitä itse kullekin on tai ei ole annettu. Kiitos kommentistasi.

      Poista