sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Sisäinen dialogi

"Jaahas. Menkat olisi taas alkamassa muutaman päivän päästä."

"Joo-o. Voi vittu tätä. Välilä ei vaan meinaa jaksaa. Tuntuu että pää hajoaa."

"Juu, niinhän se kai.."

"Miten niin kai?"

"Mutta oikeastaan, eihän tämä juuri tällä hetkellä niin kamalaa ole?"


"Siis mitä sä oikein puhut?"

"Ajattele nyt. Oman kodin etsiminen on paraikaa meneillään. Eihänse nyt niin paha olisi, jos se vaikka löytyisi ensin, ja vasta sitten tulisit raskaaksi."


"?!?"

"Vai olisiko?"

"Toihan on ihan järjetöntä! Siihen uuden kodin löytämiseen voi mennä vaikka vuosi. En halua odottaa raskautta enää hetkeäkään kauempaa!"

"Niin, mutta tarkoitankin, että ajatuksen tasolla.."


"Ja kaiken hyvän lisäksi, kuten ollaan jo erittäin selvästi saatu huomata, minä en vain TULE raskaaksi silloin kun huvittaa tai on hyvä hetki, minut keinotekoisesti yritetään TEHDÄ raskaaksi jossain aikataulussa. Ja täysin eri asia on, onnistuu se edes silloinkaan!"

"Tiedän, tiedän. Yritän vain sanoa, ettei se niin paljoa haittaa, vaikka tuleekin vähän odottamista julkisen puolen hoitoihin."

"En tajua mihin tämä liittyy? Jos pääsisin julkiselle IVF-hoitoihin just nyt, menisin sinne heti!"

"Mutta sä olet odottanut kohta puolitoista vuotta! Mitä kolme lisäkuukautta siinä tekee?"


"Miten voit sanoa noin? Tämä on ollut ihan yhtä paskaa. Antaisin mitä vain, että tulisin raskaaksi juuri nyt."

"Juu mutta kun et sinä tule, ja se siitä. Ei sille voi mitään, joten hellitä, hyvä ihminen. Lakkaa vatvomasta sitä."

".."

"Vai ethän vaan oikeasti elättele edelleen toiveita, että tulisit tässä välissä luomuna raskaaksi?"


"No en tietenkään!"

"Hyvä. Ja jos oikeasti teet niin, lopeta."


"Kyllähän sitä aina silti toivoo. Etkä siitä huolimatta voi väittää, että on muka HYVÄ asia, että joudutaan odottamaan julkiselle pääsyä. Kun ei se vaan ole, siinä ei ole mitään hyvää!"

"Samaa mieltä, odottaminen on paskaa. Mutta jos kuuntelisit edes hetken, niin kuulisit, että on siinä hyviäkin puolia."

"Kerro ihmeessä, mitä hyvää on siinä, että elää päivästä toiseen pelon, surun, epävarmuuden ja ahdistuksen kanssa, valvoen yöt miettien, loppuuko se koskaan? Ahdistuksen, josta lähes jokainen elollinen olento jatkuvasti muistuttaa olemassaolollaan, johon ei auta mikään, ja jolle ei voi itse tehdä mitään?"

"Tiedämme molemmat, ettei tuska ketään jalosta."


"Ja mitä hyvää on siinä, että tämä kaikki jatkuu pitempään?"

"Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Kiistatonta hyvää."

"Kuten?"

"Mietipä hetki asiaa Miehen kannalta. Ehkä jos teillä tai siis meillä olisi valmiina oma koti, johon pääsisi jo asettumaan. Voisiko se auttaa häntä sisäistämään myös tätä lapsiasiaa paremmin?"

"Hmm, en tiedä. Voi olla."

"Voisiko se auttaa häntä tämän asian käsittelyssä, ettei tulisi yhtä aikaa kahta valtavan suurta elämänmuutosta, oman ensiasunnon ostamista ja raskautta?"

"Mahdotonta sanoa varmaksi, mutta hyvin todennäköisesti kyllä."

"Kas. Siinäpä sinulle hyvä puoli."


"Jippii. Onpa tosiaan parempi näin, että tässä on odottamista sadan nälkävuoden edestä."

"Et voi kiistää, etteikö se olisi hyvä puoli. Etkä voi kiistää, etteikö se olisi merkityksellinen asia."


"Hyvä on, myönnän. En voi kiistää."

"Hyvä. Näe se, tiedosta se."


"Näen, tiedostan. Silti pelottaa. Haluaisin vaan siirtyä äkkiä eteenpäin, seuraavaan asiaan."

"Ei tässä oikeasti ole hengenhätä, vaikka siltä tuntuisi. Ne IVF-hoidot on tulossa sieltä, aikanaan."


"En mä tästä ainakaan nuorene, eikä mahdollisuudet mitenkään erityisesti parane.."

"Sinun liian monet munasolut voivat kyllä odottaa hetken, eivät ne mihinkään ole kuolemassa."


"Ei olekaan, mutta välillä tuntuu, että mä itse olen!"

"Tiedän, mutta et sinä tähän kuole."


"Lupaatko?"

"Lupaan. Voit kuolla moniin asioihin. Mutta tähän sinä et kuole."



4 kommenttia:

  1. Oliko teillä lähete jo mennyt Tilkkaan? Jos ei niin se kannattaa asap laittaa menemään, sillä jonoja on. Esim mekin tehtiin yksityisellä inssit eli suoraan ivf mentiin julkiselle mut silti lähetteen laitosta ivfn aloitukseen meni 9,5kk. Ja tää oli ennen koronaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Meillä ei ole vielä lähetettä kunnalliselle puolelle. Olen käsittänyt, että saamme sen vasta sitten, kun tämä kolmaskin inseminaatio todetaan epäonnistuneeksi, ja hoidot yksityisellä puolella loppuvat.

      Huh huh, yli yhdeksän kuukautta on pitkä aika odottaa hoitojen alkua.. Itseäkin hirvittää, mikä mahtaa olla jonotilanne tällä hetkellä. Vaikka ensikäynnin saisikin hoitotakuun piiriin, niin missä aikataulussa itse hoidot alkavat, se onkin eri juttu..

      Saanko kysyä, miten IVF-hoidot teidän kohdallanne sujuivat?

      Poista
    2. Me itseasiassa laitettiin lähete jo ennen inssejä että sinänsä ajattelisi että sekin ois teilläkin mahdollista. Saatiin just inssit yksityisellä tehtyä kun oli sitten eka aika julkiselle. Tuohon 9,5kk sisältyi myös kesätauko. Mutta oli se lopulta pitkähkö aika. Ivf meni kohdallamme hyvin ja saatiin vauva syliin.
      Toki toivotaan vielä että teillä kuitenkin tämä kolmas inssi toisikin onnistumisen vaikka oma mieli sanoisikin muuta! Itselläkin kyllä oli tosi pessimistinen olo inssejä kohtaan mutta aina joitain onnistaa kuitenkin.

      Poista
    3. Minulle yksityisen klinikkamme lääkäri kertoi heillä olevan käytäntönä, että kirjoittavat lähetteitä kunnalliselle puolelle sitten, kun on selvää, että asiakkuus oikeasti siirtyy sinne puolelle eivätkä hoidot jatku enää yksityisellä.

      Sain käsityksen, että tämä olisi ikään kuin jonkinlainen "sopimus" julkisen puolen kanssa, ja ymmärsin ideana tässä olevan, ettei asiakkailla olisi ikään kuin kahdessa paikassa hoitosuhde meneillään yhtä aikaa.

      Toki varmasti olisin saanut lähetteen hetimmiten, jos olisimme olleet vain ja ainoastaan sitä vailla emmekä olisi halunneet tehdä kaikki kevyemmät hoidot heillä. Nyt vähän hämmentää ajatella, olisiko tätä pitänyt osata jotenkin kyseenalaistaa..?

      Joka tapauksessa ihanaa kuulla, että teillä hoito onnistui ja toiveenne toteutui, nämä kokemukset antavat aina toivoa itsellekin, kun lähdetään rämpimään kohti IVF:ää..

      Poista