Sitten tulee se ilta, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle.
Sytytyslanka saa tällä kertaa kipinän etäisen kaverin raskausuutisesta. Tiedän, että he ovat yrittäneet vähän yli puoli vuotta.
Puoli vuotta.
Mikä on vähän ja mikä on paljon, en todellakaan tiedä enää. Missään ei ole mitään järkeä.
Tunnen, kuinka rintalastan päälle asettuu painava, puristava tunne.
Rasittaa. Ärsyttää.
Turhauttaa. Itkettää.
En ole niin vahva, kuin haluaisin kaikille vakuuttaa. Kaikista eniten itselleni.
Ei tämä pakka ole niin hyvin kasassa, kuin yritän kovasti esittää.
Haluan vetäytyä jonnekin kauimmaiseen maailmankolkkaan, olemaan yksin.
Sinne saisi tulla vierailulle korkeintaan Mies, silloin tällöin. Ei ketään muita, koska siedän heitä nykyään hyvin vaihtelevalla menestyksellä.
Ei ystäviä, ei sukulaisia, ei tuttavia, ei työkavereita. Ei ketään, joka voi tulla raskaaksi.
Heitä kaikkia koskisi luolan suulle ripustettu "KEEP OUT!"-kyltti.
En kestä näitä uutisia, en vain jaksa enää.
En kestä tuntea itseäni näin epäonnistuneeksi, jatkuvasti.
En jaksa yrittää vakuuttaa itseäni siitä, ettei se tarkoita, että olen ihmisenä huono tai epäonnistunut.
En jaksa taistella sitä tunnetta vastaan.
En jaksa enää vain odottaa, vaikka juuri sitähän minun täytyy taas tehdä.
Aina vain, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen.
Pärjäisin tässä maailmassa paremmin, jos vain saisin sulkeutua kaikilta muilta ihmisiltä. Muiden raskausuutisilta, ultraäänikuvilta, lasten syntymäpäiväjuhlilta, baby shower-kutsuilta.
Ihan kaikelta.
Yhteisen, ikioman kodin etsiminen Miehen kanssa tuntuu hyvältä. Ajatus siitä, että olemme todella valmiita niin isoon sitoutumiseen toisiimme, tuntuu hyvältä.
Kävi miten kävi, tuli mitä tuli, me haluamme olla yhdessä.
Samalla omistusasuminen pelottaa.
Ajatuksena ja toiveena olisi asua uudessa kodissa pitkän aikaa. Useita vuosia, jopa vuosikymmeniä. Sitoutua siihen, luoda siitä elämämme tukikohta, turva-asema. Omannäköinen, oikea koti.
Kun pohdimme makuuhuoneiden määrää ja toteamme, että kolme olisi varmaankin sopiva, en voi olla ajattelematta, entä jos lapselle tarkoitettu huone jää tyhjäksi?
Öisin mietin, kestäisinkö kulkea vuodesta toiseen lapselle tarkoitetun huoneen ohi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti