Raskauden mahdollisuus tiivistyy jostain syystä ajatuksissani syömiseen ja juomiseen.
Se vaikuttaa olevan itselleni riittävän konkreettista.
Ravinto suuntautuu hetkeen tässä ja nyt, tulevaisuutta en uskalla ajatella. Arvelen, että tiettyjen ruoka-aineiden välttäminen on paikallaan jo tässä vaiheessa, kun raskaus on vasta toiveiden asteella.
Päivällistä suunnitellessani käyn kolme kertaa jääkaapilla tarkistamassa, että ruokaan tuleva juusto on varmasti valmistettu pastöroidusta maidosta. Jostain mieleeni on iskostunut tieto, että pastöroimattomasta maidosta valmistettu juusto ei ole suositusten mukaista.
Vaikka kuinka yritän vakuutella itselleni, että raskaaksi tuleminen yhdestä kerrasta on erittäin epätodennäköistä, on vaikea olla ajattelematta asiaa. Ajattelen sitä kokoajan, halusin tai en.
En ole koskaan ollut näin toiveikas lapseen liittyen. Olen kliseisesti sanottuna toivon toisella puolen. Itselleni vieraammalla puolella. Sillä paremmalla, aurinkoisemmalla. Tätä lähempänä lasta en koskaan ennen ole ollut. Tasapainoilen hyvin kapealla laudalla, jossa innostus ja varovaisuus vuorottelevat.
Kävelyltä tullessani otan pienen hörpyn kokista. Hetkinen, entäs kofeiini?Mitenkäs huomiseksi suunniteltu kantarellikastike, ovatko sienet sallittuja?
Selvitän suosituksia sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan. Kun olen syömässä jotain, josta olen epävarma, tarkistan. Pitemmälle en uskalla mennä. En halua olla vielä varautunut kaikkeen, tietää jo valmiiksi liian paljon. Samalla yritän valmistaa itseäni näkemään muutaman päivän päästä verta.
Minulle tämä kaikki on jännittävää, kihelmöivää, uutta. Suorastaan hauskaa. Saan oikeasti vaikuttaa johonkin ja tehdä jotain! Tai tässä tapauksessa pikemminkin jättää tekemättä, mutta kuitenkin.
Nämä ajatukset hivelevät toivoa, joka on yhtäkkiä edessäni konkreettisempana kuin koskaan.
Sallin tämän itselleni. Ja vaikken edes sallisi, en selvästikään mahda tälle mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti