En ole varma, johtuuko se tabletista vai siitä, että olin paljon auringossa.
Päänsärky menee ohi ja muita oireita on vaikea erottaa. Välillä olen tuntevinani jonkinlaisia vihlaisuja munasarjoissa, mutten luota niihin yhtään. Epäilen niiden olevan toiveajattelua. Olenhan tuntenut aiemminkin ilmiselvää raskauspahoinvointia, heikotusta, turvotusta, poikkeavaa väsymystä, sitä mystistä The Tunnetta ja ollut näkevinäni kiinnittymisverta, mitä näitä nyt on.
Käsilaukussani on toinen tablettiliuska siltä varalta, jos muistankin tabletinoton vasta töissäollessa.
Niin ei käy.
Odotan ultraääniaikaa. Samalla, kun järjestän takapihaa kevätkuntoon, laitan ruokaa, nauran ystävän kanssa, istutan uuden viherkasvin, teen kävelylenkin, luen kirjaa, käytän auton katsastuksessa.
Suihkussa huomaan olevani pesemässä hiuksia siinä vaiheessa, kun käteni huuhtelevat jo hoitoainetta pois. Havahdun muutenkin usein siihen, että olen tekemässä jotain täysin autopilotilla, mieli jossain muualla. Tai alan hoitaa asiaa, jota en välttämättä muista tehneeni jo aiemmin.
Tunnen itseni vapaamatkustajaksi, joka on vaivihkaa livahtanut satunnaisen junaan. En ole siinä junassa, johon alun perin olin varannut lipun – siinä, jota odotin asemalla pitkään vain todetakseni, ettei se tulekaan. Tähän junaan en olisi halunnut, mutta nousin kyytiin, koska haluan pysyä liikkeessä. Asemalaiturilla hämmentyneenä seisominen oli kaikkein pahinta.
En edes tiedä, mihin olemme menossa enkä ole varma, onko tämä hyvä idea. Milloin konduktööri huomaa, etten kuulu tänne, koska minulla ole lippua, ja pyytää ystävällisesti poistumaan.
Yksi helpottavimmista asioista on tieto siitä, että tätä junaa ohjaa joku muu kuin minä.
Voin luottaa siihen, että joku toinen (toisin sanoen lääkärini) tietää asioista enemmän.
Hän ei tiedä kaikkea eikä osaa ennustaa, mutta hän taatusti tietää paljon enemmän, kuin itse koskaan voin.
Hän osaa kertoa, miltä edessä näyttää ja mitä seuraavaksi kannattaisi kokeilla.
Ja koska joku muu tietää jotain, minun ei tarvitse niin hirvittävän paljon.
Etenkin koska totuushan on, etten tiedä.
Tämä ei ole enää pelkästään minun ja kohtalon (tai universumin) käsissä.
Se on hyvä, koska suoraan sanoen en luota niistä käsistä yksiinkään. Ne ovat kaikki mielestäni osoittautuneet melko huteriksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti