perjantai 4. maaliskuuta 2022

Puolitoivottu lapsi

Törmään netissä uutisartikkeliin, jossa on haastateltu perhesuunnitteluun perehtynyttä psykoterapeuttia. Artikkelissa käsitellään erilaisia syitä siihen, miksi lapsen yrittäminen voi lykkääntyä epävarman, lapsitoiveita viivyttävän puolison takia. Terapeutin mukaan kyseessä ei ole pelkästään miehiä koskeva asia, vaan lapsen yrittämistä viivyttävät myös naiset.

Yhdeksi syyksi viivyttelylle arvellaan, että erityisesti osalle miehistä voi tulla yllätyksenä tieto siitä, ettei naisen raskaaksi tuleminen esimerkiksi neljäkymppisenä ole itsestäänselvää.

Osalla lapsitoiveistaan epävarmoista voi olla myös pelkojen värittämä, osittain vinoutunut kuva vanhemmuudesta ja sen vaatimuksista. Tämä voi perustua lähiympäristöltä kuultuihin kauhujuttuihin valvomisesta sekä muista suurista haasteista ja uhrauksista. Saatetaan hakea lopullista täydellistä varmuuden tunnetta asiasta, sitä välttämättä koskaan saavuttamatta. Miettiä, riittääkö oma halu ja toive lapsesta, vaikkei ole täysin varma ja valmis.

Artikkelissa mainitaan yhdeksi mahdolliseksi viivyttelyn syyksi sekin, ettei kumppani todella halua lasta. Yleisenä totuutena tästä asiasta todetaan, että "yhdenkään lapsen ei tulisi joutua syntymään perheeseen, johon hän ei ole tervetullut molempien vanhempien mielestä".

Kyseinen lause jää pyörimään mieleeni.

Sen mukaan tämä, mitä me teemme, on ilmeisen väärin.
Eettisesti, moraalisesti ja normiston koodin mukaisesti väärin.

Näin ei saisi tapahtua, tällä lailla ei saisi toimia.

Mutta onko se väärin?

Ja jos on, miten väärin se on? Millä tavoin, ja miten paljon? 

Onko se väärin siltä osin, ettei se ole aivan ihanteellista, vai onko se sillä tasolla peruuttamattomasti väärin, ettei taivaaseen ole pääsyä, jos näin kertakaikkisen vastuuttomasti on ihminen toimiva?

Ketä kohtaan se on väärin, lasta haluamatonta vanhempaa vai myös itse lasta kohtaan?

Jos lasta haluamaton vanhempi alkaisi henkisesti tai fyysisesti kohdella lasta väärin, pahimmillaan pahoinpidellä tätä (tai lapsensa toista vanhempaa lapsen nähden), tottakai se olisi lasta kohtaan väärin.

Tiedän oikein hyvin, minkä uhrauksen Mies on puolestani tähän mennessä tehnyt ja on jatkossa tekemässä. Se on valtava. Tiedän myös varmasti, että jos joskus saisimme lapsen, Mies ei koskaan, ei ikinä tarkoituksellisesti tekisi tai haluaisi mitään pahaa hänelle. Siitä ei ole epäilystäkään.

Tottakai olen samaa mieltä siitä, että olisi lasta kohtaan väärin, jos hänelle välittyisi lapsuutensa aikana jonkinlaista katkeruutta toisen vanhemman suunnalta. Selittämätöntä turhautumista ja kaunaa, josta lapsi ei ymmärtäisi, mihin se liittyy, hän vain tuntisi sen.  

Mutta kuka pystyy etukäteen määrittelemään ja päättämään, että niin tulee aina jokaisessa tämänkaltaisessa tilanteessa ehdottomasti tapahtumaan? Onko myös se väärin, jos vanhempi oppii rakastamaan lasta vasta tämän synnyttyä, eikä etukäteen?

Entä miten varsinaisesti määritellään, onko lapsi tervetullut molempien vanhempien mielestä vai ei?

Täytyykö molempien osapuolten haluta lasta etukäteen sydänverellään, laskea ovulaation optimaalista ajankohtaa, itkeä keskenmenoja silmät punaisina, hypistellä vauvanvaatteita kaupassa? 

Täytyykö molempien nimenomaan haaveilla vauvasta?

Kuinka monta lasta maailmaan on syntynyt, joiden kohdalla tämä ei ole täyttynyt? 

Miten he voivat henkisesti, minkälaisia tarinoita heillä olisi kerrottavanaan?
Uskon, että yhtä monta, kuin on syntyneitä lapsiakin.

Vai riittääkö, että vain toinen vanhemmista haluaa lasta luokseen joka solullaan, mutta kumpikin vanhemmista hyväksyy asian ja oikeasti sitoutuu siihen?

Koska näin Mies on tehnyt. Sillä jos ei olisi, hän ei olisi enää kaiken tämän jälkeen vierelläni.

Ajatus siitä, ettei lapsemme tulisi edes syntyä luoksemme, koska jo se on häntä kohtaan lähtökohtaisesti niin kertakaikkisen väärin, on puistattava, kauhistuttava.

Tottakai hänen kuuluu syntyä meille.


Kenellä on loppujen lopuksi oikeus määritellä, mikä on väärin ja mikä ei?

4 kommenttia:

  1. yhdenkään lapsen ei tulisi joutua syntymään perheeseen, johon hän ei ole tervetullut molempien vanhempien mielestä - hyvä etten oksentanut tälle lauseelle, sillä onhan meilläkin tullut lapsi juurikin niin että toinen päätti sen pitää vaikkei toinen sitä olisi halunnut. Ja ihan hyvin meillä menee. Kyllä moni lapsi niin syntyy, eri asia millaiseen perheeseen loppupeleissä jää, rikkinäiseen vai rakastavaiseen?

    Ei se tarkoita sitä että jos toinen ei sitä halua etteikö hän oppisi elämään asian kanssa ja rakastamaan omaa lastaan 🎔

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvin sanottu! On hienoa kuulla tositarinoita, joissa kaikki on sujunut hyvin huolimatta siitä, ettei raskauden jatkuminen ollut yhteinen toive.

      Kiitos, että kommentoit. Arvostan erittäin paljon sitä, että olet rohkeasti uskaltanut puhua aiheesta, joka on edelleen iso tabu: Lapsesta, joka ei alun perin ollut yhtä tervetullut molempien vanhempien mielestä.

      Poista
  2. Minä en halunnut tunnetasolla lasta, mutta järkeilin, että varmasti häntä rakastaisin. Se ei raskausaikana useinkaan auttanut; suurimman osan ajasta olin kauhuissani ja ahdistunut enkä tuntenut oikein mitään tulevaa lastani kohtaan. Synnytyksen jälkeen rakkaus kasvoi vähitellen lasta hoitaessa. Mieheni puolestaan rakasti lasta jo heti kuullessaan, että lapsen saamme (tai no, ehkä ennen kaikkea ajatusta lapsestaan).

    Olen kommentoinut tänne aiemminkin. Olen meidän suhteessamme se osapuoli, joka on suhtautunut lapsen hankintaan ehkä hieman samoin kuin sinun miehesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, muistan sinut hyvin! Kommenttisi jäi erityisesti mieleen juuri sen takia, että sinun ja Miehen ajatuksissa on kenties ollut jotain samaa.

      Tässä on taas yksi todiste siitä, ettei kaikkia raskauksia ja ylipäänsä kaikkea vanhemmuudessa tulisi yrittää tunkea samaan kapeaan muottiin, jossa ainoa oikea tapa on, että molemmat vanhemmat ovat alusta lähtien aivan haltioissaan ja ikionnellisia raskaudesta, ja jossa lapsi on yhdessä erittäin hartaasti ja pelkkää rakkautta pursuavin tuntein suunniteltu, yritetty, toivottu, odotettu ja myös maailmaan saatettu.

      Kiintymyksen on mahdollista herätä myös ajan kanssa.

      Kiitos kun kommentoit ja mukavaa kevättä teidän perheelle! :)

      Poista