tiistai 29. maaliskuuta 2022

Pala kurkussa

Juhlistamme työkaverin jäämistä äitiyslomalle. Yritän hymyillä, ja kai onnistunkin.

Yhteislahja kortteineen annetaan. Hänen ympärillään hössötetään, kysellään voinnista, vaatteista, tarvikkeista, toivotetaan kauniita asioita. Hän saa vinkkejä niin loppuraskausajan viettoon, synnytykseen kuin vauvan kanssa kotiutumiseenkin.

Hän lupaa tulla käymään vauvan kanssa meitä tervehtimässä.

Katson häntä.
Siinä hän istuu, muistamisten ja herkkujen ympäröimänä.

Siinä hän nyt on, uuden edessä.
Tuttuna, mutta samaan aikaan jotenkin yhtäkkiä vieraana.

Hänen sylissään on pian vauva.
Ensimmäinen oma lapsi, jota ilman hän ei enää voisi kuvitella elämäänsä.

Lopun työpäivän hoidan tarvittavat asiat robotin lailla.

Tulen kotiin.

Vasta silloin tunnen palan kurkussa. 
Se on kaihertanut siellä koko päivän, kuin se ei itsekään oikeastaan haluaisi olla olemassa.

Mies soittaa. Kysyy, onko jotain, mitä kaupasta pitäisi tuoda.

En tiedä, vastaan. Olemme pitkään hiljaa. Lopulta sanon, että haluaisin babypinaattia.

Lopetan puhelun.

Itken.

4 kommenttia:

  1. Kauniisti kirjoitat ja tunnetiloihin pääsee omalla tavalla mukaan... vaikka ikävää luettavaa tämä silti on kun tietää teidän tilanteen 😓

    VastaaPoista
  2. Itselläni oli ihan vastaavia ajatuksia myöhäisen keskenmenon jälkeen. Tuo hetki minultakin kuin riistettiin. Hyvin kirjoitettu.
    10 vuoden lapsettomuuden jälkeen ihmeluomuplussa on nyt vaiheessa rv 24+6, mutta nyt huomaan olevani surullinen siitä, että tosi moni ystävä ja tuttava odottaa myös. Ei siinä vielä mitään, mutta kun laskettu aikakin kaikilla viikon sisään toisistaan. Jään taas tavallaan kaikkea tuota hössötystä vaille, koska on muitakin odottajia, jotka ovat jakamassa samaa onnea. Nyt olen vain yksi muista, vaikka kaikki aluksi niin odotti, milloin minun vuoro on. Muut ehättivät uutisillaan kuitenkin ensin ja veivät enimmät hössötykset. Taas jäin vaille. Vain olen.
    En tiedä onko koskaan hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ajattelen, että on hyvin inhimilliseltä tuntea surua/pettymystä asioista ja hetkistä, jotka ovat pitkän lapsettomuuden takia menneet väistämättä vain "ohi". Vaikka ne saisikin vihdoin kokea omalla tavallaan myöhemmin, ei se varmasti tee kaikesta ihanaa hattaraa, kun menneisyys lapsettomana on huomattavasti pitempi, kuin nykyisyys raskaana olevana.

      Itse ainakin näen hyvin mahdollisena, että monet tilanteet esimerkiksi raskaana olevana tai lapsen saaneena voisivat tuntua itsestäni hyvin erilaiselta todellisuudessa ja käytännössä sen jälkeen, kun niitä on ehtinyt lukemattomia kertoja päänsä sisällä "elää" etukäteen, haaveilla ja kuvitella.

      Lämpimät onnittelut plussasta ja kaikkea hyvää loppuraskauteen!

      Poista