Henkimaailmaan jäänyt

Katsomassani tv-sarjassa nainen kertoo uskovansa henkimaailmaan ja siihen, että jo ennen syntymäänsä ihmisten henget ovat olemassa keskuudessamme, ympärillämme.
Hän on monen lapsen äiti, mutta miettii toiveitaan lopullisesta lapsiluvusta.

Hän on tuntenut viime aikoina yhden hengen läsnäolon lähellään, pienen lapsen.
Voisiko se olla viimeinen, syntymätön lapsi, merkki siitä, että vielä yhdelle tulisi antaa lupa tulla?

Hän ei haluaisi jättää ketään jälkeen, vaan haluaisi olla varma, että kaikki hänen lapsikseen tarkoitetut ovat varmasti maan päällä, syntyneinä. Tai ainakin heille on annettu tilaisuus olla.

En usko henkimaailmaan, mutta saan hyvin kiinni siitä, mitä hän tarkoittaa.
Itsekin tunnen loppujen lopuksi melko samoin.

On ilmiselvää, että yhden ihmisen kuuluisi olla täällä, tässä maailmassa. Mutta hän ei silti ole.
Tämä puuttuva ihminen on lapseni.

Voin hetkessä tuntea hänet, saatan ajoittain melkein aistia hänet.
Voin kuvitella hänet tänne, mutta häntä ei vain näy missään.
Lapseni on vielä jossakin muualla, kuin tällä planeetalla.

Ja minulla alkaa olla hätä siitä, joudunko jäämään tänne loppuelämäkseni ilman häntä.