Taas on tämä aika kuukaudesta.
Vedän jo valmiiksi henkeä, kuin sukeltaisin painostavan, mustan veden alle, jossa minun täytyy kyetä viettämään pari kolme seuraavaa vuorokautta. Niiden sisään mahtuu useita loputtoman pitkiltä tuntuvia hetkiä sekä krooninen, sisäelimiä hiljalleen nakertava syyllisyydentunne.
Yleensä Miehen silmistä ja koko olemuksesta on saanut lukea vain yhden sanan: pakko. Kuin se olisi kirkkaanpunaisella tekstillä leimattuna otsaamme, ja oikeastaan koko viikonlopun päälle.
Pakko yrittää, pakko haluta, pakko tehdä se.
Mutta tumma, näihin aikoihin masentavan alhaalla roikkuva pilvi Miehen pään yläpuolella on poissa, kadonnut.
Illalla katson sängyn laidan yli, etsien jättimäistä elefanttia, joka tykkää näihin aikoihin seisoskella makuuhuoneessamme. Mihin se on mennyt? Se on niin iso, ettei se mahtuisi sängyn alle.
Jos se olisi täällä, sen huomaisi. Sitä ei näy. Ei, vaikka laitoin sille jo ruohoa valmiiksi, varmana että siellä se taas pian nököttäisi, mahdottomana jättää huomiotta.
Katson Miestä pitkään, vaivun hänen syliinsä. Halu tulvii yli äyräiden.
En tiedä, mitä tehdä sillä kaikella, kun se yhtäkkiä onkin siinä. Villinä ja vapaana, ei minkään voimakkaamman taakse syrjäytettynä. Keskitymme toisiimme, emme niinkään yrittämään lasta.
Yhdessä olemme kuin kaksilla keuhkoilla hengittävä, samaan tahtiin paikoillaan vavahteleva tarueläin.
Kuin saman sykkeen ja mielen jakava monimutkainen organismi, jonka koko toiminta perustuu sen itsensä ylläpitämään jännitteeseen.
Ja mikä ihmeellisintä, seuraavana päivänä olemme sitä uudestaan.
Vihjailemme, kiusoittelemme, jopa suorastaan flirttailemme.
Rappukäytävässä hän koskettaa minua kevyesti, kehojen välisen latauksen voi tuntea.
On hän tehnyt sitä aiemminkin, mutta ei koskaan näinä päivinä.
Se tuntuu ihmeelliseltä. Olen jo tottunut siihen ristiriitaan, jossa tähän aikaan olemme henkisesti etäisimmillään toisistamme. Juuri silloin, kun samaan aikaan meidän tulisi olla fyysisesti läheisimmillään.
Rintani päällä ei istu puristava syyllisyys, vaan henkeni kulkee vapaana.
Väristen, antautuen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti