Meillä on Miehen kanssa selkeä työnjako. Hän keskittyy siihen, että yhdynnät toteutuvat suositellusti hänen osaltaan. Siinä kaikki. Se on hänen ainoa tehtävänsä. Minä hoidan kaiken muun.
Olen laittanut Miehelle viestin klinikan parkkipaikalta. Kertonut lyhyesti, mikä on tilanne ja ennen kaikkea, milloin seksiä tulisi harrastaa. "Ok", hän kuittaa, ei kysy enempää.
Luulen, että tämä on tavallista ahdistavampaa hänelle.
Tietää, että maailman pelottavinta asiaa yritetään auttaa tapahtumaan, ihan lääketieteen keinoin.
Ja niin vain minusta on yhtäkkiä tullut se kliseisin hedelmättömyydestä kärsivän henkilön kuva:
itseään pistävä nainen.
Käteni tärisevät vessan kelmeässä valossa. Muistelen hoitajan yksinkertaisia neuvoja.
Päätän kymmeniä kertoja pistäväni NYT, ja aina peräännyn.
Kukaan ei pidä kädestä. Ei sano, että rakas, sinä pystyt siihen.
Ei tavaa kanssani pistosohjeesta, onko kaikki tehty varmasti oikein.
Tästä on selvittävä yksin.
Lopulta sisuunnun tarpeeksi ja työnnän neulan ihooni. Totean heti, ettei hoitaja valehdellut: hämmentävää, mutta pistos ei tunnu yhtään miltään. Ensimmäistä kertaa elämässäni asia, jonka kivuttomuutta minulle on moneen otteeseen vakuuteltu, on oikeastikin kivuton.
Voittajafiilis on hetken ajan huumaava, pystyin siihen! Pystyisin tarvittaessa uudelleenkin, ehdottomasti.
Onnistumisen riemu hälvenee nopeasti. Yrittämisaika ja suositellut yhdyntäkerrat leijuvat yläpuolellamme kuin surullinen sadepilvi, sulkevat meidät alleen kuin aivan liian raskas painopeitto.
Normaalisti olemme Miehen kanssa kuin erinapaiset magneetit, jotka vetävät toisiaan puoleensa, saavat toisensa hakeutumaan lähekkäin. Kun yrittämisen aika tulee, jännitteet muuttuvat. Miehen varaus kääntyy niin, että meistä tulee hetkellisesti toisiamme välttelevät, kauemmaksi toisistaan ajautuvat.
Yleensä mitä lähempänä toisiamme fyysisesti olemme, sitä lähempänä olemme myös henkisesti.
Näinä päivinä ja hetkinä mitä lähemmäs toisiamme tulemme, sitä kauempana todellisuudessa olemme.
Silloin kun asiat olivat kauan aikaa auki välillämme, olin pitkään henkisesti, emotionaalisesti ja seksuaalisesti lukossa, oikeastaan umpisolmussa. Kykenin osoittamaan hyvin vähän, jos ollenkaan seksuaalista halua Miestä kohtaan. Se johtui siitä, että joka kerta kun hän kosketti minua, jouduin kulkemaan tietoisesti eräänlaisen polun läpi mielessäni.
Tämä on ihanaa, mutta me tulemme eroamaan. Rakastan häntä, rakastan tätä, mutta tämä ei tule toimimaan näin. Pitäisi olla läsnä hetkessä, mutta montako niitä on vielä jäljellä?
Sitä suuremmalla syyllä täytyisi nyt yrittää nauttia, kun vielä voi. Noniin, keskity, KESKITY.
Viime kuukaudet olen yrittänyt parhaani mukaan osoittaa Miehelle, että haluan häntä muulloinkin, kuin vain ovulaation ajankohtana. Sitä ei tarvitse teeskennellä. Haluaisin häntä nykyään kokoajan, jos se olisi vain minusta kiinni.
Kosketan usein häntä kevyesti, vaikka hän ei kosketa minua takaisin. Silitän kättä, selkää, päätä.
Yritän sen avulla muistuttaa, että olen silti tässä, vaikkakin taas kerran meidät erottavan sumuverhon takana. Mies on sanonut sen auttavan.
Kierrämme loputonta ympyrää. Juuri kun olemme kunnolla "toipuneet" aiemmasta ovulaatiosta, juuri kun saan Miehen taas ihan itseeni kiinni, hän tempautuu hetkeksi kauemmas. Välillä se hetki kestää vain lyhyen aikaa, välillä vähän pitemmän. Silti aina hän palaa takaisin lähelleni, ennemmin tai myöhemmin. Voimme olla taas vähän aikaa eniten "me", kunnes taas uudelleen tämä tulee väliimme.
Kehoni rentoutuu vasta, kun yrittämisaika on suoritettu. Äärimmilleen jännittynyt kireys joka solussani hellittää. Mieli käy pitempään ylikierroksilla, kunnes pikkuhiljaa sisäistän sen: kaikki voitava on jälleen kerran tehty.
Olen onnellinen puolestasi että asiat etenevät, hienoa kun uskalsit pistää.
VastaaPoistaOn vähän hullunkurista miten tässäkään asiassa ei asiat kohtaa oikealla tavalla. Sinä haluaisit että miehesi olisi läsnä ja tukisi kun pistäminen pelottaa, mutta se ei ole mahdollista.
Minä pistän työni vuoksi ihmisiä päivittäin ja tiedän ettei jännittäisi pistää itseä kun on niin tottunut tekemään sitä toisille erilaisilla neuloilla. (Hoitaja kun olen) Toki asia olisi käsiteltävä pään sisällä että nyt alkaa pistoshoito yms.
Tiedän myös että mieheni haluaisi varmasti tulla pistämiseen mukaan, osoittaa tukeaan vaikka itse en sitä niin paljon välttämättä tarvitsisi.
On surullista ettei tuokaan asia mennyt kohdallasi niin miten toivoit.
Tuntuu että tiedän mitä tarkoitat tuolla "voimme olla taas vähän aikaa eniten "me", kunnes taas uudelleen tämä tulee väliimme." Musta tuntuu ihan samalta. Meillä on myös niin että mitä lähempänä toisiamme ollaan fyysisesti, sitä lähempänä ollaan myös henkisesti. Jos ei olla oltu tarpeeksi paljon toisen lähellä, huomaan että alamme vääntämään ihan turhista asioista ja kun ollaan lähekkäin, ei teekkään enää mieli jatkaa riitelyä. On pakko myös myöntää että seksi on paljon mukavampaa silloin kun tietää ettei ole optimaalinen hetki tulla raskaaksi. Silloin pystyy antamaan kaikille tunteille ja aisteille ihan eri mahdollisuuden kun päässä ei pyöri tuleva ovulaatio tai se että just nyt on hyvä hetki yrittää.
Minä kuulin taas uudet raskausuutiset kun tuttuni tuli raskaaksi samantien kun alkoivat yrittää. Tuntuu niin epäreilulta miten se toisilla voikin käydä niin helposti. Tuntuu utopistiselta että ihmiset todella tulevat raskaaksi sen suurempi ajattelematta ja missä tilanteessa vaan. Osa lähipiiristänikin saattaa ilmoittaa "huomaisin siitä sitten että oon varmaan raskaana kun menkat oli myöhässä niin ja niin kauan" Ne kertoo uutisen ohimennen, kepeästi. Ja minä mietin että joku todella huomaa raskauden vasta kun menkat on päiviä myöhässä.
Ehkä nyt lopetan tämän kommentin ja alan tekemään jotain. Huomaan että yksin ollessaan ja istuessani paikoillaan, pyörii päässäni koko ajan raskaudettomuuteen liittyviä asiota.
Viikonlopputerkuin;
-S
Kiitos S. Vielä pistämistä enemmän jännitti, kirveleekö aine jotenkin sisälläni, mutta ei mitään tuntemuksia siitäkään. Sinulle pistäminen olisi hoitajana hyvinkin tuttua puuhaa, ja silti saisit siihen yllin kyllin tukea mieheltäsi, mikä on ihanaa!
PoistaOlen itsekin miettinyt, että alkaa vähitellen vaikuttaa siltä, että hyvin harva asia tässä taitaa mennä sillä tavalla, kuin olin alun perin toivonut. Mutta ei auta, itsehän tämän polun olen valinnut..
Olen ihan samaa mieltä, että seksissä on niin eri lähtötilanne tehdä jotakin sen takia, että niin pitää juuri tällä hetkellä tehdä, kuin sen takia, että niin tekisi juuri nyt mieli tehdä. Koko hetken yllä alkaa herkästi häilyä epämääräinen, raskas paino. Ja kun "taakka" häviää, voi taas hakeutua toisen lähelle muuten vain.
On aivan käsittämätön ajatus, että joku tosiaan vain huomaa menkkojen olevan myöhässä ja hetken päästä jo selviää, että onkin raskaana. Ilman minkäänlaista ajatustyötä, ilman aavistustakaan ovulaation ajankohdasta, ilman ajoitettuja yhdyntöjä. Voi miten kaukaiselta todellisuudelta se vaikuttaa!
Voisiko sitä itsekin vain nukahtaa ja herätä siihen lähtötietoon, että kappas, menkat ovat viikon myöhässä..?
Lämpöä sinunkin viikonloppuusi! :)