Mutta kuitenkin.
Kerroin hänelle, että kuulemani huolestuttaa minua. Toin esiin, että mielestäni hänen pitäisi lähteä suhteesta, hän saattaa olla vaarassa. Jotain pahempaa voi tapahtua seuraavan kerran, vaikka kuinka on vannottu ettei mitään enää käy.
Katsoessani häntä ymmärsin, että kyllä hän sen kaiken tietää. Hän on miettinyt sen tuhanteen kertaan.
Hän kertoi, ettei vain ole vielä valmis siihen. Rakkautta on niin paljon jäljellä, toivosta puhumattakaan.
En tiedä väkivaltaisessa parisuhteessa elämisestä mitään omakohtaisesti.
Minun ja Miehen suhteessa ei ole koskaan ollut väkivaltaa, ei myöskään aiemmissa suhteissani. Havahduin siihen, että meillä on silti ystäväni kanssa jotain yhteistä.
Olemme molemmat tilanteessa, jossa emme koskaan kuvitelleet olevamme.
Olemme joutuneet luopumaan periaatteistamme, joita meillä joskus aiemmin oli.
Ystävälläni oli aikoinaan periaatteena, että yksi tönäisy riittää.
Silloin suhde päättyy heti eikä paluuta takaisin ole.
Minulla oli aikaisemmin periaatteena, että mikäli lasten harkitseminen tulisi suhteessa ajankohtaiseksi, molempien tulisi aidosti haluta sitä, mieluiten yhtä paljon.
Myöhemmin huomasin kertovani ystävälleni omasta kokemuksestani, vaikka olen erittäin valikoiva siitä, kenelle kerron. Usein valitsen olla kertomatta siksi, etten luota tarpeeksi siihen, ettei kyseinen henkilö kerro asiaa eteenpäin. Mutta myös siksi, koska pelkään, että minut tuomitaan ja lytätään.
Tällä kertaa tein poikkeuksen. Halusin sanoa hänelle, että ymmärrän, miltä tuntuu olla tilanteessa, johon kaikilla on tarjota yksinkertaisia, helppoja ratkaisuja. Neuvoja, joita vastaanottaja ei ole varmaan vain ymmärtänyt ajatella aiemmin, omaa yksinkertaisuuttaan tai vähäjärkisyyttään.
Miltä tuntuu olla tilanteessa, jossa ulkopuolisen silmiin ei ole järjenhiventäkään olla.
Mustavalkoisuus on alkanut hävitä ajattelustani parin viimeisen vuoden aikana.
Ulkopuolelta on niin helppoa tietää ratkaisuja ja jaella ohjeita siitä, miten missäkin elämänvaiheessa tulisi toimia. On myös helppoa ihmetellä, miksei joku silti toimi niin kuin neuvotaan.
Typerimpiä ovat mielestäni julistukset, jotka alkavat sanoilla "Jos itse olisin tuossa tilanteessa, niin.."
Väitän, että on lopulta todella vaikeaa kuvitella ja yksinkertaisesti mahdotonta tietää etukäteen, miten toimisi jossain vaikeassa ja monimutkaisessa tilanteessa, kuitenkaan olematta kyseisessä tilanteessa itse. Mielikuvitus kun on lopulta rajallinen. Aitoja, todellisuutta vastaavia tunteita kaikkine monitahoisine syvyyksineen on mahdotonta luoda tyhjästä, vain keksimällä ja ennustamalla.
Ihmistä voi ymmärtää tuomitsematta, kuunnella arvostelematta, kertoa oman mielipiteensä loukkaamatta, kunnioittavasti. Ilman, että toinen tuntee itsensä maailman yksinkertaisimmaksi olioksi.
Jos teini-ikäiselle minulle olisi kerrottu, minkälaisessa hetkessä tulen aikanaan lasta toivomaan ja yrittämään, mitä hän olisi ajatellut? Hän olisi todennäköisesti tuijottanut epäuskoisena eteensä tyhjin katsein, ymmärtämättä mitään kuulemastaan. Ihmetellyt aidosti, miten kukaan voi koskaan päätyä noin järjettömään ratkaisuun.
Ei tämä ole ollut tietoinen tulevaisuudensuunnitelma.
Mutta niin on silti vain käynyt.
Kauan sitten asetettu raja on siirtynyt.
Tämä kommentti ehkä satuttaa tai lannistaa. Mutta en voi olla sanomatta.
VastaaPoistaMinäkin olin suhteessa, jossa jouduin puntaroimaan periaatteitani. Ajattelin, että ehkä ne olivatkin hieman hölmöjä ja naiiveja, ja että aikuisena pitää vain hyväksyä se, miten parisuhde muuttuu vaikeaksi. Mutta vähitellen luovuin paitsi periaatteista myös itsestäni. Päivä päivältä tuossa suhteessa olin vähemmän minä.
Lopulta suhde päättyi, eikä edes minun aloitteestani. Olin luopunut niin paljosta, etten enää osannut luopua kumppanistani. Ero oli vaikea käsitellä, mutta pahimman jälkeen aloin vihdoin ymmärtää, miten eksyksissä olin ollut. Olin kärsinyt vuosia ahdistuksesta ja kadottanut itseni täysin.
Parasta, mitä exäni teki, oli se, että hän jätti minut. Olin vihdoin vapaa. Vähitellen olin taas minä. Se on korvaamatonta.
Hei.
PoistaEn kokenut kommenttiasi satuttavana tai lannistavana.
Mielestäni on arvokasta, että ihmiset kertovat toisilleen omista tilanteistaan ja niihin liittyvistä tunteistaan, tilanteita kun on yhtä monta kuin ihmisiäkin.
Pitää varmasti paikkansa, että mitä enemmän suhteen puolesta on jo "uhrannut", sitä vaikeampaa eron mahdollisuuden miettiminen on. Sinun kohdallasi ero oli lopulta helpotus ja vapautuminen elämästä, jota ei kokenut omakseen. Olen iloinen puolestasi, että kohdallasi asiat ratkesivat lopulta parempaan suuntaan, alun järkytyksen jälkeen.
Niinhän sitä sanotaan, että läheltä ei näe kauas. Saattaa olla, että itsekin näen oman tilanteeni eri tavalla vuosien päästä.
On myös täysin mahdollista, että jälkiviisaana ajattelen, että olisi pitänyt toimia toisin ja tehdä erilaisia valintoja.
Kompromissien tekeminen isojen asioiden kohdalla ei ole helppoa eikä aina edes mahdollista. Ei ole yksinkertaista miettiä, mistä on valmis luopumaan ja mistä ei. Kuitenkin ajattelen, että jokaisen on tehtävä valinnat niiden arvojensa ja kokemustensa pohjalta, joita silloin itsellä on.
Kiitos paljon, kun jaoit oman kokemuksesi.
Todella viisas kirjoitus!! Ihailen sinua, olet upea ystävä ystävällesi ja sinulla on todellista viisautta <3
VastaaPoistaVälillä meinaa hämmästyttää, miten sydämellisiä ja ystävällisiä lukijoita tällä blogilla onkaan. Voi kiitos!
PoistaYritän olla hyvä ystävä, kysellä kuulumisia ja kuunnella. On myönnettävä, että ajoittain heidän asioihinsa on ollut vaikea keskittyä, siksi välillä on tullut oltua omiin oloihinsa vetäytyvä ystävyyssuhteissa. Viisautta toivoisin roppakaupalla lisää!