maanantai 21. maaliskuuta 2022

Tunteeton

Menen kauppaan ja ostan raskaustestin.

Mies ei ole kotona. Hänen ei tarvitse tietää.
Testistä tai siitä, että kuukautiset ovat myöhässä.

Ulkona on niin kirkasta, että silmiin sattuu.
Tuoksuu keväältä, mullalta, auringolta, elämältä.

En voi olla raskaana.

Se on hyvin yksinkertaista. En vain voi.

En näin. Ei sellaista tapahdu minulle.

Se ei ole mahdollista.

Minkäänlaisia raskausoireita ei ole. Kehoni tietää sen, minkä minäkin.

Kuukautiset ovat myöhässä, koska ovulaatio jostain syystä viivästyi.
Kierto venyy sen takia. Ei siksi, että olisin raskaana.

Luotan kehooni. Vaikka se ei tee mitään, mitä sen pitäisi tehdä.
Ei toimi ollenkaan sillä tavalla, kuin haluaisin sen toimivan.

Silti olen päättänyt uskoa, että se viestii minulle oikeita asioita.

Kun katson yhtä viivaa valkoisen autiomaan keskellä, en tunne mitään.

Hyvä.

Olen tuntenut pahempaakin, kuin en mitään.
Sen kanssa voin elää. Osaan ja voin.

Ei ole pilvistä rakennettua vaaleanpunaista kaupunkia, joka tämän takia sortuisi. 

Ei ole edes yhtä pientä hiekkalinnaa. 

Olen toiminut kaikin puolin kypsästi, järkevästi. En ole elätellyt turhia toiveita.
Onneksi huomasin ovulaatioliman. En tiedä, olisinko muuten selvinnyt tästä yhtä kivuttomasti.

Oikeastaan pidän itsestäni tällaisena.
Hallittuna, jäsenneltynä, jämäkkänä.

Toisaalta inhoan itseäni.

Sitä, millaisen lapsettomuus on minusta tehnyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti